Lucile Woodward, 32, on ranskalainen fitnessohjaaja ja bloggaaja. Hänen Youtube-treeni­videonsa ovat keränneet vuoden aikana yli kuusi miljoonaa katsojaa. Lucilen blogi tammikuusta alkaen myös englanniksi: lucilewoodward.com. Kuva Heli Blåfield
Lucile Woodward, 32, on ranskalainen fitnessohjaaja ja bloggaaja. Hänen Youtube-treeni­videonsa ovat keränneet vuoden aikana yli kuusi miljoonaa katsojaa. Lucilen blogi tammikuusta alkaen myös englanniksi: lucilewoodward.com. Kuva Heli Blåfield

Fitnessammattilaiset ovat siirtyneet saleilta verkkoon. Myös Ranskan suosituin fitnessbloggaaja Lucile Woodward tsemppaa ja jumppaa ruudulla.

Youtube-videolla treenaa naapurintyttömäisen eloisa nainen, jonka paksut hiukset ovat homssuisella puoliponnarilla. Vartalo on täydellisen timmi, mutta sitä ei ole ylitreenattu rasvattomaksi korpuksi. Treenisarja on yhä kesken, kun joku vilahtaa vahingossa videon taustalla. Se ei haittaa treeniohjaaja Lucile Woodwardia, 32, joka jatkaa iloisesti naurahtaen jumppaamistaan.

Ranskan suosituin fitnessbloggari vaikuttaa reaalimaailmassa yhtä rennolta. Kädet viuhuvat ja hiukset ovat yhtä huolettomasti kuin jumpatessa.

Äkkiä hän nappaa käsilaukustaan äly­puhelimen, avaa Facebookin ja näyttää inboxiaan. Viestejä lävähtää ruutuun jatkuvalla syötöllä.

– Katso, saan useita kommentteja joka minuutti, Lucile kertoo.

Lucilen fitnessblogissa on 45 000 uniikkia kuukausikävijää. Siellä hän on jakanut käytännön treeni- ja ravintovinkkejä vähän yli vuoden. Blogin kautta ranskalaiset lähettävät Lucilelle myös kuviaan ja kysymyksiä. Lucile sanoo vastaavansa jokaiselle.

Salilta verkkoon

Fitnessammattilaisten maailma on siirtynyt saleilta verkkoon. Suosituimpien treenaajien blogeilla, Facebook-päivityksillä sekä Youtuben jumppavideoilla on valtavat seuraajamassat.

Maailman suosituin on amerikkalainen Jillian Michaels, jolla on 1 773 583 Facebook-seuraajaa. Lähes jokaisessa maailmankolkassa jumpataan Jillianin treenivideoiden tahdissa. Onhan se houkuttelevaa, että voi kuntoilla samojen gurujen mukana, jotka liikuttavat myös maailman superjulkkiksia, kuten Jennifer Lopezia tai Madonnaa.

Netti-ilmiö näkyy myös Suomessa. Monet bloggaajat jakavat ravinto- ja treenivinkkejä verkossa. Yksi Suomen suosituimmista sporttibloggaajista on kahvakuulavalmentaja Kukka Laakso, joka päivittää blogiaan räväkällä otteella. Kukan blogissa on 35 000 uniikkia kuukausikävijää.

Netin treeniguruihin luotetaan nykyään enemmän kuin perinteisten tutkimuslaitosten ohjeisiin ja suosituksiin.

– Ihmiset haluavat itse päättää, ketä uskovat ja seuraavat, kertoo Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin tutkija Vilma Lehtinen.

Suosio yllätti

Pari vuotta sitten ranskalaisia fitnessvideoita ei ollut olemassakaan ja Lucilen ystävät seurasivat vain amerikkalaisia treenaajia.

– Me eurooppalaiset emme ole niin äärimmäisiä kuin amerikkalaiset tiukkoine sixpackeineen, vaan haluamme näyttää terveiltä ja normaaleilta, Lucile kertoo.

Reilun vuoden aikana Lucilen Fitness master class -videoita on katsellut jo kuusi miljoonaa innokasta. Videoissa ei ole uhoavaa fitnesspaasausta, vaan opastus on ranskalaisen lempeää.

Salaisuutena tavallisuus

Tavalliset treeniohjaajat ovat helppoja samastumiskohteita. Lucile veikkaa suosionsa salaisuudeksi arkipäiväisyyden. Ennen urheiluohjaajaksi opiskelua Lucile työskenteli terveystoimittajana. Hän tietää, mitä ovat kiire ja väsymys.

– Olen itsekin aivan tavallinen äiti. Kolmevuotias poikani vie kaiken energiani, ja mieheni on herkkuja syövä ja olutta juova britti, Lucile kertoo.

Ja tätä tavallisuutta Lucile korostaa myös blogissaan. Tärkeintä hänelle on olla mahdollisimman aito. Lucile tekee kaikki päivityksensä itse, ja ahkera päivitys on kannattanut. Ihmiset jo pysäyttävät hänet silloin tällöin Pariisin kaduilla ja haluavat samaan kuvaan.

Mistään puuhastelusta ei siis voi enää puhua. Myös suuret firmat ovat huomanneet nettitreeniohjaajien arvon. Lucilella on muutamia isoja ja rahakkaita yhteistyökumppaneita, uusimpana niistä kosmetiikkajätti Biotherm, joka lennätti Lucillen Suomeenkin.

Pelkkä suosittu blogi tai jumppavideot eivät silti riitä elannon hankkimiseen vielä. Niiden lisäksi Lucile työskentelee personal trainerina, kirjoittaa lehtijuttuja ja on tehnyt myös kaksi treenikirjaa.

– Ansaitsemani summat eivät ole supersuuria, mutta tulen toimeen, nettitreenari sanoo.

Muistisairaudet eivät kosketa vain ikääntyneitä. ”Arvasin, että jotakin on pielessä, mutta kyllä se järkytyksenä tuli”, Kemiönsaarella asuva Ben-Markus Hellbom kertoo, miltä tuntui saada diagnoosi nelikymppisenä. 

Myöhemmin ajateltuna Ben-Markus Hellbomin, 50, muisti reistaili jo ennen diagnoosia. Hellanlevyt ja kahvinkeitin jäivät päälle ja ovi tuli lukittua, vaikka avaimet olivat sisällä.

Unohtelu ei kuitenkaan saanut Hellbomia hakeutumaan tutkimuksiin, vaan törmäily. 

Ben-Markus sai nelikymppisenä kaksi aivoinfarktia peräkkäisinä vuosina, 2010 ja 2011. Kummankin infarktin jälkeen hän opetteli uudelleen puhumaan. Toipuminen eteni muuten hyvin, mutta vapina ja pahat tasapainohäiriöt vaivasivat. 

– Tasapaino lähti niin, että olin sinisenä ja keltaisena mustelmista koko ajan, Ben-Markus kertoo. 

Vaikka aikaa kului, ovenkarmeihin ja kaikkeen muuhun mahdolliseen törmäileminen jatkui. Lopulta Ben-Markus ohjattiin neurologin tutkittavaksi. 

– Minulla on sellainen mielikuva, että hän arvasi, mistä on kyse. 

Ben-Markuksen pää kuvattiin, mutta kuvissa ei näkynyt mitään erityistä. Selkäydinnäytteessä sen sijaan oli tietty arvo vinksallaan. Alkoi hahmottua, että Ben-Markusta vaivasi Alzheimerin tauti – oli luultavasti vaivannut jo useamman vuoden. 

Lopullinen diagnoosi tuli, kun Ben-Markus oli 45-vuotias. 

– Arvasin, että jotakin on pielessä, mutta kyllä se järkytyksenä tuli. 

Tieto oli helpottava, mutta myös masentava. Diagnoosi oli kova paikka myös Ben-Markuksen vaimolle ja parin viidelle lapselle, joista nuorin oli alle kouluikäinen.

”Sanoin, että älä nyt murehdi, poikasi on kerrankin 20 vuotta edellä aikaansa!”

Edellä aikaansa

Samana päivänä, kun Ben-Markus sai diagnoosin, hän meni kertomaan uutiset kahdeksankymppiselle äidilleen. 

– Sanoin, että älä nyt murehdi, poikasi on kerrankin 20 vuotta edellä aikaansa!

Nykyään Ben-Markus ajattelee, että Alzheimer on ainakin helpompi sairaus kuin raju syöpä. Taudin kanssa on välillä vaikeaa, mutta sellaista ei Ben-Markuksen mielestä kannata harmitella, mistä ei pääse eroon. 

Arjessa sairaudesta on kaikenlaista pientä harmia. Esimerkiksi kerran Ben-Markus aikoi juoda maitolasillisen, mutta kaatoikin lasin sijasta maidon viemäriin. Vasta kun maitolitran viimeiset tipat putoilivat tiskialtaaseen, tuli mieleen, että mitähän olen tekemässä. 

– Nimien muistaminen on vaikeaa, samoin vuosilukujen hahmottaminen. Paremmin tosin muistan taaksepäin kuin eteen, Ben-Markus kertoo.

– Totta kai se turhauttaa, mutta nämä ovat kuitenkin pieniä asioita. 

Nykyään kotona on liesivahti, ja kahvinkeitin on mallia, joka menee itsestään pois päältä tiputettuaan tietyn määrän kahvia suoraan termospulloon. 

16 tunnin työpäivät vaihtuivat sohvalla istumiseen

Ben-Markus on aina ollut kova tekemään töitä. Hänen vanhemmillaan oli aikanaan oma yritys, ja Ben-Markus hoiti jo kahdeksanvuotiaana pieniä työtehtäviä iltapäivisin ennen läksyjen tekoa.

Isona hänestä tuli sisustaja. Niin arkkitehtitoimiston leivissä kuin omassa yrityksessäkin päivät venyivät helposti 12–16-tuntisiksi. Diagnoosin saadessaan Ben-Markus oli uransa huipulla.

– Oli selvä homma, että menen eläkkeelle. Olisi tehnyt mieli tehdä töitä vielä, mutta se kariutui. 

Sairaus on herpaannuttanut Ben-Markuksen keskittymis- ja aloitekykyä merkittävästi. Joinain päivinä tuntuu, että kone ei kerta kaikkiaan käynnisty ja mihinkään ei pysty ryhtymään.  

– Sillä ei onneksi ole mitään väliä. Jos ei lähde, niin sinä päivänä en tee mitään.

Joka aamu Ben-Markus kuitenkin herää kuuden aikoihin, kun vaimo nousee töihin lähteäkseen. Aamutoimien lomassa hän kuuntelee Aki Linnanahdetta sekä Minna Kuukkaa radio Novalta. 

Joskus koko päivä menee keittiön sohvalla istuen ja radiota kuunnellen. 

Muistisairas kyttää toista

Ben-Markus asuu pienessä Kemiönsaaren kunnassa.

– Siitä olen kiitollinen, että täällä on aina joku, joka tulee käymään tai soittaa, hän sanoo.

”Huomasin, ketkä ovat ystäviä ja ketkä eivät. Se karsi aika ison joukon pois, mutta ei harmita.”

Naapurissa asuu toinen muistisairas, hänkin vasta 58-vuotias. Ben-Markus ja naapuri ”kyttäävät” vuoroin toisiaan, käyvät juttelemassa. 

Muutenkin naapurusto on mukava. Ben-Markus toimii joutessaan eräänlaisena apulaistalkkarina, käy poraamassa naapureille hyllyä seinille ja rasvaamassa lukot. 

Vaikka naapurit pitävät yhtä, kaveripiiriä sairastuminen karsi. 

– Huomasin, ketkä ovat ystäviä ja ketkä eivät. Se karsi aika ison joukon pois, mutta ei harmita.

Vaikea ennustaa

Kuten useimmat pitkäaikaissairaat, Ben-Markus on saanut osansa byrokratiasta. Sairaseläkkeelle pääseminen vaati kuukausikaupalla odottelua ja kymmeniä lausuntoja. Avun saaminen kunnalta oli vaikeaa, koska nelikymppinen muistisairas oli uusi juttu myös kunnalle. 

Työelämän lisäksi Ben-Markus joutui luopumaan ajokortista. 

– Se oli vaikeaa ensimmäisen vuoden, kun maaseudulla asutaan. 

Kotoa keskustaan on 13,5 kilometriä, ja Ben-Markus ei tasapainohäiriöidensä takia saa kävellä yli sataa metriä yksin. Nykyään hänellä on joka kuukausi käytettävissään yhdeksän edestakaista matkaa keskustaan tai naapurikuntaan Saloon.

Vertaistuen löytäminen ei sekään ole ollut ihan helppoa, koska melkein kaikki Alzheimeria sairastavat ovat 20–40 vuotta vanhempia kuin Ben-Markus. Muistiliiton tapaamisissa ja kursseilla hän on aina porukan nuorin. Yli 85-vuotiaista 15–20 prosentilla on Alzheimer, mutta työikäisillä sairaus on harvinainen.

Alzheimerin taudin kaikkia syntysyitä ei tiedetä, eikä taudin kulkua osata kovin hyvin ennustaa. Tauti voi pysyä vuosia samassa vaiheessa tai pahentua yhtäkkiä. Ben-Markus arvelee, että hänen aivoinfarktinsa antoivat vauhtia sairaudelle, joka olisi muuten ehkä puhjennut myöhemmin. 

Nyt Ben-Markus syö taudin etenemistä hidastavaa jarrulääkettä sekä muistilääkettä. Tasapainohäiriöitä on edelleen, mutta vapina on lääkkeiden ansiosta lakannut. Jarrulääkityskin vaikuttaa toimivan.

Voi myös hyvin olla, että Ben-Markuksen elinaikana saadaan kehitettyä uusia, yhä tehokkaampia lääkkeitä Alzheimeriin.

– Varrotaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu. Olen päättänyt pistää hanttiin tosi kovasti ja elää ainakin 150-vuotiaaksi.

Juontaja Anni Hautala teki uuden aluevaltauksen – nyt hän on myös ruokakirjailija.

Anni Hautalan Ruokakirjaa juhlisti eilen iso joukko suosikkijuontajan läheisiä. Annin avopuoliso, stand up -koomikko Niko Kivelä kertoo, että he maistoivat koko uusioperheeseen voimin kirjan kehittelyvaiheessa kaikki sen reseptit.

– Olen hirvittävän ylpeä Annista. Luin yöllä kirjan kannesta kanteen. Nauroin myös monessa kohtaa, koska tekstit olivat niin Annin kuuloisia. Arvostan Annin aitoutta ja luottoa itseensä.

”Haluaisin, että kaikki ovat aina hyvällä tuulella, mikä on tietenkin mahdottomuus.”

 Anni tekee suurimman osan perheen ruuista.

– Hän on todella otettu, jos laitan kotona ruokaa. Minä taas yritän koko ajan naurattaa perhettä, se on rankinta minun kanssani elämisessä. Haluaisin, että kaikki ovat aina hyvällä tuulella, mikä on tietenkin mahdottomuus, kovalla tahdilla stand up -keikkoja tekevä Niko sanoo.

Viime vuodet useita tv-ohjelmia juontanut Anni pitää puolestaan kevään taukoa tv-töistä ja keskittyy Aamulypsyn juontamiseen sekä perheeseen.

– Haaveilen, että voisin sitten tehdä viikonloppuisin enemmän fine dining -ruokia perheelle. Aika usein kiireessä päädyn siihen jauhelihakastikkeeseen, jota kaikki syövät mielellään.

”Pelkään, että iskeekö minuun festarimasennus, kun kukaan ei ole koko ajan meikkaamassa minua kuvauskuntoon.”

Ensi viikolla nähtävä Idolsin finaalijakso on Annin viimeinen tv-työ hetkeen.

– Odotan innolla, että kaikki ylimääräiset työt jäävät hetkeksi pois. Toisaalta pelkään, että iskeekö minuun festarimasennus, kun kukaan ei ole koko ajan meikkaamassa minua kuvauskuntoon.

 Niko ja Anni eivät juuri ole kommentoineet aikaisemmin yhteiselämäänsä. Avoliitossa asuva pari ei ole kihloissa.

– Se on varmaan aika paljon minusta kiinni, ei ole nytkään sormusta taskussa, Niko virnisti.