Sport
Nyrkkeily on tuonut rutkasti itsevarmuutta. Enää Outi ei epäile sanoa omaa mielipidettään.
Nyrkkeily on tuonut rutkasti itsevarmuutta. Enää Outi ei epäile sanoa omaa mielipidettään.

Kun diagnoosi MS-taudista tuli, Outi päätti, ettei jää kotiin märehtimään. Hän etsisi lajin, johon jäisi koukkuun, vaikka ennen kammosi liikuntaa.

Outi Lehtosuo istui häkeltyneenä taksin takapenkillä. Silmälääkäri oli juuri löytänyt hänen vasemmasta silmästään näköhermon tulehduksen ja kertonut sen olevan tyypillinen MS-taudin ensioire. Jatkotutkimuksiin oli mentävä heti Meilahden sairaalaan.

Karu tieto vasten naamaa. Ajatukset laukkasivat, mutta silti päässä löi tyhjää. Olo oli ontto, epätodellinen, Outi muistelee tunnelmia seitsemän vuoden takaa.

Outoja oireita oli kyllä ollut: voimakasta väsymystä ja nukahteluja bussiin. Vasemmassa silmässä oli tuntunut poikkeuksellista kipua ja näkökenttä oli sumea. Oireita ei voinut pistää migreenin piikkiin.

Kuin haravalla raapisi

Magneettikuvissa aivoista löytyi yksittäisiä tulehdusmuutoksia. Outi jäi kolmeksi päiväksi sairaalaan kortisonitiputukseen. MS-taudin luonne tuli heti selväksi: siihen ei ole parantavaa hoitoa, taudin etenemistä voidaan vain hidastaa ja hillitä pahenemisvaiheissa. Taudinkuva on aina yksilöllinen, sitä ei voi ennustaa.

”Ensimmäinen ajatukseni oli helpotus. Ei enää epätietoisuutta.”

Iso kasa isoja asioita yhdellä kertaa. Taudin arvaamattomuus tuntui pelottavalta, mutta kiitos MS-tautia sairastavan kollegani, en pelännyt henkeni puolesta.

Outi passitettiin kotiin mukanaan aika neurologille. Pian vasempaan jalkaan iskivät kummalliset kivut. Kylmä tuntui kuumalta ja kuuma kylmältä. Kevytkin kosketus sattui kuin olisi haravalla raapinut. Outi joutui taas sairaalaan.

Nyt magneettikuvissa näkyi lisää tulehdusmuutoksia aivoissa, samoin selkäytimessä. Lääkäri antoi virallisen diagnoosin MS-taudista.

Tilanne oli kylmä ja kliininen. Valkotakkimies lateli papereidensa takaa sanoja, joita en ymmärtänyt. Silti ensimmäinen ajatukseni oli helpotus. Ei enää epätietoisuutta. Eikä pahalaatuista syöpää aivoissa.

”MS-taudin kanssa voi elää.”

Sairaalan pihalta Outi soitti miesystävälleen ja vanhemmilleen. Siinä missä hän oli aloittanut taudin hyväksymisen jo silmälääkärin arvioista, läheiset olivat ylläpitäneet toiveita diagnoosiin saakka.

– Oli hullunkurista rauhoitella muita, ettei tämä ole maailmanloppu. MS-taudin kanssa voi elää.

Kotona Outi istui lattialle selailemaan saamaansa esitenippua MS-taudista. Vasta silloin päähän jysähti tunteiden sekamelska. Hän havahtui, ettei kukaan sairaalassa ollut kysynyt, miltä tuntuu tai pärjäisikö hän.

Ulos kaapista

”Kaksi vuotta ja pyörätuolissa" oli tiuhaan keskustelupalstoilla pyörivä ennakkoluulo MS-taudista. Alkavatkohan ihmiset suhtautua minuun hassusti? Jatketaankohan työsuhdettani? Outi pohti.

Työterveyslääkärillä oli ratkaisu asiaan: koska tauti ei näkynyt päällepäin, Outin kannatti pitää suu supussa.

– Tyhmin päätös ikinä, Outi soimaa itseään jälkeenpäin. MS-taudista kasvoi iso mörkö, raskas asia, joka seurasi varjona kaikkialle.

Mukaan hän liitti lyhyen viestin: koskee myös minua.

Vuosi diagnoosin jälkeen hän päätti läväyttää Facebook-seinälleen ilmoituksen kansainvälisestä MS-taudin vuosipäivästä. Mukaan hän liitti lyhyen viestin: koskee myös minua!

– Täydellinen tapa tulla kaapista ulos, Outi hymyilee. Sain kymmeniä viestejä ja yhteydenottoja eri kanavissa. Yhteistä kaikille oli myönteisyys ja tsemppi. Helpotus oli valtava.

Hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi MS-taloon, jossa asuu hyvin sairaita, vanhempia MS-potilaita. Ensikosketus oli raju. Oli sokki nähdä, kuinka huonoon kuntoon tauti voi vetää.

– Liikuntakyky voi mennä, ja ruoat täytyy pilkkoa.

”Kurjalla hetkellä on pakko kaivaa positiivisuutta, vaikka vähän väkisin.”

Parin muun MS-tautia sairastavan nuoren kanssa Outi purki tunteitaan kahvilla tai kaljalla. Se oli tärkeää vertaistukea. Viimeistään silloin Outin oma selviytymisstrategia vahvistui. Hän opettelisi elämään sairauden kanssa parhaalla mahdollisella tavalla.

– Sairastin nuoruudessa vaikean masennuksen, ja terapiasta saamani mielen työkalut nousivat pintaan. Kurjalla hetkellä on pakko kaivaa positiivisuutta, vaikka vähän väkisin. Mieli oppii nopeasti tekemään tavasta rutiinin.

Mahdollisimman kamala laji

Kun Outin käsi suoristuu iskuun, vasemmassa ranteessa vilahtavat latinankieliset sanat Memento vivere, muista elää. Outi otti tatuoinnin kerrottuaan sairaudestaan julkisesti.

– MS-tauti on oikukas, ja lääkkeiden sivuvaikutukset usein ikäviä. Siksi erityisesti hyvinä kausina kannattaa muistaa elää täysillä.

Oireita ja taudin etenemistä voi helpottaa hyvä kunto ja erityisesti lihaskunto. Ongelmana oli vain se, että Outi oli aina kammonnut liikuntaa.

Siksi hän päätti etsiä itselleen mahdollisimman epätyypillisen ja hirveän lajin. Ehkä se koukuttaisi. Thainyrkkeily löytyi hartaalla googlettelulla. Alkeiskurssille siis!

Ensimmäisellä tunnilla jännitti niin, että hiki puski jo pukkarissa päälle. Potkuja ja lyöntejä harjoitellessa ei kuitenkaan ehtinyt ajatella muita kuin liikeratoja.

”Thainyrkkeily auttoi kaivamaan voimaa ja sisua, joita en tiennyt olevan olemassakaan.”

– Se oli vapauttavaa. Pää tyhjeni kaikesta hälinästä, kun piti keskittyä vain omaan tekemiseen.

Parhaimmillaan Outi treenasi viidesti viikossa sekaryhmissä. Mutkaton meno kiehtoi, ja treeni piti ajatukset mukavasti pois sairaudesta.

Myös kunto kasvoi: kun Outi oli ennen jaksanut juosta alle viisi minuuttia, nyt kymmenen kilometrin lenkki taittui mukavasti.

Parasta oli kuitenkin thaisalilta saatu itsevarmuus. Laji opetti huomaamaan, ettei hän ollutkaan arka.

– Thainyrkkeily auttoi kaivamaan voimaa ja sisua, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Leirillä päätin spontaanisti ottaa ensimmäisen harjoitusmatsini kehässä. Turpiin tuli ja mutta itkin ilosta. Uskalsin!

 

Stoppi mielistelylle

Toisinaan Outi nukkuu 12 tuntia yössä ja silti olo on tokkurainen.

– Kun aivosumu iskee, en jaksa selitellä tai pahoitella. Voimat menevät oireiden ja fatiikin eli poikkeuksellisen väsymyksen kestämisen. MS-tauti ei jätä tilaa mielistelylle.

Vuosien varrella Outi on vaihtanut useasti lääkitystä. Yksi lääke nosti maksa-arvot tappiin, toinen painoi ihoa kuopalle ja kolmas laski valkosoluja.

”Sairaus ottaa joskus tosi rankasti päähän, mutta mitä hyötyisin märehtimisestä?”

Nyt hän on pärjännyt jo kaksi vuotta ilman lääkkeitä, vaikka väsymys vaivaa ajoittain ja vasemmanpuoleinen jalka ja silmä oireilevat.

– Uskon, että liikunnasta on ollut paljon apua, mutta varmaksihan en voi tietää.

Väsymys ja tuntohäiriöt pitävät välillä monta viikkoa pois thaitreenistä, mikä harmittaa. Vaikka tekniikat palaavat nopeasti mieleen, motivaatio ja peruskunto pitää kasata aina uudestaan. Lisäksi voimien heikentyminen vaivaa.

– Vanhatkin oireet kummittelevat kovassa fyysisessä rasituksessa. Jalka puutuu tai näkö sumenee, mutta onneksi vain ohimenevästi. Sairaus ottaa joskus tosi rankasti päähän, mutta mitä hyötyisin märehtimisestä? Voihan olla, että katolta tippuva jääpala vie minut ennen tautia.

Onni asuu hetkissä

Banaanilaatikot ja Ikea-kassit lojuvat uuden kodin lattialla. Valoisassa pikkukodissa on jo siemailtu viiniä pikkutunneille ystävien kanssa.

– Ennen olisihan halunnut kaiken olevan vimpan päälle tupareissa. Nyt osaan pysähtyä hetkeen ja huutelen ystävät kylään heti, kun avain on kädessä.

Sairastuttuaan Outi lakkasi tekemästä suunnitelmia monen vuoden päähän. Pienet asiat tuovat iloa, kuten koiralenkit, hyvä kapselikahvi, juorupuhelu ystävän kanssa ja hyvä salitreeni.

– Onni on arkisten hyvien asioiden huomaamista.

Thainyrkkeilyn lisäksi Outi käy salilla, juoksee ja tekee pitkiä koiralenkkejä. Kehon liikkuessa ajatukset asettuvat raiteilleen eikä ahdistus valtaa.

– Viimeistään kauniin maiseman ihailu muistuttaa, että nyt on hyvä, kyllä elämä kantaa.

Muistathan, että tilaajana voit lukea Sport-lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/sport