Henna Partanen, 35, asuu Tampereella ja työskentelee sairaanhoitajana. Kuva Rami Marjamäki
Henna Partanen, 35, asuu Tampereella ja työskentelee sairaanhoitajana. Kuva Rami Marjamäki

Toivosta luopunut Henna Partanen oli jo varannut ajan lihavuusleikkaukseen. Personal trainerina työskentelevä ystävä ehti kuitenkin hätiin, ja nyt 50 kiloa keventynyt Henna päästelee taas pelikentillä.

"Keväällä 2011 istuin sohvan uumenissa ja lohduttauduin tuttuun tapaan jäätelöllä. Painoin 150 kiloa, ja molemmat jalkani oli leikattu. Masensi.

Muutama kuukausi aiemmin alkanut laihduttaminen oli jälleen tyssännyt, sillä kaaduin kuntosalin rappusissa ja mursin etureiteni. Kuntosalille olin mennyt sisuuntuneena. Halusin olla samankokoinen kuin kaikki muutkin.

Ensimmäisen kerran olin laihduttanut 18-vuotiaana Painonvartijoissa, kun vaaka poksahti yli sadan kilon. Jojoilu painon kanssa oli kuitenkin alkanut jo aiemmin.

Välillä sain itseäni niskasta kiinni ja vähensin syömistä, mutta kilot tulivat aina takaisin korkojen kera. Jos kesken kuurin vähän repsahdin, heitin saman tien toivoni kankkulan kaivoon. Kaikki tai ei mitään, oli ohjenuorani.

Olen aina tykännyt liikunnasta, eivätkä kilot ole estäneet ala-asteella aloittamaani jalkapalloharrastusta. Urheilu ei kuitenkaan ole minua hoikistanut, ja koska kuurini ovat menneet aina nurin, en enää uskonut voivani laihtua normaalein keinoin.

Masentuneena soitin lääkärille saadakseni ajan laihdutusleikkaukseen, ja tietysti sen sain. Häpesin itseäni, vaikka sitä on edelleen vaikea myöntää. Reipaalla ja iloisella olemuksellani olen onnistunut hämäämään monia, sillä osaan kätkeä pahan olon naurun taakse.

Personal trainerina työskentelevä ystäväni Pia Lindsted näki kuitenkin ahdinkoni ja tarjosi 34-vuotissyntymäpäivälahjaksi apuaan. Huojentuneena luovuin leikkausajasta, josta en ollut kertonut kenellekään.
Ensimmäiseksi kävimme käsiksi jääkaappiini. Koska päämääränä oli elämäntapamuutos, syömisestä tehtiin niin simppeliä, että voisin noudattaa ruokavaliota lopun ikääni. Mistään ei tarvinnut luopua kuin kuukaudeksi kerrallaan, jotta oppisin kieltäytymään.

Aloitimme pastasta ja leivästä. Kun kuukausi ilman niitä oli takana, painoni oli pudonnut seitsemän kiloa. Motivaatio oli niin korkealla, että halusin jatkaa ilman hiilarimättöä. Seuraavaksi kuukaudeksi luovuin maitotuotteista ja sitä seuraavaksi punaisesta lihasta.

Liikuntaa aloin harrastaa joka päivä. Kävin salilla, spinningissä ja lenkeillä. Sählyä pelasin vielä futistreenien lisäksi. Vuoden aikana opin liikunnasta aivan uudenlaisen puolen. Minun ei tarvitsekaan heilua sata lasissa ja naama rutussa, sillä kunto kasvaa hyvin myös matalasykkeisellä harjoittelulla. Juoksu on ollut paras motivoija, sillä siinä huomaan kehityksen nopeasti.

Ensimmäiset 35 kiloa olivat helpot. Pitkällä matkalla tietysti väsyy, mutta silloin rutiinit ovat tulleet pelastajaksi.  Koska syön tasaisesti pitkin päivää ja kaikkea kohtuudella, ylitsepääsemättömiä mielitekoja tulee enää harvoin.

Iso oivallukseni on ollut, etteivät edes paljon liikkuvat ihmiset, kuten esikuvani Pia, voi syödä usein herkkuja lihomatta. Herkuttelu on heillekin hyvin pieni osa elämää.

Tänä syksynä paino on jämähtänyt sataan kiloon, mutta se ei minua lannista. Olen saanut itsevarmuutta ja tiedän saavuttavani sen, mitä tavoittelen. Aion pudottaa vielä kolmekymmentä kiloa ja juosta puolimaratonin. Tuntuu mahtavalta olla ensimmäistä kertaa elämässä normaalikokoinen ja juosta hengästymättä.

Naurunikin hersyää eri lailla kuin ennen, etenkin jalkapallokenttien maalihanojen avauduttua.”

Liikkuminen voi ehkäistä masennusta ja helpottaa sen oireita. Jo pienikin määrä vaikuttaa.

Moni aktiivinen liikkuja sen tietää: sopivasti rankan treenin jälkeen olo on parhaimmillaan euforinen. Hikoiluttavan session jälkeen tuntuu, kuin seisoisi hieman suorempana. Mielessä yleensä vauhdilla liikehtivät ajatukset rauhoittuvat. Tuntuu siltä, kuin maailma jäsentyisi pääkopassa hieman paremmin.

Liikunnan hyvää oloa synnyttävä vaikutus ei ole pelkästään urheiluhullujen urbaania legendaa. Vaikutus on tunnettu ja tunnistettu tutkimuksissakin pitkään.

Erityisesti aerobisen liikunnan hyödyistä on olemassa runsaasti tutkimustietoa. Tulokset ovat niin vakuuttavia, että sopivasti sydäntä sykähdyttävää liikuntaa, kuten kävelyä, juoksua, uintia ja pyöräilyä, suositellaan itsehoidoksi myös masennukseen.

Liikunnan hyvää oloa synnyttävä vaikutus ei ole pelkästään urheiluhullujen urbaania legendaa.

Tutkijoiden mukaan aerobinen liikunta voi parhaimmillaan aidosti auttaa masennuksessa. Mutta miten on lihaskuntoliikunnan laita?

Useita eri tutkimuksia yhdistelevä tuore amerikkalaisselvitys kertoo, että aerobisen liikunnan lisäksi ihan puhdas punttien nostelu voi toimia masennuksen hoidossa. Selvityksen mukaan lihaskuntoharjoittelu voi lieventää masennusoireita ja kohottaa mielialaa merkittävästi.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa käytiin läpi 33 eri tutkimusta, joihin osallistui yhteensä liki 2000 eri-ikäistä miestä ja naista. Tutkimusten mukaan lihasten treenaaminen on hyödyllistä kaikenikäisille sukupuoleen katsomatta.

Kuinka paljon kannattaa liikkua?

Tutkijoilla ei ole vielä antaa tarkkaa liikuntamäärää, josta olisi hyötyä masennuksen hoidossa. Hyvänä yleisohjeena voi kuitenkin pitää esimerkiksi liikuntapiirakkaa.

Tärkeintä on, että liikkuu.

Selvityksen ehkä kaikista mukavin havainto on se, että treenaaminen kohentaa mielialaa riippumatta siitä, kuinka paljon lihakset oikeasti kasvavat. Ei siis tarvitse omistaa elämäänsä liikunnalle, jotta saisi oman osansa treenaamisen hyvistä vaikutuksista. Tärkeintä on, että liikkuu.

Tämä havainto tukee muitakin viimeaikaisia tutkimuksia, joiden mukaan jo pienikin aktiivisuus edistää terveyttä.


Mistä liikunnan mielialaa kohentava vaikutus kumpuaa?

Tutkimuksen johtaja Brett Gordonin mukaan vaikutus on todennäköisesti yhdistelmä fysiologisia ja sosiaalisia syitä.

Todennäköisesti yksi syistä siihen, että liikunta kohottaa mielialaa piilee siinä, että harrastuksen avulla elämäänsä saa uusia, tsemppaavia ihmissuhteita. Positiivisten ihmissuhteiden on moneen kertaan huomattu tepsivän hoidoksi masennukseen.

Kehon mittaaminen on nyt kuumista kuumin fitness-trendi, mutta laitteiden termiviidakossa menee helposti sormi suuhun.

Älykellojen vallankumouksesta on puhuttu jo vuosia, mutta käytännössä yhä harva suomalainen päätyy sellaiseen sijoittamaan. Jos kelloa kaipaa lähinnä urheilusuoritusten mittaamiseen ja viestihälytyksiin, tavallisella (ja halvemmalla) sporttikellolla pärjää ihan yhtä hyvin. Aktiivisuusrannekekin voi riittää.

Sitten pitäisi enää tietää, mitä eroa näillä kaikilla laitteilla on, paitsi ehkä euroissa. Monet älykelloina markkinoidut vehkeet nimittäin tuppaavat olemaan suolaisen hintaisia.

Asiaa ei auta, että äly-, urheilu- ja fitnesskellojen määritelmä on todella liukuva myös valmistajien tiedotteissa ja verkkokaupoissa. Esimerkiksi Me Naisten testaamista urheilukelloista monet oli verkkokaupoissa listattu älykello-osastolle, mutta lopulta vain parissa oli oikean älykellon ominaisuudet.

Mitä ominaisuuksia ehdalta älykellolta sitten vaaditaan? Kysyimme asiantuntijalta. 

– Yksi erottava periaate on, että älykelloon voi asentaa sovelluksia ja niiden valmiina oleva sovellustarjonta on laajempaa. Fitness- ja urheilukelloissa tai aktiivisuusrannekkeissa on ne sovellukset, mitä niissä on, eikä enempää saa, kertoo Ilta-Sanomat Digitodayn teknologiatoimittaja Henrik Kärkkäinen, jolla on ammattinsa puolesta vuosien kokemus erilaisista älylaitteista.

Termejä ei kuitenkaan käytetä täysin johdonmukaisesti. Kärkkäisen mukaan esimerkiksi Pebble on useimpien mielestä älykello, vaikka siihen ei saa ulkopuolisia sovelluksia asennettua.

Toinen äly- ja sporttikelloja erottava tekijä on tekninen järeys ja akkukesto.

– Älykellossa on yleensä järeämpi prosessori ja enemmän muistia, mutta se pitää ladata käytännössä joka yö. Fitness-rannekkeiden akkulataus taas voi kestää monta päivää.

Lisäksi Kärkkäinen mainitsee, että fitness-vehkeet ovat yleensä veden- ja pölynkestäviä, kellot harvemmin. Näissäkin ominaisuuksissa on silti suurta vaihtelua laitteiden välillä.

Loppujen lopuksi laitteiden perustavanlaatuisin ero on käyttötarkoituksessa.

– Fitness-laitteen tarkoitus on pitää kirjaa harjoittelustasi ja elintoiminnoistasi. Älykellon käyttötarkoitukset ovat monipuolisempia: se on ensisijaisesti kommunikaatioväline ja alusta sovellusohjelmille, Kärkkäinen tiivistää.

Oikeastaan kuluttaja voi siis luottaa vain siihen, että itse tietää, millaisia ominaisuuksia laitteeltaan tarvitsee ja paljonko on valmis siihen investoimaan. Hyvä urheilukello on todennäköisesti parempi valinta kuin köykäisempi älykello, ihan nimityksestä riippumatta.