Mitä, jos rannekkeen käyttäminen sittenkin lihottaa? Kuva: Shutterstock
Mitä, jos rannekkeen käyttäminen sittenkin lihottaa? Kuva: Shutterstock

Aktiivisuusrannekkeita on kaupattu kuluttajille mahtavana tapana pudottaa painoa. Ne saattavatkin toimia kilojen kerryttäjinä.

Ranteessa killuva ranneke mittaa reaaliaikaisesti käyttäjänsä kuluttamat kalorit ja tiedottaa niistä helposti älypuhelimeen, jonka kautta omaa energiankulutustaan voi tarkkailla.

Nyt asiantuntijat kuitenkin varoittavat, että rannekkeet eivät olekaan laihduttajan paras ystävä. Niiden on jopa huomattu lihottavan käyttäjiään.

Yhdysvaltalainen Korie Mulholland kertoi Today-lehdelle lihoneensa alettuaan käyttää aktiivisuunranneketta, vaikka oli seurannut tarkasti sen antamia kalorimääriä ja harrastanut aktiivista liikuntaa. Korie käytti laitetta puoli vuotta, kunnes luovutti.

Asiantuntijoiden mukaan rannekkeiden ongelma on siinä, että ne eivät ota huomioon eri ihmisten aineenvaihduntaa tai ruokailutapoja. Painonhallintaan erikoistunut lääkäri Holly Lofton muistuttaa, että painonpudotukseen vaikuttaa syömisten lisäksi esimerkiksi hormonitoiminta ja uni. Näitä asioita rannekkeet eivät osaa mitata.

– Ihmiset alkavat orjallisesti noudattaa kalorimääriä, eivätkä ajattele omia yksilöllisiä tarpeitaan, ravitsemusneuvoja Margaret Wertheim selvensi asiaa.

Asiantuntijat eivät kuitenkaan kehota hankkiutumaan mittareista kokonaan eroon, koska ne kuitenkin kannustavat elämään terveellisemmin.