Sirkka Mertala nautti loma-aamujen lenkeistä ja pohti, uskaltaisiko taas hypätä esteitä.

Koko ajan hiki

Sirkka Mertala nautti loma-aamujen lenkeistä ja pohti, uskaltaisiko taas hypätä esteitä.

Maanantai

Vihdoin loma! Viime kesänä ehdin lomailla vain muutamia päiviä, joten kyllä tätä on odotettukin. Me suomalaiset tarvitsemme kesä­loman, jotta saamme ladattua akkuja pitkää pimeää talvea varten. Parasta lomassa minulle on se, että on aikaa läheisille ja ennen kaikkea lapsille ilman arjen aikatauluja. Lomalla ehdin myös liikkua enemmän kuin normaalisti arkipäivinä. Nautimme tästä ensimmäisestä lomaviikosta Keski-Euroopan vuoristomaisemissa.

Aamu on upea. Muut vielä nukkuvat, kun puen lenkkikamppeet päälle ja otan koiran mukaan. Yhdessä hölkkäämme puolen tunnin keikan. Olen pitänyt taukoa juoksemisessa, ja sen huomaa. Taitaa olla koirallakin edellises­tä kunnon lenkistä aikaa, sillä loppumatkan etenemme melko verkkaisesti.

Kun lapset heräävät, lähden heidän kans­saan tallille. Kaikille riittää hommaa harjauk­sessa ja satuloinnissa. Helle on parhaimmil­laan, mutta pääsemme porotukselta suojaan maneesiin. Siellä eivät paarmatkaan kiusaa. Ensin on minun kolmen varttini vuoro, sitten ratsaille hyppäävät pikkuneidit.

Ennen illallista ehdin saada vielä pienen hien pintaan talon kuntosalilla. Tänään on vuoros­sa crosstrainer.

Tiistai

Aamu on jälleen upea, joten ei muuta kuin koira mukaan ja lenkille. Takaisin tullessani poikkean hakemassa tuoretta lei­pää aamiaiselle. Talo on vielä hiljainen, joten venyttelen hetken pihalla. Venyttelyn tärkeyttä ei turhaan korosteta, mutta niin se vain jää aina tekemättä. Tänään jopa venyttely tuntuu hyvältä aamuauringon lämmittäessä.

Kun olen töissä, urheilen arkipäivisin työn ja perheen ehdoilla neljä tai viisi kertaa viikossa. Tärkeintä minulle on liikunnan monipuolisuus. Liikunnan avulla pidän yllä hyvinvointiani ja jaksamista arjessa.

Sen olen päättänyt, että liikunnasta ei saa tulla pakko. Silloin kun on tiukka työtahti, voi urheilussa pitää taukoa. Yleensä kuitenkin juuri aamu- tai iltalenkki saa kiireisen päivän ajatukset loksahtamaan paikoilleen.

Aurinkoisen päivän jälkeen suuntaan vielä hetkeksi kuntosalille. Poljen kuntopyörää parikymmentä minuuttia ja jumppaan kevyiden painojen kanssa toisen samanlaisen. Tänään on vielä luvassa luksusta eli kokovartalohieronta.

Keskiviikko

Alkaa olla univelat nukuttu, ja aamukin käyn­nistyy aikaisemmin: herään kuudelta lenkille. Tänään juoksu tuntuu sujuvan jo kevyemmin. Tulossa on hellepäivä, ja lämpötila nousee heti aamulla vauhdilla. Kuumalla ilmalla on hyötyä siitä, että olen aamuihminen ja ehdin juosta, ennen kuin lämpötila nousee liian korkealle.

Aamupäivällä pakkaan lapset autoon ja suuntaamme taas tallille. Myös ratsastus sujuu tällä yrityksellä jo hiukan paremmin. Aika kuluu hirmuista vauhtia hevosten kanssa puuhastellessa. Olen ratsastanut yhdeksänvuotiaasta, ja kun teini-iän kynnyksellä saimme perheeseen oman hevosen, kaikki illat kuluivat tallilla ja viikonloput kilpailuissa. Lasten syntymän jälkeen ratsastus jäi, ja nyt aikuisiällä oman ajan lisääntyessä innostus ratsastukseen on herännyt uudelleen. Edelleen ratsastus on minulle paras tapa saada ajatukset pois työasioista.

Nuorena treenasin aktiivisesti koulurat­sastusta, mutta nykyään parasta on, kun pää­see pitkälle maastolenkille ja saa kuunnella kavioiden kopinaa ja luonnon ääniä. Ratsas­tus on loistava harrastus, jossa yhdistyvät mukavasti liikunta, luonto ja eläimet.

Torstai

Juoksu maistuu taas. Löydän aamulenkillä uuden upean reitin, ja aikaa vierähtää kuin huomaamatta tunti. Muut nukkuvat vielä, kun palaan takaisin, joten ehdin pulahtaa aamu-uinnille.

Aloitin aamulenkkeilyn, kun lapset olivat pieniä ja omaa aikaa oli vaikea löytää. Juoksu on helppo tapa kuntoilla, koska lenkille voi lähteä missä ja milloin vain, silloin kun siihen on aikaa.

Mieluiten juoksen aamulla. Luonto on silloin kauneimmillaan, ja lenkki antaa muka­van startin päivään. Kun juoksu pitkästyttää tai hartiat ovat jumissa, lähden rullaluistele­maan sauvojen kanssa. Tykkään myös pelata sulkapalloa ja golfia, mutta niitä on hankala mahduttaa aikatauluihin.

Illalla ehdin kuntosalille tekemään Mommilanjärven souteluun. Lajiharjoittelu jää väliin, joten täytyy siis yrittää pärjätä muilla harjoituksilla.

Kuntosalilla käyn aktiivisemmin syksyllä ja talvella, kun juoksukelit ovat huonot ja hiihtämäänkään ei pääse. Fysioterapeuttini huomautti ystävällisesti muutama vuosi sitten, että ”tässä iässä” myös kuntosaliharjoittelu on ehdottoman tärkeää. Nykyään käyn salilla pari kertaa viikossa ja treenaan pienillä painoilla.

Perjantai

Muistan taas venytellä hiukan aamulenkin jälkeen. Ulkomailla lenkkeilyssä on se hyvä puoli, että näkee paikkoja, joihin ei autolla liikkuessa pääse. Täällä vuoristomaisemissa vaihtelua riittää, ja jokaiselle aamulle löytyy uusi reitti. Rasitusta voi säädellä sen mukaan, juokseeko ylös vuoria vai tyytyykö tasaisem­paan maastoon.

Tallireissu kestää tänään kolme tuntia. Maneesiin on rakennettu esteitä, ja kovasti tekisi mieli päästä hyppäämään. Edellisestä ker­rasta on kuitenkin aikaa ja alla täysin vieras hevonen, joten katson viisaammaksi jättää hyppäämiset väliin. Nuorempana putoamista hevosen selästä ei juuri tullut ajateltua, mutta näin varttuneemmalla iällä pelkkä ajatuskin putoamisesta kauhistuttaa. Täytyy siis pelata varman päälle, varsinkin kun loma on vasta aluillaan. Tallilta palattuamme pulahdamme kaikki suoraan uimaan. Loppupäivä lekotel­laan rannalla.

Lauantai

Tänään on liikunnan suhteen todellinen lepopäivä, jonka kruunaa hieronta illalla. Päivä kuluu muka­vasti ilman erityistä ohjelmaa, ja saamme jälleen nauttia paah­tavasta helteestä.

Lomalla nautin herkuista ja ruoanlaitosta. On mukavaa val­mistella maittava illallinen ja istua kaikessa rauhassa iltaa. Ulkomailla ruoanlaitto ja jopa kaupassakäynti tuntuvat erilaisilta kuin kotona, kun kaupan hyllyt notkuvat toinen toistaan houkuttelevampia tuotteita. Tieten­kin suurin syy kokkaamisen mielekkyyteen on se, että on kerrankin aikaa.

Lomalla on lupa nauttia herkuista, ja arjen koittaessa sitten pidetään kurinpalautus ja siirrytään säännölliseen ja terveelliseen ruokarytmiin.

Sunnuntai

Aamulenkillä vierähtää puolitoista tuntia. Osa matkasta taittuu kävellen. Nousen ylös vuorenrinnettä ja ihailen maisemia. Koiran­kin kunto on selvästi kohentunut, ja loppu­matka sujuu helteestä huolimatta vauhdilla.

Suuntaan tallille tällä kertaa yksin. Rat­sastuksen aikana ukkonen nousee, ja jytinä kuulostaa melkoiselta vuoren rinteillä.

Ensi viikon vietämme alppikylässä, ja suunnitelmissa on patikointia 4–5 tuntia päivässä. Vuoristomaisemissa vaeltaminen on minulle tuttua puuhaa. Kokemus on opet­tanut, että tärkeintä on kunnon vaelluskengät ja riittävä juominen. Korkeuserot päivän aikana ovat melkoiset, ja energiaa kuluu, joten reppuun on hyvä varata myös pientä syötävää. Lounasta voi nauttia rinneravinto­loissa, joista melkein kaikki ovat auki myös kesäaikaan. Moni alppimatkaaja ei ole ehkä tullut ajatelleeksi, miten upeat maisemat vuorien rinteiltä avautuvat myös kesällä.

Loma on alkanut lupaavasti!

Kuvitus Anu Nieminen

Muistisairaudet eivät kosketa vain ikääntyneitä. ”Arvasin, että jotakin on pielessä, mutta kyllä se järkytyksenä tuli”, Kemiönsaarella asuva Ben-Markus Hellbom kertoo, miltä tuntui saada diagnoosi nelikymppisenä. 

Myöhemmin ajateltuna Ben-Markus Hellbomin, 50, muisti reistaili jo ennen diagnoosia. Hellanlevyt ja kahvinkeitin jäivät päälle ja ovi tuli lukittua, vaikka avaimet olivat sisällä.

Unohtelu ei kuitenkaan saanut Hellbomia hakeutumaan tutkimuksiin, vaan törmäily. 

Ben-Markus sai nelikymppisenä kaksi aivoinfarktia peräkkäisinä vuosina, 2010 ja 2011. Kummankin infarktin jälkeen hän opetteli uudelleen puhumaan. Toipuminen eteni muuten hyvin, mutta vapina ja pahat tasapainohäiriöt vaivasivat. 

– Tasapaino lähti niin, että olin sinisenä ja keltaisena mustelmista koko ajan, Ben-Markus kertoo. 

Vaikka aikaa kului, ovenkarmeihin ja kaikkeen muuhun mahdolliseen törmäileminen jatkui. Lopulta Ben-Markus ohjattiin neurologin tutkittavaksi. 

– Minulla on sellainen mielikuva, että hän arvasi, mistä on kyse. 

Ben-Markuksen pää kuvattiin, mutta kuvissa ei näkynyt mitään erityistä. Selkäydinnäytteessä sen sijaan oli tietty arvo vinksallaan. Alkoi hahmottua, että Ben-Markusta vaivasi Alzheimerin tauti – oli luultavasti vaivannut jo useamman vuoden. 

Lopullinen diagnoosi tuli, kun Ben-Markus oli 45-vuotias. 

– Arvasin, että jotakin on pielessä, mutta kyllä se järkytyksenä tuli. 

Tieto oli helpottava, mutta myös masentava. Diagnoosi oli kova paikka myös Ben-Markuksen vaimolle ja parin viidelle lapselle, joista nuorin oli alle kouluikäinen.

”Sanoin, että älä nyt murehdi, poikasi on kerrankin 20 vuotta edellä aikaansa!”

Edellä aikaansa

Samana päivänä, kun Ben-Markus sai diagnoosin, hän meni kertomaan uutiset kahdeksankymppiselle äidilleen. 

– Sanoin, että älä nyt murehdi, poikasi on kerrankin 20 vuotta edellä aikaansa!

Nykyään Ben-Markus ajattelee, että Alzheimer on ainakin helpompi sairaus kuin raju syöpä. Taudin kanssa on välillä vaikeaa, mutta sellaista ei Ben-Markuksen mielestä kannata harmitella, mistä ei pääse eroon. 

Arjessa sairaudesta on kaikenlaista pientä harmia. Esimerkiksi kerran Ben-Markus aikoi juoda maitolasillisen, mutta kaatoikin lasin sijasta maidon viemäriin. Vasta kun maitolitran viimeiset tipat putoilivat tiskialtaaseen, tuli mieleen, että mitähän olen tekemässä. 

– Nimien muistaminen on vaikeaa, samoin vuosilukujen hahmottaminen. Paremmin tosin muistan taaksepäin kuin eteen, Ben-Markus kertoo.

– Totta kai se turhauttaa, mutta nämä ovat kuitenkin pieniä asioita. 

Nykyään kotona on liesivahti, ja kahvinkeitin on mallia, joka menee itsestään pois päältä tiputettuaan tietyn määrän kahvia suoraan termospulloon. 

16 tunnin työpäivät vaihtuivat sohvalla istumiseen

Ben-Markus on aina ollut kova tekemään töitä. Hänen vanhemmillaan oli aikanaan oma yritys, ja Ben-Markus hoiti jo kahdeksanvuotiaana pieniä työtehtäviä iltapäivisin ennen läksyjen tekoa.

Isona hänestä tuli sisustaja. Niin arkkitehtitoimiston leivissä kuin omassa yrityksessäkin päivät venyivät helposti 12–16-tuntisiksi. Diagnoosin saadessaan Ben-Markus oli uransa huipulla.

– Oli selvä homma, että menen eläkkeelle. Olisi tehnyt mieli tehdä töitä vielä, mutta se kariutui. 

Sairaus on herpaannuttanut Ben-Markuksen keskittymis- ja aloitekykyä merkittävästi. Joinain päivinä tuntuu, että kone ei kerta kaikkiaan käynnisty ja mihinkään ei pysty ryhtymään.  

– Sillä ei onneksi ole mitään väliä. Jos ei lähde, niin sinä päivänä en tee mitään.

Joka aamu Ben-Markus kuitenkin herää kuuden aikoihin, kun vaimo nousee töihin lähteäkseen. Aamutoimien lomassa hän kuuntelee Aki Linnanahdetta sekä Minna Kuukkaa radio Novalta. 

Joskus koko päivä menee keittiön sohvalla istuen ja radiota kuunnellen. 

Muistisairas kyttää toista

Ben-Markus asuu pienessä Kemiönsaaren kunnassa.

– Siitä olen kiitollinen, että täällä on aina joku, joka tulee käymään tai soittaa, hän sanoo.

”Huomasin, ketkä ovat ystäviä ja ketkä eivät. Se karsi aika ison joukon pois, mutta ei harmita.”

Naapurissa asuu toinen muistisairas, hänkin vasta 58-vuotias. Ben-Markus ja naapuri ”kyttäävät” vuoroin toisiaan, käyvät juttelemassa. 

Muutenkin naapurusto on mukava. Ben-Markus toimii joutessaan eräänlaisena apulaistalkkarina, käy poraamassa naapureille hyllyä seinille ja rasvaamassa lukot. 

Vaikka naapurit pitävät yhtä, kaveripiiriä sairastuminen karsi. 

– Huomasin, ketkä ovat ystäviä ja ketkä eivät. Se karsi aika ison joukon pois, mutta ei harmita.

Vaikea ennustaa

Kuten useimmat pitkäaikaissairaat, Ben-Markus on saanut osansa byrokratiasta. Sairaseläkkeelle pääseminen vaati kuukausikaupalla odottelua ja kymmeniä lausuntoja. Avun saaminen kunnalta oli vaikeaa, koska nelikymppinen muistisairas oli uusi juttu myös kunnalle. 

Työelämän lisäksi Ben-Markus joutui luopumaan ajokortista. 

– Se oli vaikeaa ensimmäisen vuoden, kun maaseudulla asutaan. 

Kotoa keskustaan on 13,5 kilometriä, ja Ben-Markus ei tasapainohäiriöidensä takia saa kävellä yli sataa metriä yksin. Nykyään hänellä on joka kuukausi käytettävissään yhdeksän edestakaista matkaa keskustaan tai naapurikuntaan Saloon.

Vertaistuen löytäminen ei sekään ole ollut ihan helppoa, koska melkein kaikki Alzheimeria sairastavat ovat 20–40 vuotta vanhempia kuin Ben-Markus. Muistiliiton tapaamisissa ja kursseilla hän on aina porukan nuorin. Yli 85-vuotiaista 15–20 prosentilla on Alzheimer, mutta työikäisillä sairaus on harvinainen.

Alzheimerin taudin kaikkia syntysyitä ei tiedetä, eikä taudin kulkua osata kovin hyvin ennustaa. Tauti voi pysyä vuosia samassa vaiheessa tai pahentua yhtäkkiä. Ben-Markus arvelee, että hänen aivoinfarktinsa antoivat vauhtia sairaudelle, joka olisi muuten ehkä puhjennut myöhemmin. 

Nyt Ben-Markus syö taudin etenemistä hidastavaa jarrulääkettä sekä muistilääkettä. Tasapainohäiriöitä on edelleen, mutta vapina on lääkkeiden ansiosta lakannut. Jarrulääkityskin vaikuttaa toimivan.

Voi myös hyvin olla, että Ben-Markuksen elinaikana saadaan kehitettyä uusia, yhä tehokkaampia lääkkeitä Alzheimeriin.

– Varrotaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu. Olen päättänyt pistää hanttiin tosi kovasti ja elää ainakin 150-vuotiaaksi.

Juontaja Anni Hautala teki uuden aluevaltauksen – nyt hän on myös ruokakirjailija.

Anni Hautalan Ruokakirjaa juhlisti eilen iso joukko suosikkijuontajan läheisiä. Annin avopuoliso, stand up -koomikko Niko Kivelä kertoo, että he maistoivat koko uusioperheeseen voimin kirjan kehittelyvaiheessa kaikki sen reseptit.

– Olen hirvittävän ylpeä Annista. Luin yöllä kirjan kannesta kanteen. Nauroin myös monessa kohtaa, koska tekstit olivat niin Annin kuuloisia. Arvostan Annin aitoutta ja luottoa itseensä.

”Haluaisin, että kaikki ovat aina hyvällä tuulella, mikä on tietenkin mahdottomuus.”

 Anni tekee suurimman osan perheen ruuista.

– Hän on todella otettu, jos laitan kotona ruokaa. Minä taas yritän koko ajan naurattaa perhettä, se on rankinta minun kanssani elämisessä. Haluaisin, että kaikki ovat aina hyvällä tuulella, mikä on tietenkin mahdottomuus, kovalla tahdilla stand up -keikkoja tekevä Niko sanoo.

Viime vuodet useita tv-ohjelmia juontanut Anni pitää puolestaan kevään taukoa tv-töistä ja keskittyy Aamulypsyn juontamiseen sekä perheeseen.

– Haaveilen, että voisin sitten tehdä viikonloppuisin enemmän fine dining -ruokia perheelle. Aika usein kiireessä päädyn siihen jauhelihakastikkeeseen, jota kaikki syövät mielellään.

”Pelkään, että iskeekö minuun festarimasennus, kun kukaan ei ole koko ajan meikkaamassa minua kuvauskuntoon.”

Ensi viikolla nähtävä Idolsin finaalijakso on Annin viimeinen tv-työ hetkeen.

– Odotan innolla, että kaikki ylimääräiset työt jäävät hetkeksi pois. Toisaalta pelkään, että iskeekö minuun festarimasennus, kun kukaan ei ole koko ajan meikkaamassa minua kuvauskuntoon.

 Niko ja Anni eivät juuri ole kommentoineet aikaisemmin yhteiselämäänsä. Avoliitossa asuva pari ei ole kihloissa.

– Se on varmaan aika paljon minusta kiinni, ei ole nytkään sormusta taskussa, Niko virnisti.