Sport
"Myös naiset piikittelevät toisia naisia julmasti, enkä voi käsittää sitä."
"Myös naiset piikittelevät toisia naisia julmasti, enkä voi käsittää sitä."

Viime vuosi on ollut fitnessmalli Janni Hussille itsenäisyyden opettelua. Enää hän ei anna muiden määräillä, mihin muottiin hänen pitäisi mahtua. 

”Olin vasta 12, ihan lapsi, kun aloin kytätä syömisiäni. Teininä aloin pitää itseäni lihavana. Katselin telkkarista showpainia ja ihailin Smackdownin timmejä, muodokkaita naisia. Miksi minä en näytä tuolta?

Ainoa painonpudotuskeino, jonka silloin tiesin, oli lopettaa syöminen tai syödä mahdollisimman vähän. Vahtasin jokaista palaa ja tein järjettömiä rajoituksia: esimerkiksi niin, että saan syödä viikossa vain yhden suklaapatukan.

"Varmasti fitness veti minua puoleensa senkin takia, että olen niin suorituskeskeinen."

Oireet kärjistyivät uudestaan, kun menin fitness-kisoihin vuonna 2010. Tulin ihan sokeaksi. Kisapäivänä olin niin pienissä rasvoissa, että jokainen lihas ja lihassäie erottui. Silti ruoskin itseäni: olisin voinut olla vielä paljon kireämpi! Nyt kun jälkikäteen katson noita kuvia, ajattelen, että herran jumala, eihän tuosta tytöstä ole mitään jäljellä.

Varmasti fitness veti minua puoleensa senkin takia, että olen niin suorituskeskeinen. Kaiken pitäisi aina olla tarkassa järjestyksessä ja omat menot selvillä mielellään kahden kuukauden päähän. Fitnessissä kroppaa sai luvan kanssa kontrolloida.

En ollut kuitenkaan ikinä täysin tyytyväinen kroppaani. Se oli minun työmaani, jota piti jatkuvasti kehittää. Jotkut sanovat, että tuomarit arvostelevat fitnesskuntoa eikä se liity millään tapaa siihen, kuka olen. Minä en mitenkään pystynyt erottamaan mitenkään noita kahta: kroppani versus se, kuka minä olen.”

Ei pakkoja

”Heräsin uupumukseen vasta, kun energiaa ei riittänyt enää mihinkään. Jaksoin juuri ja juuri tehdä treenit ja sen jälkeen olin ihan zombie. Tenniskentällä en esimerkiksi pystynyt enää nostamaan mailaa. Elämä pyöri ruoan ja salin ympärillä. Silloin aloin ensimmäistä kertaa miettiä. Onko fitness kaiken tämän rajoittamisen arvoista?

Siitä lähti hidas paraneminen, vuosien prosessi. Aluksi oli haastavaa, kun olin tottunut näkemään itseni fitness-kireänä. Yhtäkkiä aloinkin näyttää ihan tavalliselta. Meni vuosia, että silmä ehti mukaan ja mieli alkoi tottua. Se vaati hirvittävän määrän ajatustyötä. Nyt olen jo oikeasti onnellinen kehossani.

"Nyt olen jo oikeasti onnellinen kehossani."

Vieläkin huomaan, että otan pikku askeleita eteenpäin. Enää ei tule jäätävää morkkista, vaikka joskus joudun pitämään töiden takia viikon tauon treeneistä. Vielä vähän aikaa sitten olisin ruoskinut itseäni: ihan sama, vaikka olisi 15 tunnin työpäivä alla, salille on mentävä.

Naiskeho muuttuu niin paljon jo kuukauden eri aikoinakin, etten enää pysty ottamaan stressiä. Alkaen siitä, että minulla on viikon ajan niin kovat PMS-oireet, turvotusta ja pöhöä, ettei kroppa edes tunnu omalta. Tällaisia me naiset olemme! Ainoastaan siihen voi vaikuttaa, miten syö ja liikkuu. Valehtelisin jos väittäisin, jos en koskaan liiku ulkonäön takia, mutta tärkein pointti on nykyään hyvä olo."

Rakasta ruokaa

”Täydellinen päivä alkaa aamutreenillä. Lempparini on täpäkkä puolen tunnin pyrähdys, kuten porrastreeni tai sprinttejä. Sitten on vuorossa täydellinen aamupuuro. Minun versiooni tulee viittä eri siementä, maapähkinävoita, isän ja muorin keräämiä marjoja, vähän raejuustoa ja kookosöljyä. Siitä pyörälenkille Harri-koira etukorissa, ehkä jäätelölle kavereiden kanssa. Huomaan, että syöminen liittyy kaikkeen aika tiiviisti!

Olen pyristellyt pois sanasta pakko. Ei ole enää pakko syödä aamulla 35 grammaa kaurahiutaleita, treenata kolmesti päivässä, hinkuttaa salilla etuolkapäitä. Jos mummolassa on pullaa, niin todellakin otan.

Nykyään saatan herkutella neljä päivää putkeen hyvällä omallatunnolla ja putki katkeaa luonnostaan: hyi mikä olo, nyt karkkipussi kiinni! Parasta arkea on sellainen, että valtaosa päivästä on laadukasta, täysipainoista ruokaa, mutta väliin mahtuu herkkuja.”

Ei enää hetkauta

Kasvoista olet ihan nätti, mutta sinulla on miehen vartalo. Kun lisäsin hiljattain someen bikinikuvia Maltan-reissulta, sain heti vakikommentit. Tuo sama arvostelukela on pyörinyt vuosikaudet.

"Sama arvostelukela on pyörinyt vuosikaudet."

Jos kritiikki osuu kipupisteeseen, se saattaa vieläkin kirpaista hetken. Minulla on ollut aina syndrooma reisistäni. Futisaikoina sain kommenttia, että ne ovat aika isot. Jos joku kommentoi niitä, saatan yhä alkaa kyseenalaistaa ajatteluani: damn, onko oikeasti näin?

En edes voi kuvitella, miltä tuntuisi, jos 18-vuotias Janni laitettaisiin saman arvostelun eteen. Edelleenkään en nauti, kun saan lokaa niskaan, mutta nykyään olen onneksi niin vahva, ettei enää hetkauta. Se on vaatinut sitä, että olen tullut sinuiksi itseni kanssa. Niin kauan kuin ei itse tiedä, missä seisoo, arvostelukin tuntuu pahalta. Nykyään ymmärrän, että ihmiset purkavat haukkumalla lähinnä omaa pahaa oloaan.”

Naisten puolella

”Katson ehkä maailmaa feminististen lasien läpi, mutta kiehuttaa ajatellakin, miten herkästi juuri naiset joutuvat arvostelun kohteeksi. Otetaan vaikka Serena Williams, joka voitti hiljattain ison turnauksen ja otsikoissa puitiin sitä, että hän ei ollut nyppinyt kulmakarvojaan. Olisiko Roger Federeristä ikinä kirjoitettu noin? Mimmi on pistänyt parikymmentätuhatta tuntia treenaamiseen, ja ulkonäkö on ainoa asia, mihin kiinnitetään huomiota!

Myös naiset piikittelevät toisia naisia julmasti, enkä voi käsittää sitä. En missään nimessä osallistu siihen itse. Oma kaveripiirini on rajautunut niin pieneen, että lähelläni on vain todelliset sydänystävät. Meillä on paljon tärkeämpääkin keskusteltavaa kuin arvostella toisten vaatteita.”

Ihan vain Janni

”Määrätietoinen, kiltti, vähän sinisilmäinen – niin läheiseni luonnehtivat minua. Yhden asian opin syksyn kriisistä: en anna kenenkään kävellä ylitseni miten sattuu. Olen oppinut ymmärtämään oman arvoni ja sen, mitä ansaitsen. Ennen olin ihan liian kiltti, nyt osaan jo vähän vaatia itsellenikin.

En kaipaa juuri nyt parisuhdetta. Olen tajunnut, ettei elämää voi yhtään suunnitella etukäteen. Minulla ei ole mitään hajua siitä, missä olen viiden vuoden päästä. Joka hetki sitä aina kuvittelee olevansa kypsä, ja kun katsoo pari vuotta taaksepäin, ihmettelee, että olisinpa tajunnut silloin!

"Olen oppinut ymmärtämään oman arvoni."

Nyt kun olen ensimmäistä kertaa aikuisiälläni sinkkuna, haluan vai nauttia. Totta kai haluan, että minulla on jossain vaiheessa toimiva parisuhde. Juuri nyt olen löytänyt niin hyvän rytmin, että en edes tiedä, missä välissä tässä ehtisin tutustua keneenkään tositarkoituksella. On ihanaa, kun ei tarvitse selitellä kenellekään vaikka myöhään venyviä työpäiviä. Luotan siihen, että kun on ahkera ja tunnollinen ja pitää silmät auki, hyvät asiat tapahtuvat.”

Sitkun-nytkun

”Aiemmin täytin kalenteriani jatkuvasti ohjelmalla, varsinkin kriiseissä. Piti näyttää, että minähän pärjään ja töitä kyllä riittää. Se on selviytymiskeino: helpointa on työntää paha olo taka-alalle.

Juuri nyt voin rehellisesti sanoa, että voin todella hyvin. Olen superinnoissani, kun edes ajattelen kaikkia tuloillaan olevia juttuja. Samalla olen kuitenkin opetellut pois sitkun-elämästä. Ettei elämä tapahtuisi vasta sitten, kun on saavuttanut tämän ja tuon… Minulla ei ole enää tarvetta todistella kenellekään mitään, ja se on ihanaa.”

Lue Sport-lehden numerosta 8/2017, mitä uupumus opetti laulaja-lauluntekijä Anna Puulle. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi.