Kaksi enemmän tai vähemmän hullua klassikkodieettiä: lentoemäntä- ja kaalikeittokuurit.

Lentoemäntädieetti

Plussat

? Selkeä ruokalista.

? Vaihtelua eri päivinä.

Miinukset

? Tulee nälkä.

? Liian niukka aamiainen.

? Omituisia mehuja.

Jos pärjäät ilman aamiaista, valitse lentoemäntädieetti. Sillä voit laihtua jopa neljä kiloa neljässä päivässä.

Lentoemäntädieetti tunnetaan myös neljän päivän ihmedieettinä. Legendan

mukaan kukaan ei tunne dieetin kehittäjää, mutta 1980-luvulla tieto mullistavasta keksinnöstä levisi kulovalkean tavoin uranaisten keskuudessa. Erityisesti sen sanottiin olevan lentoemäntien suosiossa.

Ideana on noudattaa ruokalistaa orjallisesti neljän päivän ajan. Sen jälkeen dieetti on kuitenkin

lopetettava neljäksi viikoksi, ennen kuin voi ottaa uuden samanlaisen tehospurtin. Lentoemäntädieetin kannattajat uskovat, että jos jatkaa näitä neljän päivän kuureja

kerran kuukaudessa vuoden verran, paino laskee pysyvästi. Sitä sopii varmasti epäillä, ellei myös dieettien välillä harrasta rautaista itsekuria.

1. PÄIVÄ 

Aamiainen: 1/2 greippiä, kahvia tai teetä mustana.

Lounas: paahdettu pihvi, vihreää salaattia ja tomaattia, omena.

Päivällinen: kaksi kovaksi keitettyä kananmunaa, vihreitä papuja, 1/2 greippiä.

2. PÄIVÄ

Aamiainen: 1/2 greippiä, kahvia tai teetä mustana.

Lounas: 1 lampaankyljys, vihreää salaattia ilman kastiketta, 1,5 dl tomaattimehua.

Päivällinen: höyrytettyä tai raakaa kesäkurpitsaa ja kukkakaalia, vihreitä papuja, sokeroimatonta omenasosetta.

3. PÄIVÄ 

Aamiainen: 1/2 greippiä, kahvia tai teetä mustana.

Lounas: 200 g broilerinlihaa, vihreää salaattia ja varsiselleriä, omena.

Päivällinen: jauhelihapihvi, tomaattimuhennos, 1,5 dl kuivatuista luumuista tehtyä mehua.

4. PÄIVÄ

Aamiainen: 1/2 greippiä, kahvia tai teetä mustana.

Lounas: kaksi kovaksi keitettyä kananmunaa, vihreitä papuja, 1,5 dl tomaattimehua.

Päivällinen: paahdettu 200 g kokolihapihvi, vihreää salaattia, tomaattia, 1,5 dl ananasmehua.

Kaalikeittodieetti

Plussat

? Ei tule nälkä.

? Kätevä eväsruoka.

? Helppo noudattaa.

Miinukset

? Ilmavaivat.

? Pahanhajuinen hengitys.

? Ei toimi aamiaisena.

Kaalikeittodieetin perustana on itse keitto, jota päivän mittaan saa syödä niin paljon kuin haluaa. Lisäksi juodaan reilusti vettä. Pelkän keiton varaan ei kuitenkaan saa jäädä, vaan joka päivä syödään jotakin muuta pientä seitsemän päivän ruokalistalta.

Sallittujen ruokalajien logiikkaa kaalikeittodieetissä on vaikea ymmärtää. Yhtenä päivänä ei saa syödä banaaneja, mutta toisena niitä pitäisi popsia keiton kyytipojaksi viidestä kahdeksaan kappaletta. Ja silloin kun tomaatteja syödään, niitä otetaan heti kilo, ja maitoakin särvitään puolitoista litraa. Kaalikeittodieetin kannattajien mukaan näillä konsteilla lähtee kuitenkin helposti viisi kiloa viikossa.

Resepti

Perusainekset: kaali, sipuli ja porkkana.

Perinteinen kaalikeitto, 8 litraa:

1 kaali

2 suurta sipulia

4 porkkanaa

1 sellerin varsi

2 tlk säilyketomaattia

2 tlk vihreitä papuja

2 vihreää paprikaa

2 kasvisliemikuutiota

Voit lisätä pinaattia, naurista tai retikkaa.

Mausta mielesi mukaan pippurilla, curryllä,

persiljalla, tabascolla tai valkosipulilla

sekä ripauksella suolaa. Paloittele

vihannekset liemikuution kokoisiksi

palasiksi. Peitä kasvikset vedellä ja keitä

10 minuuttia. Hauduta lopuksi.

• Keittoa syödään joka päivä niin paljon kuin tekee mieli.

• Lisäksi juodaan runsaasti vettä. Ei alkoholia, kahvia tai teetä.

Keiton lisäksi syödään:

1. päivä: hedelmiä (ei banaania)

2. päivä: vihanneksia (ei herneitä, maissia,paprikaa)

3. päivä: hedelmiä ja vihanneksia (ei banaania tai perunaa)

4. päivä: 5–8 banaania, 5–8 lasia maitoa

5. päivä: 300–350g rasvatonta lihaa, 6 tomaattia, 8 lasia vettä

6. päivä: rasvatonta lihaa ja vihanneksia

7. päivä: keitettyä luonnonriisiä, vihanneksia, sokerittomia mehuja

Bakteereita voi joutua vääriin paikkoihin sooloseksissäkin. 

Moni tietää, että virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi seksin jälkeen on hyvä hipsiä pikimmiten vessaan. Tyydyttävän seksin jälkeen ei aina tekisi mieli heti nousta ja lähteä pissalle, mutta jos on kokenut joskus oikein kivuliaan virtsatietulehduksen, motivaatio on lopulta helppo löytää.

Virtsatietulehdus johtuu vieraiden bakteerien joutumisesta virtsaputkeen ja virtsarakkoon, ja pissaaminen huuhtoo virtasputkea – hyvällä tuurilla bakteerit tulevat siis huuhdotuiksi pois ennen kuin tulehdus ehtii kehittyä.

Vähemmän tunnettua tietoa on, että myös itsetyydytyksen jälkeen voi olla järkevää käydä pissalla virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi.

Vessareissu on Refinery29:n haastatteleman lääkärin mukaan fiksu veto, jos itsetyydytykseen on sisältynyt minkäänlaista penetraatiota, esimerkiksi sormella tai vibraattorilla. Jos taas itsetyydytys on keskittynyt vaikkapa vain klitoriksen hyväilyyn, on virtsatietulehduksen riski pienempi. 

Pissalle myös ennen seksiä

Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat Terveyskirjaston mukaan seurausta nimenomaan yhdynnöistä. Tulehdusta aiheuttavat bakteerit eivät kuitenkaan yleensä ole vierasperäistä tavaraa, vaan ne ovat tyypillisesti peräisin naisen omista nivusista, välilihasta tai peräaukon seutuvilta.

Penetraatio vain aiheuttaa sen, että bakteerit siirtyvät virtsaputken suulle ja sieltä eteenpäin virtsaputkeen ja -rakkoon. Samaa bakteerien siirtymistä voi tapahtua myös sooloseksissä, jos mukana on esimerkiksi vibraattori. 

Terveyskirjasto suosittelee yhdyntään liittyvien virtsatietulehdusten ehkäisyyn pissalla käyntiä juuri ennen seksiä, käsien pesemistä ja tavallista intiimihygieniaa – joskin liialliset alapesut saattavat altistaa tulehdukselle. Samat neuvot lienevät käypää tavaraa myös itsetyydytystä ajatellen. 

Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.

Päälläseisonnan voi oppia aikuisenakin. Näin se käy!

Akrobatia on nyt muodikasta. Jos laji kiinnostaa, melko helppo tapa aloittaa harjoittelu on opetella seisomaan päällään. Se näyttää vaikeammalta kuin on!

Päälläseisonnassa tärkeimmän työn tekee keskivartalo. Aktivoi vatsalihakset jo ennen asentoon nousemista, jotta tuki löytyy myös ylösalaisin ollessa.

Toinen tärkeä tekninen seikka on käsien ja pään suhde toisiinsa. Pää ja kädet muodostavat tasasivuisen kolmion, ja kyynärpäät ovat 90 asteen kulmassa. Liian leveä ote vaikeuttaa tasapainon löytymistä.

Katso videolta, miten päälläseisonta onnistuu:

Video: Juulia Kalavainen

Harjoittele päälläseisontaa vaiheittain: 

  1. Aloita harjoittelu nostamalla polvet kyynärpäiden päälle. Aluksi riittää, että opettelet pysymään tässä asennossa.
  2. Nosta jalat yksi kerrallaan ylös kerälle.
  3. Kun tasapaino löytyy, nosta jalat suoriksi ylös.

Kysely

Osaatko seisoa päälläsi?