Janni Hussi on laittanut myös läheistensä ruokavaliot uusiksi. Avomiehellä, NHL-kiekkoilija Lauri Korpikoskella ei ole mitään asiaa keittiöön. Kuva: Juha Salminen
Janni Hussi on laittanut myös läheistensä ruokavaliot uusiksi. Avomiehellä, NHL-kiekkoilija Lauri Korpikoskella ei ole mitään asiaa keittiöön. Kuva: Juha Salminen

Stressi vei Janni Hussilta hetkeksi ruokahalun, mutta nyt hän jo haaveilee itse metsästämästään riistaruuasta.

Kun fitnessurheilija Janni Hussi, 23, laittaa ruokaa pariksi päiväksi kerrallaan, ei pelata ihan pienten määrien kanssa. Kahden urheilijan perheessä se tarkoittaa noin 2,5 kiloa broilerin fileitä, viittä puntillista parsakaalia, paketillista riisiä ja pellillistä uunijuureksia sekä ”jäätävän isoa” kulhollista salaattia.

Toinen kanan ja parsakaalin popsija on Jannin NHL:ssa jääkiekkoileva poikaystävä Lauri Korpikoski. Hänellä ei ole asiaa kauhan varteen, sillä Janni ei hyväksy keittiöönsä tunkeilijoita.

– Jos Lauri yrittää tulla keit­tiöön minun kokatessa, niin ajan hänet heti muualle, Janni kertoo.

Normaalisti ruoka maistuu Jannille, mutta kesällä stressi vei häneltä ruokahalun ja nälän tunteen. Urheilija joutuikin katsomaan ruoka-ajat kellosta ja syömään,  vaikka ei olisi maistunut.

Stressi alkoi painaa viime keväänä, kun Janni oli pudottanut 11 kiloa tiukalla dieetillä SM-kisoja varten. Kesällä kisojen jälkeen hän söi kaksi viikkoa normaalisti, kunnes oli ryhdyttävä seuraavalle kisadieetille.

Toisesta kotikaupungistaan Phoenixista Suomeen kesäksi lentänyt Janni yritti treenata, tehdä mallin töitä, tavata läheisiään sekä kuvata itseään Tavallista elämää -tosi-tv-sarjaa varten. Avomiehensä kanssa hän oli sopinut, että kesä olisi parin yhteistä aikaa, koska talvisin Lauri on usein pelireissuilla. Mutta vähällä ruualla sitkuttelevalta dieettaajalta loppui energia.

– Yritin repiä aikaa parisuhteelle, mutta tekemistä oli liikaa. Paloin loppuun.

Janni päätti jättää kisadieetin kesken ja kisat väliin. Löysääminen auttoi, ja ruokahalu sekä into kokata ovat palanneet.

Aina Janni ei ole viihtynyt keittiössä. Vielä pari vuotta sitten hän eli lähestulkoon maitorahkalla. Muiden fitnessmimmien blogeissa alkoi kuitenkin vilistä mielenkiintoista tietoa ruokailusta.

– Aloin apinoida heidän reseptejään. Kun onnistuin, innostuin ruuanlaitosta tosissani.

Janni on vaikuttanut myös läheistensä ruokailutottumuksiin. Vanhempien kotona Kouvolassa on siirrytty eineksistä omatekoiseen puhtaaseen ruokaan.

– Äiti on entistä pirteämpi ja toistakymmentä kiloa kevyempi, Janni sanoo.

Mummolle hän on luvannut opettaa proteiiniletun valmistuksen, ja suostuttelun jälkeen Lauri on vaihtanut ottelupäivien kermaisen kanapastan gluteenittomaan ja maitotuotteita karttavaan ruokavalioon.
Jopa rahkapurkki on Jannille enää vain kiireisen päivän hätäratkaisu.

– Tajusin, että maitotuotteet keräävät nestettä elimistöön, joten korvasin rahkat munilla, kanalla ja kalalla. Paino humpsahti heti 1,5 kiloa alaspäin. Laurinkin kroppa muuttui ihan eri näköiseksi.

Janni ja Lauri hellittävät viikonloppuisin. Karkit ovat pannassa, mutta 20 euron säkillisen suklaa- ja maustekuorrutettuja pähkinöitä pari tuhoaa nopeasti. Jenkeistä on löytynyt uusi herkku, kurpitsa.

Toiveissa on saada lautaselle lähi- ja luomuruokaa. Janni haaveilee, että voisi olla mahdollisimman omavarainen. Ensihätään pari on suorittanut metsästyskortit. Aiemmin Janni on ampunut ilmakiväärillä tölkkejä takapihalla ja savikiekkoja skeet-radalla. Enää puuttuu vain aseenkantolupa. Sitten tähtäimessä ovat linnut. Urheilijaparillamme on uusi yhteinen harrastus.

Jannin ruokapäiväkirja

Maanantai
06     vettä
07     juoksulenkki, 8 km
08     kalsium-, C- ja D-vitamiinitabletit sekä vihreä kahvipapukapseli, kaurapuuroa, soijalesitiiniä, mustikkaa, kananmuna ja kahvia
13     kanasalaattia ja vettä
15     omena, kahvia ja vettä
16     riisikakkua, mantelitahnaa, banaania ja vettä
17     spinning-ohjaus, 45 min
19     kanasalaattia, maustettu sokeriton maitorahka, cashewpähkinöitä

Tiistai
07     vettä
08     kalsium-, C- ja D-vitamiinitabletit sekä vihreä kahvipapukapseli, kaurapuuroa, soijalesitiiniä, mustikkaa, kananmuna ja kahvia
09     jalkatreeni punttisalilla, 1,5 t
12     riisikakkua, mantelitahnaa, omena, yhden munan ja kolmen valkuaisen munakas, cashewpähkinöitä ja vettä
15     maustettu sokeriton rahka, cashewpähkinöitä, kahvia ja vettä
18     savulohisalaattia, kahvia ja vettä
21     savulohisalaattia ja vettä
22     omena ja vettä

Keskiviikko
07     kalsium-, C- ja D-vitamiinitabletit sekä vihreä kahvipapukapseli, kaurapuuroa, soijalesitiiniä, mustikkaa, kananmuna ja kahvia
11     kanasalaattia ja vettä
14     maustettu sokeroimaton maitorahka
17     omenaa, kahvia ja vettä
20     salaatti, jossa on normaalia enemmän kanaa, riisikakku ja mantelivoita, vettä

Torstai
08     kalsium-, C- ja D-vitamiinitabletit sekä vihreä kahvipapukapseli, kaurapuuroa, soijalesitiiniä, mustikkaa, kananmuna ja kahvia
09     olkapää- ja vatsatreeni salilla sekä HIIT-juoksua matolla, reilu 1 t
12     kanasalaattia, riisikakkua ja vettä
13    manteleita ja vettä
16     kanasalaattia ja vettä
17     kanasalaattia ja vettä
21     yhden munan ja kahden valkuaisen munakas sekä vettä

Perjantai
05     vettä
06     kalsium-, C- ja D-vitamiinitabletit sekä vihreä kahvipapukapseli, kaurapuuroa, soijalesitiiniä, mustikkaa, kananmuna ja kahvia
09     kahvia ja hiilihapotettua vettä
10     omenaa ja hiilihapotettua vettä
12     lohisalaattia, omenaa ja vettä
14     raakasuklaakakkua ja kahvia
Lihashuoltoa
17     porkkanoita
18     seitiä ja keitettyjä kasviksia, salaattia ja vettä
21     yhden munan ja neljän valkuaisen munakas, cashewpähkinöitä ja vettä

Lauantai
05     vettä
06     kalsium-, C- ja D-vitamiinitabletit sekä vihreä kahvipapukapseli, kaurapuuroa, soijalesitiiniä, mustikkaa, kananmuna ja kahvia
10     omenaa
12     nieriää, salaattia, hedelmäsalaattia, kahvia ja vettä
17     omenaa
18     kanaa, kasviksia, salaattia ja vettä
20     yhden munan ja kolmen valkuaisen munakas ja vettä

Sunnuntai
07     vettä
08     kalsium-, C- ja D-vitamiinitabletit sekä vihreä kahvipapukapseli, kaurapuuroa, soijalesitiiniä, mustikkaa, kananmuna ja kahvia
12     kanasalaattia, kahvia ja vettä
15     lohikeittoa, salaattia ja vettä
17     hunajakuorrutettuja manteleita, cashewpähkinöitä, luomulakritsaa, kuivattuja hedelmiä ja vettä
20     yhden munan ja kolmen valkuaisen munakas sekä vettä

Lue myös:

Janni Hussi: "Kuvittelin, etten koskaan pompi miehen mukaan"

Janni Hussi: "Peppu on paras puoleni"

Janni Hussi paljastaa treeniruokavalionsa

Fitnessmalli Janni Hussin pepputreeni – katso liikkeet videolla!

JANNI HUSSI

23, fitnessurheilija ja -malli.
Asuu Turussa ja Phoenixissa avopuolisonsa, NHL-kiekkoilija Lauri Korpikosken ja Harri-koiran kanssa.
Saavuttanut nuorten SM-hopeaa bikinifitneksessä vuonna 2014 ja pronssia Classic-kisoissa fitneksessä 2013.

Sport
Jenni herkuttelee juustoilla ja makkaroilla, harvemmin makealla.
Jenni herkuttelee juustoilla ja makkaroilla, harvemmin makealla.

”Elämästä kuuluu nauttia”, on suositun tv- ja radiojuontajan motto. Nyt hän piti ruokapäiväkirjaa. 

Jos Jenni Alexandrova saisi valita, hän suuntaisi työpäivän jälkeen mieluummin saunaan ja sohvalle kirjan kanssa kuin urheilemaan. Satsaus omaan personal traineriin kannatti: urheilusta on tullut osa arkea, ja treenin voimin kiireistä aikataulua jaksaa paremmin. Myös ruokavalio petraantui.

– Treenien aloittamisen jälkeen olen lisännyt ruokavaliooni merkittävästi lämpimiä kasviksia. Aikaisemmin söin ne lähinnä kylminä salaatin seassa.

Nautiskelu on edelleen sallittua. Vapaaillan juontaja viettää mieluiten ystäviensä ympäröimänä ja maistelee uutta à la carte -menua. Fine diningiin saattaa upota satoja euroja kuukaudessa.

– Onhan se aika tyyristä, mutta elämästä kuuluu nauttia. En keksi parempaa tapaa viettää aikaa. Toisaalta en kuluta rahaa yökerhoihin.

Onnistuneeseen ravintolakokemukseen kuuluvat sommelierin valitsemat viinit ja lasten alkoholittomat drinkit. Kahdeksanvuotiaan poikansa juontaja on opettanut avarakatseiseksi.

Pikkaisen nieleskelimme, kun 350 euron lasku saapui pöytään.

– Olen onnekas äiti, sillä juuri koskaan ei ole tullut hyitä. Poikani rakastaa jopa oliiveja ja sinihomejuustoa.

Kutkuttavat makuelämykset ohjaavat myös lomakohteiden valintaa. Yksi lempikeittiöistä on Ranska, jonne suuntautui viime kesän lomareissu yhdessä avomiehen kanssa. Eräässä luksushotellissa pariskunnan oli tarkoitus nauttia ainoastaan lasilliset, mutta he tilasivat hetken mielijohteesta pienet salaatit ja muutaman palan sushia.

– Pikkaisen nieleskelimme, kun 350 euron lasku saapui pöytään, mutta maksoimme kiltisti puoliksi, Jenni nauraa.

Arkisyömisissä Jenni tyytyy vähempään. Aamulla heti herättyään hän nakkaa veteen C-poretabletin ja juo kolme kuppia kahvia.

Poikansa hän kantaa peiton sisässä aamiaispöytään, jossa on bulgarianjogurttia marjojen kera.

– Itselleni ruoka ei aina maistu aamuisin, mutta toista se on sitten, jos joskus saa nauttia hotellin aamiaisesta pitkän kaavan mukaan.

Treeninsä Jenni tekee aina aamulla, jotta hikoilemisen jälkeen pääsee suoraan lounaalle. Keittiössä hän ei juuri viihdy. Arkiruoka syntyy nopeasti, ja smoothiet hän ostaa valmiina. Yksinkertaisimmillaan illallinen koostuu kylmäsavulohesta, tomaatista ja kurkusta. Kylkeen tulee köntti bulgarianjogurttia.

– Olen nopean arkiruoan ystävä. Tykkään kokata, jos minulla on siihen aikaa.

Jenni herkuttelee pähkinöillä, makkaroilla ja juustoilla. Joskus hän syö karkkipussin jämät, jotka ovat jääneet pojalta.

– En ole ikinä ollut makean perään. Ravintolassakin tilaan jälkiruoaksijuustolautasen.

Olen nopean arkiruoan ystävä.

Muutamia linjanvetoja Jenni on tehnyt. Leivästä hän luopui viime kesänä. Energiatasot kohenivat niin, ettei keittiön hyllyiltä löydy enää muita viljatuotteita kuin hapankorppuja. Myös maito on jäänyt kokeilun kautta pois.

– Akneni on parantunut, kun olen luopunut maidosta. En tosin tiedä johtuuko se siitä, koska syön edelleen juustoja, Jenni virnistää.

Ravitsemusasiantuntija Laura Toivola kommentoi Jennin ruokavaliota

”Satsaa kuitupitoisiin kasviksiin”

”Kun illan viimeinen ateria on kovin aikaisin, yöllinen paastoaika venähtää pitkäksi. Jos esimerkiksi treenaa tavoitteellisesti, iltapala ennen nukkumaanmenoa voi säästää lihasproteiinia hajoamasta ja edistää palautumista päivän rasituksesta. Hiilihydraatteja sisältävä iltapala saattaa myös auttaa nukahtamaan. Raskas ja rasvainen ilta-ateria taas voi häiritä unta.”

Hyvin menee

  • Terveellinen kokonaisuus, jossa on myös nautintoa mukana.
  • Kivasti erilaisia kasvikunnan tuotteita, muutakin kuin salaattia ja kurkkua.
  • Ihailtavan monipuolisesti marjoja aamuisin ja suositusten mukaan kalaa.

Paranna vielä

  • Täysjyväviljaa ei ole, mikä vähentää kuidun saantia. Satsaa vielä enemmän muuhun kuitupitoiseen, kuten pähkinöihin, siemeniin, palkokasveihin, kaaleihin ja marjoihin.
  • Välipalalle voisi harkita proteiinipitoista lisää.
  • Raudan saanti jää alle suositusten. Hyvin imeytyvää hemirautaa saa lihasta ja kalasta. Kasvikunnasta raudanlähteitä ovat täysjyvä, palkokasvit ja tummanvihreät kasvikset.
  • Laskennallisesti enemmänkin voisi syödä, mutta toki oma fiilis ja kehon nälän ja kylläisyyden tunteet kertovat paljon.

Jenni kommentoi saamaansa palautetta

”Rauta tuli yllätyksenä”

”Kiva kuulla, että ruokavalio on suhteellisen kunnossa. Tiedostan, että välipaloja minun kannattaisi lisätä. Raudan saannin vähyys tuli yllätyksenä, en ole edes ajatellut moista. Siihen aion nyt kiinnittää huomiota.”

Muistathan, että tilaajana voi lukea Sport-lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/sport

 

Sport
Tuija Pehkonen on opetellut rauhoittumaan myös hengitysharjoitusten avulla.
Tuija Pehkonen on opetellut rauhoittumaan myös hengitysharjoitusten avulla.

Toimittaja-juontaja Tuija Pehkonen kauhistui tajutessaan, kuinka paljon hän vietti aikaa sosiaalisessa mediassa.

Muutama kuukausi sitten Tuija Pehkonen, 32, latasi Moment-nimisen sovelluksen. Moment seuraa automaattisesti älypuhelimen käyttöä ja sitä, kuinka paljon käyttäjä viettää aikaa minkäkin sovelluksen parissa.

– Olin järkyttynyt lukemista: olin somessa kolmesta neljään tuntia päivässä, joskus jopa viisi! Sen jälkeen aloin tietoisesti vähentää somenkäyttöä.

Sovelluksesta on ollut konkreettista hyötyä. Nyt päivittäinen some-tuntien määrä alkaa useimmiten kakkosella, joskus jopa ykkösellä.

– Onhan se edelleen ihan törkeä aika, mutta parannusta entiseen.

"Jos lähden esimerkiksi kävelylle, jätän kännykän kotiin tai laitan sen älä häiritse -tilaan."

Tuija kertoo tajunneensa vasta nyt, miten paljon jatkuva sosiaalisessa mediassa pyöriminen on vaikuttanut hänen ajatteluunsa.

– Ei ole ihme, että mieli on koko ajan vähän sotkuinen, kun viettää noin paljon aikaa somessa. Koko ajan tulee ärsykkeitä ja pitää olla tsekkaamassa jotain. Se tekee minut levottomaksi.

Nyt Tuija pitää tietoisesti taukoja puhelimen räpläämisestä.

– Jos lähden esimerkiksi kävelylle, jätän kännykän kotiin tai laitan sen älä häiritse -tilaan.

 

Miten Tuija on oppinut nauttimaan yksinäisyydestä? Mitä hän ajattelee ulkonäöstään? Lue koko haastattelu Sport-lehden numerosta 8, joka ilmestyy 2.8. Tilaajan voit lukea jutun maksutta osoitteessa digilehdet.fi.