Tässä sitä mennään. Opettaja edellä ja oppilas perässä. Kuva Liisa Takala
Tässä sitä mennään. Opettaja edellä ja oppilas perässä. Kuva Liisa Takala

Hiihtämisen joutuu opettelemaan uudelleen, kun edellisestä lenkistä on 20 vuotta. Toimittaja kävi inhokkilajinsa kimppuun.

Aurinko hyväilee kasvojani, kun laskettelen latua lunta roikottavien puiden lomassa. Vai menisikö haavekuva näin: Pakkasessa kimmeltävä järvenjää paukkuu suksieni alla. Tuntuupa kivalta, kun kuumalla mehulla täytetty termospullo lämmittää repun läpi selkääni. Tai näin: Miten mahtavaa saada käsivarsimuskelit kesäksi!

Murtsikkahaaveeni voivat muuttua tänään todeksi. Suksivuokraamon heppu on levittänyt keliin sopivat voiteet ja toivottanut hauskaa hiihtopäivää.

Olen päättänyt, että hauskaa tästä tuleekin, vaikka nupissa tuntuu jo tuttu kihinä. Suksien kantaminen on juuri niin ärsyttävää kuin muistinkin. Siteet ovat jotenkin erilaiset kuin 80-luvulla. Äh, tarttuisivat edes monoihin. Näpitkin jäätyvät! Ärsyttävää puuhaa, julistan mielessäni, vaikka hermoilun syy on toinen.

Pelkään pahoin, etten osaa enää hiihtää.

Lapsena olin innokas menijä. Kotikadun päästä alkaneella ladulla elin mielikuvituksessani idoleitteni Marja-Liisa Kirvesniemen ja Marjo Matikaisen arvokisoja. Ala-asteen liikuntatunneilla porhalsin kohti hiihtomajaa joukon etunenässä.

Siinä se ongelma taisi ollakin – hiihtäessä tuli verenmaku suuhun ja räkä poskelle. Lopulta en hiihtänyt kuin perheen kanssa jouluaattoisin. Siitä on parikymmentä vuotta.

Hiihtomummo tulee ja ohittaa

Kolmekymppiset ystäväni ovat reipastuneet ja hankkineet sukset. Talvesta saa kuulemma ihan eri tavalla ilon irti – koko kroppa saa liikuntaa ja kasvot tervettä päivetystä.

Minä en ole omistanut suksia sitten ala-asteen. Ja sen huomaa. Opettajakseni lupautunut Tampereen Pyrinnön Ulla Kiili ei tiedä, minkä ilmeen kasvoilleen ottaisi. Tyylini on tosiaankin vapaa. Potkin ja pusken hiki päässä, löydän jonkinlaisen rytmin, väsyn.

Takaa kuuluu suhinaa, vilkaisen olkani yli. Järven ladulla minut tavoittaa hiihtomummo. Hänen kaltaisiinsa ei aloittelijan kannata itseään verrata. Latujen kuningatar on suksinut koko elämänsä ja lykkii yhä kevyesti, siis vinhaa kyytiä ohitseni! Kovalla työllä olen edennyt parisataa metriä, kun Kiili pyytää pysähtymään. Mielestäni hiihto sujui mallikkaasti, olen yhä pystyssä!

– Teit kaikki tyypilliset virheet, mutta niitä näkee myös kokeneilla hiihtäjillä. Suksen ei anneta liukua ja vähäkin liuku otetaan kantilla eikä suksen pohjalla. Ilmeisesti yritit hiihtää Mogrenin tyylillä. Työnsit kuitenkin sauvoilla liian hätäisesti – tavallaan aloit kaatua sauvojen puolelle, ja rytmisi sekoittui, sanoo Kiili.

Palautetta tulee lisää. Yritän potkia liian takaa vielä taaemmas, vaikka monoa pitäisi heittää välillä toisen eteen. Takapuoleni viistää kaukana perässä, kun sen pitäisi olla vyötärön alla.

Vapaallako pääsisi helpommalla?

Hiihtokilpailuja olisi kannattanut seurata tarkalla silmällä. Kiilin mukaan vapaassa tyylissä kannattaa matkia Riitta-Liisa Roposta, muttei Aino-Kaisa Saarista. Perinteisessä taas olisi opittavaa Anne Kyllöseltä ja Kerttu Niskaselta.

– Huippuhiihtäjä voi olla suvereeni vaikka perinteisessä, mutta vapaa tyyli menee harakoille. Monesti tyyli, jolla hiihdon on lapsena aloittanut, tuntuu aikuisenakin luontevimmalta ja jää vahvimmaksi. Useimmilla se on perinteinen.

Silti moni yrittää aikuisena palata laduille vapaalla tyylillä. Se houkuttaa, koska voitelusta ei tarvitse huolehtia. Jos pertsasuksi lipsuu, ei hiihdosta tule mitään, mutta eikös vapaalla pääse aina jotenkin eteenpäin?

– Aikuisena vapaata on hankalampi oppia kuin perinteistä. Vapaassa tarvitaan voimaa ja maitohappoja kertyy enemmän kuin pertsassa. Vapaa on myös teknisesti vaikeampaa, Kiili perustelee.

Hän käännyttää minut perinteisen pariin, vaikka vetoan pavun puutteeseen hartioissa.

– Jos tasatyöntö ei ole kunnossa, ei vapaakaan voi onnistua, Kiili kuittaa.
Yllätyksekseni perinteinen tosiaan on helpompaa nyt aikuisen voimilla kuin lapsuuden muistikuvissa.

Muista käyttää vatsalihaksia!

Harjoittelemme vatsalihasten käyttöä työnnöissä. Pelkillä käsillä puskien voima loppuu muutaman kymmenen metrin jälkeen.

Yksipotkutekniikkaan löydän rytmin hengityksestä. Minua auttaa ajatus, että sisäänhengityksellä ylävartalo on ylhäällä hakemassa työntöön vauhtia. Tämähän sujuu!

Parin kilometrin kierroksen aikana maasto vaihtelee niin, että pääsemme kokeilemaan eri tyylejä ja rytmityksiä. Hiihto ei olekaan tasaista läpsyttelyä niin kuin juoksu!

Kiili hiihtää jopa neljän tunnin lenkkejä. Hän vakuuttaa, että alkajankin lihaksisto tottuu lajiin kolmessa viikossa, jos ladulle viitsii kolmesti joka viikko. Kestävyysvoiman kehittyminen helpottaa menoa. Ennen hiihtoharrastuksen aloittamista sitä ei yleensä ole – paitsi niillä ahkerilla naisilla, jotka käyvät body pumpissa.

Vielä tuntuu tuskaiselta, mutta ulkoilun riemun tavoitin. Rauhallisesti aloittamalla ehtii miettiä tekniikkaa. Hanget kimaltelevat vielä meille haaveilijoillekin.

Astma ei ole este kovallekaan treenaamiselle, todistaa fysioterapeuttiopiskelija Tea Ahonen, 41. 

”Kolme vuotta sitten huomasin, että minun oli vaikea hengittää lenkillä. Kurkussani oli kuristava tunne ja rintakehääni painoi. Hengitys oli raskasta eikä meinannut tasaantua mäkijuoksun jälkeen. Olin juossut yksitoista vuotta ja treenasin neljästä kuuteen kertaan viikossa, joten ymmärsin nopeasti, että jokin on vialla. Lääkäri diagnosoi oireeni keskivaikeaksi astmaksi.

Kun luulin, että joudun luopumaan juoksusta, sydäntäni ahdisti ja oloni oli haikea. Olen aina rakastanut juoksemista. Se on paras tapa saada päivän liikunta-annos. Kun jalat ovat kevyet ja askel nousee, juoksu antaa vapauden tunteen. Flow-tilassa tunnen, että voisin juosta loputtomasti.

Lopettamisen sijaan päätin, että opettelen kuuntelemaan kehoani ja löydän oikean tavan juosta. Kun astmaani lopulta löytyi sopiva lääkitys ja hengitystieni rauhoittuvat, lähdin taas lenkille.

”En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.”

Kannan kännykkää ja astmapiippua aina mukanani vyölaukussa tai juoksurepussa. Jos unohdan ne, minun on käännyttävä takaisin. Jos hengittäminen alkaa tuntua hankalalta, otan lääkettä ja juoksen loppumatkan rauhallisemmin tai kävelen. Puoli tuntia ennen kovaa treeniä otan avaavan lääkkeen.

Lääkärini on onneksi ollut alusta saakka motivoiva ja korostanut, että voin jatkaa liikkumista. Ainoastaan pakkasella juoksen sisällä juoksumatolla, koska kylmässä ja kosteassa saan helpoiten oireita.

Nykyään tiedän pikaisesti, koska kannattaa hidastaa: jos juoksu ei kulje tai hengitykseni muuttuu pinnalliseksi. En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.

Kesäkuussa juoksin Rukalla 82 kilometriä ongelmitta. Piippu kulki mukanani repussa. Otin suorituksen aikana useamman kerran lääkettä. Olin luvannut itselleni, että jos keuhkoni alkaisivat oireilla, jättäisin leikin kesken. Terveys on tärkeintä.

Kun pääsin 15 tunnin jälkeen maaliin, fiilikseni oli sanoinkuvaamaton. Tein sen! Astmani voi paremmin, kun liikun. Rasitus tekee sopivassa määrin keuhkoilleni vain hyvää.”

Joka kymmenes suomalainen kärsii astmasta

  • Astma oireilee usein yskänä ja hengenahdistuksena, ja hoitamattomana se altistaa toistuville hengitystietulehduksille. 
  • Äärimmäisen harvat sairaudet ovat sellaisia, joihin liikunta ei auttaisi. Yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halosen mukaan liikunnan hyödyt ovat kiistattomia myös astmapotilaille. 
  • Kestävyysurheilu vähentää keuhkoputkien limakalvojen tulehtumisalttiutta. Ennen harrastuksen aloittamista on kuitenkin aina mietittävä ammattilaisen kanssa, kuinka laji sopii osaksi astman hoitoa. Kannattaa aloittaa kuitenkin varovasti, ja astmapiippua on aina pidettävä mukana.

 

Fysioterapeutin mukaan pelottelu jalkojen supinaatiolla ja ylipronaatiolla on turhaa. – Yksikään juoksukenkä ei ehkäise vammoja ja vaivoja.

Vanhat juoksukengät ovat tulleet tiensä päähän, ja uudet pitäisi ostaa. Kaupat ovat vaihtoehtoja väärällään, mutta ennen ostopäätöstä on liuta kysymyksiä, joihin pitäisi osata vastata: Millaisia matkoja juoksen? Millaisella alustalla? Ja se kaikkein vaikein: Millaista tukea jalkapohja tarvitsee?  

Tähän mennessä on ajateltu, että lenkkeilijän pitäisi olla tietoinen oman jalkansa pronaatioista ja supinaatioista.

Suomen Urheilufysioterapeutit ry:n puheenjohtaja ja urheilufysioterapeutti (sert.) OMT Peter Halénin mukaan huolet ylipronaatiosta ja supinaatiosta voi melkeinpä unohtaa. Sekä juoksu- että vapaa-ajan kengät kannattaa valita hänen mukaansa ihan muiden asioiden kuin juoksuaskeleen tekemän kenkäkuluman perusteella.

– Ei kannata haaskata aikaa sellaiseen. Ihmisiä, juoksijoita ja askellustyylejä on niin paljon erilaisia, että ei kannata kengän pohjaa tuijottamalla yrittää päätellä mitään omista vaivoista. Se on turhaa, Halén sanoo.

Millainen askel, sellainen kenkä?

Ylipronaatio tarkoittaa, että juoksuaskel on sisäänpäin kääntyvä, jolloin kengät kuluisivat erityisesti sisäsyrjien alueelta. Supinaatiossa puolestaan askeleen paino ohjautuu ulkosyrjälle, ja kenkä kuluu sen alueelta. Molempien on katsottu aiheuttavan erilaisia jalkojen ongelmia juoksijalle.

Tavoitteena on perinteisesti pidetty sitä, että kumpaakaan ei olisi liikaa eikä liian vähän, vaan jalka osuisi tasaisesti maahan ja painopiste olisi suunnilleen keskellä jalkaa.

Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia.

Halénin mukaan kenkien ylipronaatioon ja supinaatioon liittyvää tietoa sovelletaan nykyään uudemmalla tavalla. Muihin asioihin, kuten jalkojen lihaksien voimakkuuteen, keskittyminen on huomattavasti tärkeämpää, jos haluaa ehkäistä juoksuvammoja.

– Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia. Myös sen ajatuksen voi hylätä, että juoksukengät ehkäisisivät joitain juoksuvammoja ja -vaivoja. Yksikään kenkä ei sitä ole koskaan tehnyt, Halén sanoo.

Mihin kenkäostoksilla sitten kannattaa kiinnittää huomiota?

– Kun menee ostamaan juoksukenkiä, tärkeintä on, että väri miellyttää. Sitten kengät laitetaan jalkaan. Jos ne 5–10 minuutin testaamisen jälkeen tuntuvat yhä mukavilta ja miellyttävät silmää, kengät ovat hyvät, Halén summaa.