Sport

Apu löytyi vasta fysioterapeutin hoitopöydältä, jossa Johanna pystyi viimein pysähtämään.

Ihan kuin joku iskisi puukolla nilkkaan. Tai siltä Johanna Raposta ainakin tuntuu. Hän on lämmittelemässä salibandykentällä ennen ottelua, mutta kipu tulee niin äkkiä, että jalka lähtee alta. Hän nilkuttaa vaihtopenkille tuskasta irvistäen.

– Huoltojoukot toivat kylmää ja ihmettelivät, mikä jalkaani iski. Itse aavistin, että kyse ei ollut äkillisestä vammasta, vaan vuosien ylikuormituksesta, Johanna, 33, muistelee viiden vuoden takaista loukkaantumistaan.

Johanna oli aina elänyt urheilulle. Jääpalloharjoituksia, salibandymatseja, jokailtaisia lenkkejä, puolimaratoneja. Hän treenasi kaiken vapaa-aikansa. Ulkopuoliset saattoivat luulla, että Johanna oli kovassa kunnossa. Totuus oli toinen.

Helpompi olla näkymätön

Kierosilmä! Vammainen! Lappusilmä! Pilkkahuudot kaikuvat välitunnilla. Johanna seisoo koulun pihalla eikä ymmärrä, mikä hänessä on niin kummallista.

Kukaan ei puolusta Johannaa, ei edes opettaja.

– Silmäni katsovat kieroon, sillä näköhermo vioittui synnytyksessä. Lapsena silmiä myös leikattiin usein. Ennen kouluikää siitä ei ollut ongelmaa, liikuin ja leikin siinä missä muutkin.

Koulutoverit ottavat erinäköisen silmätikuksi. Koulupäivän aikana Johannaa nimitellään ja suljetaan pois leikeistä. Kotimatkalla kiusaajat tönivät. Kerran Johanna sidotaan puuhun ja uhkaillaan polttaa sytkärillä.

Julmuudet jatkuvat läpi ala-asteen. Kukaan ei puolusta Johannaa, ei edes opettaja. Minussa on oltava jotain outoa, Johanna pohtii. Kotona hän ei kerro kiusaamisesta.

– Ehkä halusin olla kiltti tyttö, joka ei aiheuta vanhemmille huolta ja murhetta.

Yläasteella ja lukiossa Johanna vetäytyy muiden seurasta.

– Oli helpompi olla näkymätön kuin kuulla jatkuvasti haukkuja.

Liikunnasta tulee Johannan intohimo. Hän harjoittelee jääpalloa isänsä kanssa ja pelaa joukkuepelejä pihaporukoissa. Liikkuminen auttaa unohtamaan kiusaamisen.

Syömishäiriöstä sain turvaa.

Teini-iässä Johanna alkaa tehdä tarkkoja laskelmia. Jos mättää lautaselle pelkkiä kasviksia, ei liho. Jos syö vain puolikkaan ruisleivän, voisi joku päivä olla yhtä suosittu kuin muut laihat tytöt.

Ylioppilasjuhlissa sukulainen päivittelee, miten Johanna on vain luuta ja nahkaa. Johanna ei myönnä mitään.

– Yritin selviytyä yksikseni. Syömishäiriöstä sain turvaa. Kun tottelin sitä, se auttoi selviytymään.

Lukion jälkeen Johanna suuntaa urheiluopistoon, jossa voi treenata ja laskea kaloreita ihan rauhassa.

Koko ajan liikkeessä

Aikuisiällä tahti kiihtyy. Johanna urheilee kuin hullu. Hän harjoittelee ja kilpailee kahdessa eri joukkueessa: jääpallossa ja salibandyssa. Treenejä on lähes jokaiselle viikonpäivälle. Se ei riitä. Lisäksi hän juoksee puolimaratoneja ja maratonin.

Johanna urheilee, opiskelee, tekee töitä ja urheilee. Hän kävelee lounastauotkin. Jopa venyttely tuntuu turhalta, koska siinä ei tule hiki.

– Koko ajan piti olla jollain tapaa liikkeessä.

Muuten tuli huono omatunto.

Hiljalleen kremppoja alkaa kertyä. Selkä kipuilee, lihaksisto on epätasapainossa, kroppa kerää nestettä. Johanna ajattelee, että kipu ja turvotukset ovat merkki siitä, että hän on heikko eikä yritä tarpeeksi. Niinpä hän yrittää vielä lisää. Kunnes jalka lähtee alta.

Totaalinen pysähdys

Salibandykentällä loukkaantuminen pakottaa Johannan makuulle neljäksi kuukaudeksi. Tarkemmin mahalleen. Se on ainoa asento, jossa kipuja on vähemmän. Johannan kroppa on niin kipeä, että hän ei pääse omin jaloin kotoa ulos.

– Liikuntakyvyn menetyksen myötä jouduin kohtaamaan asioita, jotka olin ohittanut, Johanna sanoo.

Tutkimuksissa selviää, että Johannan selässä on välilevyn pullistuma ja jalassa hermovaurio, joka on peräisin vanhoista vammoista. Lihakset ja kudokset ovat ylikuormituksen takia ihan tukossa.

Hoitopöytä oli pitkään aikaan ensimmäinen paikka, jossa pystyin vain pysähtymään.

Apu tulee yllättävältä taholta. Lääkäri lähettää Johannan fysioterapeutille, joka on erikoistunut kehollisiin menetelmiin. Niiden avulla kehon jännitykset voisivat helpottaa.

Vastaanotolla tehdään rentoutus- ja hengitysharjoituksia. Yhdessä harjoituksessa jännitetään ja rentoutetaan kehoa osa kerrallaan, toisessa kuunnellaan, mitä ääniä ympäriltä kuuluu. Joskus fysioterapeutti vain hieroo.

– Hoitopöytä oli pitkään aikaan ensimmäinen paikka, jossa pystyin vain pysähtymään.

Jotain lähtee mielessä liikkeelle. Pikkuhiljaa Johannalle alkaa valjeta, että elämän täytyy muuttua.

Aloin ymmärtää, miten käpertynyt itseeni olin.

– Aloin ymmärtää, miten käpertynyt itseeni olin. Olin myös hävennyt omaa kehoani, koska en ollut saanut siitä positiivista palautetta lapsena. Liikuntakaan ei ollut enää hauska harrastus, vaan keino paeta vaikeita tunteita.

Valokeilassa

Onni ei löydy siitä, että vain tekee ja puskee eteenpäin vaan siitä, että kuuntelee itseään. Se on oivallus, joka Johannalle on vähitellen auennut.

– Vasta silloin, kun myönsin myös terapiassa, että olin paennut pahaa mieltä liikuntariippuvuuteen, solmu alkoi aueta.
Lapsuuden kokemuksilla on ollut iso vaikutus. Johannan mukaan koulukiusaaminen jätti vahvan ulkopuolisuuden kokemuksen.

– Suorittaminen ja itseni kurittaminen oli taistelua sitä vastaan. Riitän vasta, kun tarpeeksi rääkkään kroppaani. Jos onnistun täydellisesti, minut hyväksytään.

Olen alkanut päästää irti jatkuvasta itseni arvostelusta. 

Tunne nostaa välillä edelleen päätään. Rentoutushoidot ja terapia ovat kuitenkin opettaneet hyväksyntää ja läsnäoloa.

– Olen alkanut päästää irti jatkuvasta itseni arvostelusta ja kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Ihan kuin uusi maailma olisi avautunut.

Myös ravitsemusterapian opinnot ovat auttaneet Johannaa ymmärtämään omaa käyttäytymistä. Eräällä kurssilla puhuttiin psykologisesta ilmiöstä nimeltä attribuution valokeilavirhe. Se voi olla tyypillinen ilmiö koulukiusatuilla tai muilla, joiden itsetunto on lytätty.

Johanna kuvailee sitä näin. Tuntuu, että itseen osoittaa aina valokeila: tuossa menee se tyhmä, viallinen ja omituinen.

Viimeiset pari vuotta olen syönyt ilman, että olen tarkkaillut kaloreita.

– Nyt ymmärrän, että tunne johtuu menneisyyden kokemuksista ja on ajatusteni luoma virhetulkinta. Kaikki eivät ajattele minusta pahaa, eikä kukaan voi olla täydellinen.

Johanna hörppää kahvia. Lautasella on puoliksi syöty muffini. Kun Johanna nykyään syö herkkuja, hän ei ajattele: kauheaa, lihon, kaikki menee pieleen. Hän keskittyy siihen, miten ihanalta leivonnainen tuoksuu, miten makealta se maistuu.

– Ennen maailmani oli mustavalkoisempi. Viimeiset pari vuotta olen syönyt ilman, että olen tarkkaillut kaloreita tai itseäni. Eikä mitään kauheaa ole tapahtunut.

Syömisestä on tullut koko ajan helpompaa sitä mukaa, kun ajatus omasta itsestä on muuttunut positiivisemmaksi.

Hiljaista toipumista

Johanna pelaa edelleen jääpalloa kilpatasolla, mutta jos treenit jäävät väliin, se ei enää kaada maailmaa. Mittari ranteessa kertoo, milloin on parempi levätä.

 – Olen huomannut, että myös lepo auttaa kehittymään harjoittelussa. Hikitreenin rinnalle on tullut rauhallisempia lajeja, esimerkiksi pilatesta.
Aiemmin Johanna piti kehonhuoltoakin ajanhukkana. Nyt hän on hankkinut kotiinsa putkirullan, joka auttaa lihaksia palautumaan.

–  Muukin elämä kuormittaa kehoa. Esimerkiksi työ vie omat mehunsa, ja rennommat päivät edistävät palautumista.

Keho toipuu vielä vanhoista rasituksista, mutta suurempia takapakkeja ja loukkaantumisia ei ole tullut.

– Pysyn paljon paremmassa kunnossa, kun huomioin kehon rajallisuuden ja tarpeet.

Harmitus on ok

Edellisenä viikonloppuna Johanna on haahuillut kokonaisen päivän ilman mitään tekemistä. Ilman huonoa omaatuntoa. Aina se ei onnistu. Väsyneenä ja huonoina päivinä ajatukset kiertävät herkästi kehää. Ylikuormittumisen merkkejä tulee edelleen helposti. Johanna ei kuitenkaan enää yritä karkottaa pahaa mieltä treenaamalla verenmaku suussa.

Hän myöntää itselleen, että on ihan ok olla harmissaan tai pettynyt.

– Kun harmitukset myöntää rehellisesti itselleen ja käsittelee siinä hetkessä, ne voivatkin pienentyä, Johanna pohtii.

Kun Johanna tekee pelissä maalin, hän uskaltaa jo tuulettaa. Sillä hän on tehnyt toisenkin tärkeän oivalluksen: positiiviset ajatukset antavat liikuntasuorituksiinkin paljon enemmän voimaa kuin negatiiviset.