Jatkuva istuminen uhkaa terveyttä, mutta harvalla toimistotyöläisellä on vaihtoehtoja. Pitäisi olla.

Colourbox

Tavallinen arkipäivä: Lusikoin puuroa ja selaan lehteä, 15 minuuttia. Kävelymatka bussipysäkille kestää pari minuuttia. Ehdin vaihtaa hetken jalkaa, kunnes kampean lähimmälle vapaalle penkille, 20 minuuttia.

Istun työtuolilleni. Käväisen ruokalassa, muutaman kerran tulostimella ja pari kertaa työkaverin huoneella. Silti: vietän työpäivän 480 minuutista vähintään 470 pyllyni päällä.

Jälleen bussilla kotiin, 20 minuuttia. Kotona rojahdan ruokapöydän ääreen, 30 minuuttia. Illan päätteeksi notkun vielä ystäväni keittiönpöydän ääressä, 120 minuuttia.

Kun lasken päivän istumiset yhteen, saan pöyristyttävän luvun: 675 minuuttia, siis reilut 11 tuntia. Ei ihme, että olen ravannut fysioterapeutilla lysähtäneen ryhdin ja lihaslukkojen vuoksi.

Selkäjumit ovat sitä paitsi vasta alkua. Olen juuri pelotellut itseäni lukemalla karmivan tutkimustuloksen: yli yhdentoista tunnin istuminen lisää selvästi ennenaikaisen kuoleman riskiä.

Nyt alkaa istumalakko.

Maanantai

Lähetän työfysioterapeutille toiveikkaan viestin: nostettava työpöytä, kiitos!

Jahas, maksavat kuulemma 500 euroa, ja niitä tilataan vain painavasta syystä.

Näppäränä naisena päätän rakentaa pöytäni itse. Löydän varaston käytävältä sopivan pahvilaatikon, jonka nostan pöydälle näppäimistön ja hiiren alustaksi. Näytön alle kasaan pinon puhelinluetteloita.

Ohi kulkevat työkaverit pysähtyvät kummastelemaan viritystäni. Yksi purskahtaa epäuskoiseen nauruun.

– Eikö sulla pitäisi olla tukevat kengät? Työkaveri kysyy.

Niin, pitäisikö? Olen heittänyt korolliset nilkkurini nurkkaan. Seisomiskestävyyteni on surkea. Alaselkää alkaa väsyttää jo puolen tunnin jälkeen. Löydän googlaamalla parikin artikkelia, joissa varoitetaan seisomatyön haitoista. Entä jos olenkin vaihtamassa yhden pahan toiseen? Soitan tutkija Raija Laukkaselle, joka tunnetaan istumisen vastustajana.

– Yleensä riittäisi, että ihminen istuisi vain syödessään ja wc:ssä, Laukkanen vakuuttaa.

Toimistotyöläinen voi seistä huoletta vaikka koko päivän, kunhan selkä ei mene kaarelle. Laukkanen suosittelee kuitenkin vaihtamaan välillä asentoa ja nostamaan toisen jalan pienen korokkeen päälle.

Tukevat kengät ovat plussaa, mutta villasukillakin pärjää.

Tiistai

Tutut kyselevät, miten seisominen sujuu. Väitän, että olen seisomatyöläisenä tehokkaampi. Ryhdikäs asento ja ryhdikäs asenne, vakuutan.

Intoilen liian aikaisin. Lounaan jälkeen mieleen hiipii kerta toisensa jälkeen ajatus: voisinkohan vetää työhuoneen oven hetkeksi kiinni ja istua salaa? Laiskottaa ja pohkeita väsyttää. Pelastukseksi koituu palaveri. Tajuan vasta jälkikäteen lysähtäneeni vahingossa melkein tunniksi sohvan uumeniin.

Kun palaan pöydän ääreen, kannustan pohjeparkojani karuilla faktoilla: mitä enemmän ihminen istuu, sitä todennäköisemmin hän sairastuu diabetekseen tai sydäntauteihin.

Istumisesta syytetään myös nykyistä lihavuusepidemiaa, sillä pyllyn päällä energiaa kuluu melkein yhtä vähän kuin nukkuessa. Harva laihduttaja tajuaa, että on tehokkaampaa vältellä istumista kuin lisätä kuntoliikuntaa.

Väite on helppo uskoa, kun kokeilee työpaikkaseisomista. Vaihdan seistessäni jalkaa, pyöritän hartioita, nousen varpailleni. Tavallisesti räpellän miettiessäni kynsinauhojani, mutta nyt pyörähtelen ympäri huonetta. Saan liikuntaa, siedettävän näköiset sormenpäät ja hyvän omantunnon.

Keskiviikko

Töissä seison jo rutiinilla, mutta kotona lakko rakoilee. Yritän syödä ja lukea lehteä seisaaltaan, mutta uutisten päälle lätsähtää lusikallinen puuroa. Sitä paitsi minulla on Raijan valtuutus syödä istuma-asennossa.

Alan tajuta, että jos työelämä on yhtä istumista, niin on kyllä vapaa-aikakin. Mitä muuta ihminen voi kotonaan tehdä kuin lukea, katsoa telkkaria tai roikkua netissä? Ulos lähteminen ei auta, sillä ei leffaan tai illalliselle voi mennä seisoskelemaan.

Eivät olisi esiäidit arvanneet, että jonain päivänä kärsimme siitä, ettei ole lapsilaumaa ruokittavana tai lakanavuorta pyykättävänä.

Kaivan silitysraudan esiin ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn. Lopulta sisäinen laiskattareni voittaa kodinhengettären ja päädyn makaamaan kirjan kanssa matolle. Se on taatusti epäterveellisen passiivista, mutta Laukkanen lupaa, että sängyllä veri kiertää paremmin kuin tuolissa.

Torstai

Olen suunnitellut illaksi jumppaa, mutta vaihdan sen ilomielin ulkona syömiseen. Olen sentään pyöräillyt töihin ja seissyt koko päivän.

Sillä tottahan se on: liikunta on passiivisesta työstä maksettava hinta. Istumatyöläisen päivä ei lopu viideltä. Hyvä istumatyöläinen lähtee kuntosalille kehittämään keskivartaloaan ja vetreyttämään työssä kiristyneitä lihaksiaan.

– Valkokaulustyöläisistä on tullut tuoliin sidottu paarialuokka. Yleensä terveysongelmat kasaantuvat pienituloisille, mutta tämän asian suhteen on toisin. Tietotyöläiset joutuvat kadehtimaan niitä, jotka saavat liikkua työssään ulkona. Heillä on varaa istua töiden jälkeen katsomaan televisiota, Raija Laukkanen sanoo.

Pahinta on, ettei hikisinkään spinning-tunti yksin riitä. Liikunnasta on kyllä hyötyä, mutta se ei mitätöi jatkuvan istumisen riskejä.

Onneksi asia on alettu ymmärtää viimein työpaikoillakin. Edelläkävijät säätävät jo nyt sähköpöytiään ja pitävät kokouksensa kävellen tai seisten. Tulevaisuudessa ajatus kokopäiväkökötyksestä tuntuu ehkä yhtä hullulta kuin nyt muistot sisätupakoinnista.

Perjantai

Palaverissa seisomisestani tulee ensimmäistä kertaa numero, kun muut rojahtavat sohvalle ja yksi pönöttää nurkassa.

Muuten alan jo innostua seisomisesta. Hartiat eivät ole pelkkää kiveä ja niskassa on ehkä jonkinlaista verenkiertoakin. Kaiken lisäksi ajatus kulkee jotenkin kirkkaammin. Yllättävää kyllä, seisominen suorastaan piristää.

Ainoa miinuspuoli ovat vanuttuneet villasukat, jotka eivät näytä hameen kanssa ihan yhtä hehkeiltä kuin korkkarit.

Lauantai

Lauantaina, työssäkäyvien puuhapäivänä, istumalakkoilu on helppoa. Kerrankin työläinen ehtii ja jaksaa yhden päivän aikana sekä lenkkeillä, kiertää vaatekauppoja, laittaa ruokaa että imuroida.

Vain illan baarireissu uhkaa lakkoa, mutta ei hätää. Tarjolla ei ole yhtään vapaata tuolia, mistä ilahdun ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Ei auta kuin nojailla coolisti baaritiskiin.

Loppuillasta pari jakkaraa vapautuu. Päätän antaa mennä. Tuntuisihan se nyt vähän naurettavalta vältellä istumisen aineenvaihdunnallisia seurauksia ja juoda samaan aikaan skumppaa.

Sunnuntai

Teatterit ja konsertit eivät käy. Onneksi on taidenäyttely, elämys, jota laiskinkaan ei voi kokea pyllyllään.

Illalla lintsaan vähän selaamalla lehteä pöydän ääressä. Koen ansainneeni joka minuutin. Olenhan sentään valinnut bussin sijaan omat jalat, tuijottanut taidetta pää kehossa, vatkannut lettutaikinaa ja lopuksi siivonnut kokkailuni jälkiä.

Näin kai sen pitäisi mennäkin. Ihannemaailmassa istumisesta ei lakkoiltaisi, vaan se olisi ansaittua luksusta.

Tällaista onnelaa varten pitäisi vain ensin hoitaa alta yksi pikkuprojekti. Olisi muutettava kokonainen työkulttuuri. Pankkivirkailija voi jo nyt vapaa-ajallaan vaihtaa bussin pyörään ja tv-maratonin lenkkiin. Töissä hän voi harvoin valita, seisooko vai istuuko tiskinsä takana.

Pitäisi voida, sillä dramaattisesti muotoiltuna on sentään kysymys elämästä ja kuolemasta.

Kaikki herkkyys ei ole erityisherkkyyttä. 

Erityisherkkyys – sana, johon viime vuosina ei ole voinut olla törmäämättä. Psykologi, kouluttaja ja Herkkyyden voima -kirjan kirjoittaja Heli Heiskanen kertoo, että erityisherkkyydessä on kyse synnynnäisestä hermojärjestelmän herkkyydestä, joka heijastuu käyttäytymiseen.

Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, sairaus, vika eikä vamma, joten siihen ei sinänsä tarvitse hakea apua, jos ei itse niin koe. Itsensä tunnistaminen erityisherkäksi voi kuitenkin parantaa ihmisen itsetuntemusta.

– Kaikki herkkyys ei ole erityisherkkyyttä, eikä sitä pysty aina edes erottamaan, Heiskanen tiivistää.

On yksilöllistä, miten erityisherkkyys ihmisessä näkyy. Yleensä erityisherkät pystyvät havaitsemaan, aistimaan ja reagoimaan  voimakkaammin, syvemmin ja tarkemmin. Voimakkuus, syvyys, kokonaisvaltaisuus, tarkkuus ja erilaisten vivahteiden havaitseminen erottavat erityisherkkyyden ”tavallisesta” herkkyydestä.  

Näitä kahta ei ole kuitenkaan helppoa erottaa toisistaan.

– Erityisherkkyyttä voi itse arvioida esimerkiksi herkkyystestillä, jossa on 23 kysymystä, Heiskanen sanoo.

Psykologi Elaine Aronin laatimassa testissä erityisherkkyyttä kartoitetaan esimerkiksi seuraavilla väittämillä:

  • Muiden ihmisten mieliala vaikuttaa minuun.  
  • Elämänmuutokset järkyttävät minua.
  • Olen herkkä kivulle. 
  • Olen herkkä kofeiinin vaikutuksille. 
  • Säikähdän helposti. 
  • Välttelen väkivaltaisia elokuvia ja tv-ohjelmia. 
  • Kova nälkä aiheuttaa minussa vahvan reaktion, haittaa keskittymistä tai mielialaa.

Opittu vai synnynnäinen herkkyys?

Erityisherkkyys määritellään niin, että se on synnynnäinen ja jossain määrin perinnöllinen piirre. Erityisherkkyyteen kuuluvat tunneherkkyys, aistiherkkyys, syvällisyys ja se, että kuormittuu nopeammin, koska vastaanottaa enemmän informaatiota ympäristöstään. 

Sitten on ihmisiä, jotka tunnistavat itsessään joitakin näistä piirteistä. Silloin kyse on usein opitusta eli elämänkokemusten kautta tulleesta herkkyydestä. Herkistyminen esimerkiksi jonkin sairauden, pitkäaikaisen stressin tai traumaattisten kokemusten seurauksena ei kuitenkaan Heiskasen mukaan ole erityisherkkyyttä. 

– Ero on se, että erityisherkkyys on normaali ja sinänsä ihan hyvä asia, kunhan on elämä ja arki tasapainossa. Opitut herkistymät ovat sellaisia, joita pystyy hoitamaan ja tasapainottamaan eri tavoilla, eli ne ovat muuttuvia.

Erityisherkkyyden tunnistaminen voi auttaa

Ihminen, joka ei ole tiedostanut omaa erityisherkkyyttään, saattaa pitää piirteitään lähinnä rasitteena. Heiskanen on huomannut, että erityisherkkyyden tunnistaminen itsessään onkin usein suuri helpotus.

– Ikään kuin palapelin palaset loksahtavat paikalleen, sekä tässä hetkessä että menneisyyden suhteen. Jonkinlainen paino putoaa hartioilta, Heiskanen kertoo.

Tunnistamisen myötä voi käynnistyä uusi, oman elämän ja itsensä arvointivaihe, jonka ansiosta ihminen alkaa järjestää omaa elämäänsä ja arkeaan enemmän omannäköisekseen. Silloin herkkyyden hyvät puolet voivat päästä paremmin esiin.

– Asioista nauttimisen kyky voimistuu, koska on kyky voimakkaisiin tunteisiin ja aistimuksiin. Luovuus, empatiakyky ja muut hyvät puolet herkkyydestä pääsevät entistä paremmin esiin, Heiskanen kertoo.

 

Vierailija

Oletko erityisherkkä – vai onko herkkyytesi opittua? Asiantuntijan lista auttaa selvittämään

Testistä esmerkkinä näytetyt kysymykset eivät anna kovin tarkkaa kuvaa oikein mistään. Muiden ihmisten mieliala vaikuttaa lähes jokaiseen. Suuret elämänmuutokset, riippuen mitä tällä tarkoitetaan, järkyttävät lähes jokaista. Ihmiset jotka eivät juo kahvia, teetä tai muita kofeiinipitoisia juomia ovat herkkiä kofeiinin vaikutuksille koska elimistöllä ei ole toleranssia ja kofeiinille voi muutenkin olla tavallista herkempi. Sille ettei välitä väkivaltaisista ohjelmista tai elokuvista voi olla...
Lue kommentti

Uutuuskirjassaan Rosa Meriläinen tutustuttaa lukijansa esimerkiksi vaginapainonnoston saloihin.

Seksistä puhuminen on ollut kirjailijakaksikko Rosa Meriläiselle ja Sanna Seiko Salolle aina luonnollista. He vetävät yhdessä Lipstick Mafia -podcastia, jossa puhutaan seksuaalisuudesta suoraan ja häpeilemättä.

Nyt Rosa ja Sanna ovat julkaisseet yhdessä myös seksiin keskittyvän kirjan: Se – seksipuhekirja (Karisto). Kirjassa kaksikko käsittelee seksuaalisuutta monilta eri kanteilta. Teoksessa perehdytään niin fantasioihin, erilaisiin seksileluihin kuin pornogiffeihinkin.

Yksi kirjan keskeisistä tavoitteista on auttaa vaginallisia ihmisiä löytämään oma halunsa, orgasminsa ja saamaan entistä paremman seksielämän.

Tavoitteen saavuttamiseksi Rosa ja Sanna esittelevät kirjassa runsaasti erilaisia konkreettisia vinkkejä. Yksi niistä on Rosan henkilökohtainen suosikki: vaginapainonnosto.

Kirjassa Rosa kertoo, että innostui vaginapainonnostosta alun perin Kim Anamin innoittamana. Kim on seksi- ja parisuhdeasiantuntija, joka on tullut kuuluisaksi muun muassa siitä, että julkaisee Instagram-tilillään kuvia, joissa tekee vaginapainonnostotreenejä.

Miten vaginannostotreeneissä pääsee alkuun ja mitä hyötyä siitä edes on? Listasimme Rosan ja Sannan kirjan pohjalta kolme kysymystä ja vastausta aiheesta:

1. Miksi vaginapainonnostoa harrastetaan?

Rosa kertoi vaginapainonnostotreeneistään ensimmäisen kerran viime syksynä Me Naisten haastattelussa.

– Treenaan vaginapainonnostoa ja nostan esimerkiksi ketsuppipulloa. Olen opiskellut asiaa netistä, hän kertoi

Rosan haastattelu herätti yllättävän monissa hämmennystä, kysymyksiä ja jopa vihaa. Todellisuudessa painonnosto vaginan avulla on ihan järkeväksi luokiteltua puuhaa, josta ei ole syytä ahdistua. 

Vaginapainonnostossa tarkoituksena on vahvistaa lantionpohjanlihaksia eli emätinaukon ja peräaukon välissä sijaitsevia lihaksia. Nämä lihakset eivät näy ulospäin, mutta niillä on valtavan iso vaikutus seksielämään – ja elämään ihan ylipäätään. Heikoista lantionpohjanlihaksista saattaa saada kiusakseen virtsankarkailua, alanselän kipuja tai tuntoherkkyyden puutetta.

Seksin aikana lantionpohjanlihakset tuottavat hommaan lisää nautintoa. Jos lantionpohjalihaksia aktivoi seksin aikana, lantion alueen mikroverisuonten verenkierto vilkastuu ja tuntohermot aktivoituvat. Nautinto voi kasvaa ja orgasmi voimistua

Lantiopohjanlihaksia voi treenata muutenkin kuin vaginapainonnostolla, esimerkiksi ihan perinteisellä treenillä. Lue lisää:


2. Mitä vaginapainonnostossa tapahtuu?

Vaginapainonnostossa kyse on juuri siitä, mitä sana antaa ymmärtää. Tarkoituksena on nostaa erilaisia painoja emättimeen asetettavan vaginakuulan avulla.

”Itse olen käyttänyt vaginapainonnostoon Maukasten treenikuulia. Olen kiinnittänyt kuulan naruun toisen narun avulla pienen muovipussin, jonne olen laittanut painoja”, Rosa kertoo.

Painoina voi käyttää Rosan tapaan esimerkiksi limsatölkkiä tai ketsuppipulloa. Aluksi painoksi kannattaa valita jotain varsin maltillista. Kilon painoinen ketsuppipullo on Rosan henkilökohtainen painonnostoennätys.

3. Miten sitä treenataan?

Rosan mukaan viisi minuuttia vaginapainonnostoa päivässä riittää mainiosti vahvistamaan lantionpohjaa. Myös lepopäiviä kannattaa pitää pari kertaa viikossa. Hommassa ei todellakaan kannata ryhtyä turhan suorituskeskeiseksi:

”Verrattuna punttisaliharjoitteluun olen ollut vaginapainonnostossa varovainen: ajatus kipeistä pillunlihaksista ei houkuta”, Rosakin huomauttaa.

Eri päivinä kannattaa kokeilla erilaisia treenejä. Rosa esittelee kirjassaan neljä erilaista treeniä. Tässä ohjeet niistä yhteen:

  1. Valitse keskikevyt paino, jota pystyt helposti pitämään sisälläsi 10 sekuntia.
  2. Kiinnitä paino kuulan narun toiseen päähän ja aseta paino maahan.
  3. Kyykkää niin alas, että saat asetettua treenikuulan sisääsi. Pidä jalat leveässä haara-asennossa, niin treeni kohdistuu varmasti lantionpohjanlihaksiin eikä esimerkiksi jalkoihin.
  4. Jännitä lantionpohjanlihaksiasi voimakkaasti ja nouse kyykystä ylös.
  5. Toista kyykkyliike kolme kertaa. Lepää hetkinen aina nostojen välissä.