Personal trainer ja malli Mirella Koullias suunnitteli kreikkalaisia häitään ja pähkäili levon määrää.

Samppanjaa ja sykkeennostoa

Personal trainer ja malli Mirella Koullias suunnitteli kreikkalaisia häitään ja pähkäili levon määrää.

Maanantai

Herätessä lihakset muistuttelevat viikonlo­pun pyöräreissusta Porvooseen. Syön aamiaiseksi ruisleipää ja tuoreita marjoja, juon kupin kahvia ja puoli litraa vettä. Otan myös päivittäisen vitamiinitankkauksen: magne­siumia, D-vitamiinia ja omega-3-tabletteja.

Luen sähköpostit ja selaan päivän uutiset. Ryhdyn töihin ja aloitan saliohjelmien suun­nittelun ja ravintoanalyysien kirjoittamisen.

Yksi ammattini plussapuolia on, että töitä voi tehdä osittain kotona. Ei mene aikaa työ­matkoihin. Ja työkavereina minulla on kaksi ihastuttavaa kissaani. Fiona on katukissa Philadelphiasta Yhdysvalloista ja Sini vasta muutaman kuukauden ikäinen norjalainen metsäkissa.

Niukka aamiainen kostautuu, ja minul­le tulee nälkä jo ennen yhtätoista. Syön lempivälipalani, raejuustoa ja verigreippiä, ja hörppäisen lasillisen maitoa. Taas on energiaa jatkaa töitä. Kissanpentu Sini haluaa osallistua; se roikkuu hihassani ja pureskelee käsivarttani!

Iltapäivän vietän Porvoossa ja treenaan asiakkaan kanssa. Kun palaan takaisin Helsinkiin, syön autoa ajaessani banaanin ja jogurtin kaikkien sääntöjen vastaisesti, muka säästääkseni aikaa... Suuntaan suoraan salil­leni Forever Töölöön. Teen puolen tunnin kevyen treenin juoksumatolla ja lihaskunto­harjoituksia koko kropalle. Olen aika puhki. Energiavarastot ovat selvästi vajaat.

Teemme yhdessä avomieheni Ossin kanssa illalliseksi kanaa, riisiä ja fetasalaattia. Käyn suihkussa ja lotrailen itseruskettavan voiteen kanssa. Viikonloppuna olen menossa malliksi isoon muotinäytökseen, ja rusketuk­sen pitää olla kohdallaan.

Tiistai

Herätessäni huomaan, että olemme nukku­neet koko perhe samassa sängyssä. Kissat ve­nyttelevät raukeina raajojaan. Ennen töiden aloittamista siivoan hetken. Takareidet ki­ristelevät eilisen lihastreenin jäljiltä. Pitikin jättää venyttely väliin.

Lämmitän eilistä ruokaa ja syön kunnon lounaan – jospa treenikin sujuisi paremmin. Palkitsen ahkeran aamupäiväni espressolla ja kahdella suklaakonvehdilla. Iltapäivän treeniasiakas peruuttaa tapaamisemmesairastumisen vuoksi, ja yllättäen päivää­ni tuli kolme ylimääräistä tuntia. Ihanaa! Menen pitkälle sauvakävelylle ja venyttelen itseni vetreäksi.

Illalla menemme Ossin kanssa ystäväpariskunnan luokse näyttämään Siniä ja nauttimaan talon isännän kokkauksista. Vierailu on tervetullut piristys arkeen. On kiva, kun saa vähän meikata ja näyttää suoristusrautaa hiuksille, jotka muuten ovat poninhännällä tai hikisen lippalakin alla.

Keskiviikko

Aamu tuntuu tahmealta, ja pyörin ympyrää muka siivoten. Pidän itselleni motivaatiopuheen ja pakotan mieleni työvaihteelle.

Tänään päätän olla treenaamatta, koska takareiteni ovat selvästi kiukustuneet minulle. Sivelen niihin Voltarenia ja otan pari Buranaa. Huomaan myös, että jalkoihini on ilmestynyt muutama mehevä mustelma. Kiiruhdan apteekkiin ostamaan voidetta, joka häivyttää tummia jälkiä. Mallin töitä tehdessä joutuu olemaan tarkkana, koska keho on työväline.

Teemme taas ruokaa yhdessä Ossin kanssa. Ossi sai minulta 30-vuotislahjaksi kaukoputken, jolla voi harrastaa tähtivaloku­vausta. Luemme vuorotellen vaikeaselkoista ohjekirjaa. Minä luovutan ja menen löhöi­lemään piikkimaton päälle. Tunnen, kuinka veri lähtee kiertämään selässä ja rentoudun.

Torstai

Herätessäni on aivan hiljaista. Ossi on lähtenyt kukonlaulun aikaan viikonlopun yli kestävälle työmatkalle. Oloni on virkeä: eilinen lepopäivä treenistä teki hyvää.

Töitä tehdessäni kuulen, kuinka kissat riehuvat olohuoneessa. Sini istuu ruokahuo­neen pöydällä ja hyppii yläpuolella olevaan kristallikruunuun. Yritän komentaa kissoja, mutta joudun lopulta turvautumaan van­haan kikkaan eli herkkuruokaan.

Lounasta syödessäni katselen lempioh­jelmaani Ellen DeGeneres Show’ta, joka saa minut aina hyvälle tuulelle. Pidän Ellenin tavasta lähestyä ihmisiä huumorilla.

Koneen äärellä yritän nollata ajatukseni, koska vaihdan toiseen asiakkaaseen. Aloitan yhteistyön yleensä puhelinhaastattelulla, jossa kyselen urheilutaustasta, liikuntamahdollisuuksista, mahdollisista riskiteki­jöistä ja suhteesta ravintoon ja syömiseen. Sen jälkeen asiakkaani täyttää kyselylo­makkeen ja pitää ruokapäiväkirjaa, jonka perusteella teen ravintoanalyysin. Yleensä tapaamme kerran, ennen kuin teemme liikuntatreffit. Silloin käymme läpi liikunta­suunnitelmaa.

Ihan parasta työssäni on, kun asiakkaani iloitsee onnistumisestaan. Tuntuu hyvältä, kun hän puhkuu intoa vielä puolentoista tunnin hikitreenin jälkeen.

Iltapäivällä pääsen vihdoinkin treenaa­maan! Teen pitkän pyörälenkin salille, ja siellä harjoitan keskivartaloa. Tuntuu hy­vältä, kun saa veren kiertämään ja keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Illalla menen ravinto­laan syömään hyvän ystäväni kanssa. Hän on yksi kaasoistani ensi kesän häissäni, jotka pidetään Kreikassa Kalymnoksen saarella, joten puhuttavaa riittää.

Perjantai

Aamiaisen jälkeen teen pari tuntia töitä koneella. Olen hermostunut enkä pysty keskittymään, joten päätän lähteä treenaa­maan. Onneksi voin jaksottaa työtuntejani joustavasti. Tämä päätös tosin tarkoittaa sitä, että joudun tekemään rästityöt sunnun­taina. Teen 50 minuutin kevyen juoksutree­nin ja lyhyet venytykset. Syön ison annoksen pastaa ja alan valmistautua viikonlopun muotinäytökseen: kosteutan ihoani ja hoi­dan hiukset kuntoon.

Illalla on näytöksen harjoitukset. Teen nykyään enää harvoin mallintöitä, mutta aina välillä on kiva nähdä vanhoja työkave­reita ja ystäviä. Harjoituksissa mallit ovat ilman meikkiä ja hiukset poninhännällä ja näyttävät ihan tavallisilta nuorilta tytöiltä. Kun samat tytöt nousevat lavalle täydessä meikissä, laitetuissa hiuksissa ja kymmenen sentin koroissa, näky on hiukan erilainen.

Harjoituksissa käydään läpi koregrafiaa, ensin omissa vaatteissa ja sitten näytösvaat­teissa. Samalla tekniikka-ja musiikkimiehet viimeistelevät säätönsä

Lauantai

Herätyskello soi jo kuudelta. Nopean aamiai­sen ja suihkun jälkeen kiirehdin näytökseen. Päivästä tulee pitkä. Näytöksiä on neljä, ja niitä ennen vedämme vielä kenraaliharjoituk­sen läpi. Joudumme tekemään sen kahteen kertaan. Vaihdamme keskenämme asukoko­naisuuksia, koska stylisti ei ollut ensimmäi­seen kierrokseen tyytyväinen.

Näytösten välillä mallit syövät; nyt tarjolla on nuudeleita, keittoa ja hedelmiä. Joillakin on kirja tai mp3-soitin mukanaan, mutta itse käytän tilaisuutta hyväkseni juttelemalla tuttujen kanssa. Viimeinen näytös on vasta kahdeksalta illalla, ja juuri sitä ennen saam­me takahuoneeseen kuohuvaa juomaa, jotta tunnelma nousee lavalla vielä tuossa vaihees­sa iltaa. Päivä sujuu yllättävän kivuttomasti, jos ei lasketa liian pienten näytöskenkien aiheuttamia isoja rakkoja jaloissani. On kiva tehdä töitä muodin ammattilaisten kanssa!

Sunnuntai

Herään kankeampana kuin koskaan. Olenkohan tulossa vanhaksi? Sivelen lihaksia rentouttavaa voidetta jalkoihin ja selkään ja otan Buranan. Lihaskipu lievittyy vähitellen. Aloitan rästityöt ja poden lievää huonoa omaatuntoa siitä, että joudun uhraamaan viikon ainoan va­paapäivän töille vain siksi, että pääsin perjantaina lenkille.

Töiden jälkeen on vuorossa siivous ja pyykinpesu. Ossi tu­lee huomenna työmatkaltaan, enkä halua, että häntä odottavat pyykkivuori ja sotkuinen koti.

Kuuden aikaan olen aivan loppu. Onnek­si pääsen illalliselle vanhempieni luokse. Äitini on maailman paras kokki! Tällä kertaa saan perinteistä kreikkalaista ruokaa: feta­salaattia, dolmades-kääryleitä ja lihapataa retsinan kera. Isäni on kreikkalais-suomalai­nen, ja vaikka äitini on suomalainen, olemme sydämeltämme kreikkalainen perhe. Syöm­me yhdessä ja juttelemme mukavia. Kiireinen viikkoni saa täydellisen päätöksen.

Teksti Mirella Koullias Kuvitus Anu Nieminen

Muistisairaudet eivät kosketa vain ikääntyneitä. ”Arvasin, että jotakin on pielessä, mutta kyllä se järkytyksenä tuli”, Kemiönsaarella asuva Ben-Markus Hellbom kertoo, miltä tuntui saada diagnoosi nelikymppisenä. 

Myöhemmin ajateltuna Ben-Markus Hellbomin, 50, muisti reistaili jo ennen diagnoosia. Hellanlevyt ja kahvinkeitin jäivät päälle ja ovi tuli lukittua, vaikka avaimet olivat sisällä.

Unohtelu ei kuitenkaan saanut Hellbomia hakeutumaan tutkimuksiin, vaan törmäily. 

Ben-Markus sai nelikymppisenä kaksi aivoinfarktia peräkkäisinä vuosina, 2010 ja 2011. Kummankin infarktin jälkeen hän opetteli uudelleen puhumaan. Toipuminen eteni muuten hyvin, mutta vapina ja pahat tasapainohäiriöt vaivasivat. 

– Tasapaino lähti niin, että olin sinisenä ja keltaisena mustelmista koko ajan, Ben-Markus kertoo. 

Vaikka aikaa kului, ovenkarmeihin ja kaikkeen muuhun mahdolliseen törmäileminen jatkui. Lopulta Ben-Markus ohjattiin neurologin tutkittavaksi. 

– Minulla on sellainen mielikuva, että hän arvasi, mistä on kyse. 

Ben-Markuksen pää kuvattiin, mutta kuvissa ei näkynyt mitään erityistä. Selkäydinnäytteessä sen sijaan oli tietty arvo vinksallaan. Alkoi hahmottua, että Ben-Markusta vaivasi Alzheimerin tauti – oli luultavasti vaivannut jo useamman vuoden. 

Lopullinen diagnoosi tuli, kun Ben-Markus oli 45-vuotias. 

– Arvasin, että jotakin on pielessä, mutta kyllä se järkytyksenä tuli. 

Tieto oli helpottava, mutta myös masentava. Diagnoosi oli kova paikka myös Ben-Markuksen vaimolle ja parin viidelle lapselle, joista nuorin oli alle kouluikäinen.

”Sanoin, että älä nyt murehdi, poikasi on kerrankin 20 vuotta edellä aikaansa!”

Edellä aikaansa

Samana päivänä, kun Ben-Markus sai diagnoosin, hän meni kertomaan uutiset kahdeksankymppiselle äidilleen. 

– Sanoin, että älä nyt murehdi, poikasi on kerrankin 20 vuotta edellä aikaansa!

Nykyään Ben-Markus ajattelee, että Alzheimer on ainakin helpompi sairaus kuin raju syöpä. Taudin kanssa on välillä vaikeaa, mutta sellaista ei Ben-Markuksen mielestä kannata harmitella, mistä ei pääse eroon. 

Arjessa sairaudesta on kaikenlaista pientä harmia. Esimerkiksi kerran Ben-Markus aikoi juoda maitolasillisen, mutta kaatoikin lasin sijasta maidon viemäriin. Vasta kun maitolitran viimeiset tipat putoilivat tiskialtaaseen, tuli mieleen, että mitähän olen tekemässä. 

– Nimien muistaminen on vaikeaa, samoin vuosilukujen hahmottaminen. Paremmin tosin muistan taaksepäin kuin eteen, Ben-Markus kertoo.

– Totta kai se turhauttaa, mutta nämä ovat kuitenkin pieniä asioita. 

Nykyään kotona on liesivahti, ja kahvinkeitin on mallia, joka menee itsestään pois päältä tiputettuaan tietyn määrän kahvia suoraan termospulloon. 

16 tunnin työpäivät vaihtuivat sohvalla istumiseen

Ben-Markus on aina ollut kova tekemään töitä. Hänen vanhemmillaan oli aikanaan oma yritys, ja Ben-Markus hoiti jo kahdeksanvuotiaana pieniä työtehtäviä iltapäivisin ennen läksyjen tekoa.

Isona hänestä tuli sisustaja. Niin arkkitehtitoimiston leivissä kuin omassa yrityksessäkin päivät venyivät helposti 12–16-tuntisiksi. Diagnoosin saadessaan Ben-Markus oli uransa huipulla.

– Oli selvä homma, että menen eläkkeelle. Olisi tehnyt mieli tehdä töitä vielä, mutta se kariutui. 

Sairaus on herpaannuttanut Ben-Markuksen keskittymis- ja aloitekykyä merkittävästi. Joinain päivinä tuntuu, että kone ei kerta kaikkiaan käynnisty ja mihinkään ei pysty ryhtymään.  

– Sillä ei onneksi ole mitään väliä. Jos ei lähde, niin sinä päivänä en tee mitään.

Joka aamu Ben-Markus kuitenkin herää kuuden aikoihin, kun vaimo nousee töihin lähteäkseen. Aamutoimien lomassa hän kuuntelee Aki Linnanahdetta sekä Minna Kuukkaa radio Novalta. 

Joskus koko päivä menee keittiön sohvalla istuen ja radiota kuunnellen. 

Muistisairas kyttää toista

Ben-Markus asuu pienessä Kemiönsaaren kunnassa.

– Siitä olen kiitollinen, että täällä on aina joku, joka tulee käymään tai soittaa, hän sanoo.

”Huomasin, ketkä ovat ystäviä ja ketkä eivät. Se karsi aika ison joukon pois, mutta ei harmita.”

Naapurissa asuu toinen muistisairas, hänkin vasta 58-vuotias. Ben-Markus ja naapuri ”kyttäävät” vuoroin toisiaan, käyvät juttelemassa. 

Muutenkin naapurusto on mukava. Ben-Markus toimii joutessaan eräänlaisena apulaistalkkarina, käy poraamassa naapureille hyllyä seinille ja rasvaamassa lukot. 

Vaikka naapurit pitävät yhtä, kaveripiiriä sairastuminen karsi. 

– Huomasin, ketkä ovat ystäviä ja ketkä eivät. Se karsi aika ison joukon pois, mutta ei harmita.

Vaikea ennustaa

Kuten useimmat pitkäaikaissairaat, Ben-Markus on saanut osansa byrokratiasta. Sairaseläkkeelle pääseminen vaati kuukausikaupalla odottelua ja kymmeniä lausuntoja. Avun saaminen kunnalta oli vaikeaa, koska nelikymppinen muistisairas oli uusi juttu myös kunnalle. 

Työelämän lisäksi Ben-Markus joutui luopumaan ajokortista. 

– Se oli vaikeaa ensimmäisen vuoden, kun maaseudulla asutaan. 

Kotoa keskustaan on 13,5 kilometriä, ja Ben-Markus ei tasapainohäiriöidensä takia saa kävellä yli sataa metriä yksin. Nykyään hänellä on joka kuukausi käytettävissään yhdeksän edestakaista matkaa keskustaan tai naapurikuntaan Saloon.

Vertaistuen löytäminen ei sekään ole ollut ihan helppoa, koska melkein kaikki Alzheimeria sairastavat ovat 20–40 vuotta vanhempia kuin Ben-Markus. Muistiliiton tapaamisissa ja kursseilla hän on aina porukan nuorin. Yli 85-vuotiaista 15–20 prosentilla on Alzheimer, mutta työikäisillä sairaus on harvinainen.

Alzheimerin taudin kaikkia syntysyitä ei tiedetä, eikä taudin kulkua osata kovin hyvin ennustaa. Tauti voi pysyä vuosia samassa vaiheessa tai pahentua yhtäkkiä. Ben-Markus arvelee, että hänen aivoinfarktinsa antoivat vauhtia sairaudelle, joka olisi muuten ehkä puhjennut myöhemmin. 

Nyt Ben-Markus syö taudin etenemistä hidastavaa jarrulääkettä sekä muistilääkettä. Tasapainohäiriöitä on edelleen, mutta vapina on lääkkeiden ansiosta lakannut. Jarrulääkityskin vaikuttaa toimivan.

Voi myös hyvin olla, että Ben-Markuksen elinaikana saadaan kehitettyä uusia, yhä tehokkaampia lääkkeitä Alzheimeriin.

– Varrotaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu. Olen päättänyt pistää hanttiin tosi kovasti ja elää ainakin 150-vuotiaaksi.

Juontaja Anni Hautala teki uuden aluevaltauksen – nyt hän on myös ruokakirjailija.

Anni Hautalan Ruokakirjaa juhlisti eilen iso joukko suosikkijuontajan läheisiä. Annin avopuoliso, stand up -koomikko Niko Kivelä kertoo, että he maistoivat koko uusioperheeseen voimin kirjan kehittelyvaiheessa kaikki sen reseptit.

– Olen hirvittävän ylpeä Annista. Luin yöllä kirjan kannesta kanteen. Nauroin myös monessa kohtaa, koska tekstit olivat niin Annin kuuloisia. Arvostan Annin aitoutta ja luottoa itseensä.

”Haluaisin, että kaikki ovat aina hyvällä tuulella, mikä on tietenkin mahdottomuus.”

 Anni tekee suurimman osan perheen ruuista.

– Hän on todella otettu, jos laitan kotona ruokaa. Minä taas yritän koko ajan naurattaa perhettä, se on rankinta minun kanssani elämisessä. Haluaisin, että kaikki ovat aina hyvällä tuulella, mikä on tietenkin mahdottomuus, kovalla tahdilla stand up -keikkoja tekevä Niko sanoo.

Viime vuodet useita tv-ohjelmia juontanut Anni pitää puolestaan kevään taukoa tv-töistä ja keskittyy Aamulypsyn juontamiseen sekä perheeseen.

– Haaveilen, että voisin sitten tehdä viikonloppuisin enemmän fine dining -ruokia perheelle. Aika usein kiireessä päädyn siihen jauhelihakastikkeeseen, jota kaikki syövät mielellään.

”Pelkään, että iskeekö minuun festarimasennus, kun kukaan ei ole koko ajan meikkaamassa minua kuvauskuntoon.”

Ensi viikolla nähtävä Idolsin finaalijakso on Annin viimeinen tv-työ hetkeen.

– Odotan innolla, että kaikki ylimääräiset työt jäävät hetkeksi pois. Toisaalta pelkään, että iskeekö minuun festarimasennus, kun kukaan ei ole koko ajan meikkaamassa minua kuvauskuntoon.

 Niko ja Anni eivät juuri ole kommentoineet aikaisemmin yhteiselämäänsä. Avoliitossa asuva pari ei ole kihloissa.

– Se on varmaan aika paljon minusta kiinni, ei ole nytkään sormusta taskussa, Niko virnisti.