Kanoottipoolossa miehet ja naiset taklaavat toisiaan säälimättä veteen.

Kuva Sakari Majantie

Melat läiskyvät vettä vasten Töölönlahden rannassa Helsingissä, kun kajakit suihkivat hurjaa vauhtia pallon perässä. Pallon haltija saa taklauksen kylkeensä ja kaatuu veteen. Taklaaja vie pallon, meloo kohti maalia – ja heittää pallon verkkoon. 

– Hurjan näköistä mutta äärimmäisen hauskaa, Henna Kortesmäki, 27, puuskuttaa ja sukii märkiä hiuksiaan sivuun.

Henna hurahti kanoottipooloon käytyään melontakurssin kaksi vuotta sitten. Häntä viehättää lajin vaativuus: kanoottipoolo kehittää pelisilmää, nopeutta, voimaa ja kestävyyttä.

– Istumatyöläisen selkä ja hartiatkin pysyvät kondiksessa, yliopistossa opiskeleva Henna lisää. 

Peli käydään alusta loppuun kajakeissa: myös maalit kelluvat vedessä kahden metrin korkeudessa. Ottelussa pelataan kaksi kymmenen minuutin erää viiden hengen joukkueissa. 

Naispelaajia on Suomessa niin vähän, että he pelaavat miesten sarjassa SM-tasolla asti. Taklaus tulee kovaa, istui kajakissa neiti tai ei.

Katsojaa hirvittää, mutta Hennan mukaan laji on turvallinen. Toisen pelaajan päälle ei saa taklata eikä melalla huitoa sormille. Lisäksi pelaajilla on kypärä ja iskuilta suojaava kelluntaliivi. Jos kajakki kaatuu, ympärillä on aina ihmisiä auttamassa. Pelaajalta vaaditaan silti perusuimataito sekä melontakurssi. 

Lajin tehokkuuteen on toinenkin syy.

– Treenaamme tosissamme, mutta samalla tämä on hauskaa ajanvietettä kavereiden kanssa. Kun siihen lisää vielä kesäisen meri-ilman, niin pari tuntia vierähtää kuin huomaamatta.

Bakteereita voi joutua vääriin paikkoihin sooloseksissäkin. 

Moni tietää, että virtsatietulehdusten ehkäisemiseksi seksin jälkeen on hyvä hipsiä pikimmiten vessaan. Tyydyttävän seksin jälkeen ei aina tekisi mieli heti nousta ja lähteä pissalle, mutta jos on kokenut joskus oikein kivuliaan virtsatietulehduksen, motivaatio on lopulta helppo löytää.

Virtsatietulehdus johtuu vieraiden bakteerien joutumisesta virtsaputkeen ja virtsarakkoon, ja pissaaminen huuhtoo virtasputkea – hyvällä tuurilla bakteerit tulevat siis huuhdotuiksi pois ennen kuin tulehdus ehtii kehittyä.

Vähemmän tunnettua tietoa on, että myös itsetyydytyksen jälkeen voi olla järkevää käydä pissalla virtsatieinfektioiden ehkäisemiseksi.

Vessareissu on Refinery29:n haastatteleman lääkärin mukaan fiksu veto, jos itsetyydytykseen on sisältynyt minkäänlaista penetraatiota, esimerkiksi sormella tai vibraattorilla. Jos taas itsetyydytys on keskittynyt vaikkapa vain klitoriksen hyväilyyn, on virtsatietulehduksen riski pienempi. 

Pissalle myös ennen seksiä

Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat Terveyskirjaston mukaan seurausta nimenomaan yhdynnöistä. Tulehdusta aiheuttavat bakteerit eivät kuitenkaan yleensä ole vierasperäistä tavaraa, vaan ne ovat tyypillisesti peräisin naisen omista nivusista, välilihasta tai peräaukon seutuvilta.

Penetraatio vain aiheuttaa sen, että bakteerit siirtyvät virtsaputken suulle ja sieltä eteenpäin virtsaputkeen ja -rakkoon. Samaa bakteerien siirtymistä voi tapahtua myös sooloseksissä, jos mukana on esimerkiksi vibraattori. 

Terveyskirjasto suosittelee yhdyntään liittyvien virtsatietulehdusten ehkäisyyn pissalla käyntiä juuri ennen seksiä, käsien pesemistä ja tavallista intiimihygieniaa – joskin liialliset alapesut saattavat altistaa tulehdukselle. Samat neuvot lienevät käypää tavaraa myös itsetyydytystä ajatellen. 

Aloita harjoittelu nostamalla polvet käsien päälle, ja ojenna jalat vähitellen suoriksi.

Päälläseisonnan voi oppia aikuisenakin. Näin se käy!

Akrobatia on nyt muodikasta. Jos laji kiinnostaa, melko helppo tapa aloittaa harjoittelu on opetella seisomaan päällään. Se näyttää vaikeammalta kuin on!

Päälläseisonnassa tärkeimmän työn tekee keskivartalo. Aktivoi vatsalihakset jo ennen asentoon nousemista, jotta tuki löytyy myös ylösalaisin ollessa.

Toinen tärkeä tekninen seikka on käsien ja pään suhde toisiinsa. Pää ja kädet muodostavat tasasivuisen kolmion, ja kyynärpäät ovat 90 asteen kulmassa. Liian leveä ote vaikeuttaa tasapainon löytymistä.

Katso videolta, miten päälläseisonta onnistuu:

Video: Juulia Kalavainen

Harjoittele päälläseisontaa vaiheittain: 

  1. Aloita harjoittelu nostamalla polvet kyynärpäiden päälle. Aluksi riittää, että opettelet pysymään tässä asennossa.
  2. Nosta jalat yksi kerrallaan ylös kerälle.
  3. Kun tasapaino löytyy, nosta jalat suoriksi ylös.

Kysely

Osaatko seisoa päälläsi?