Sport
Irlantilainen tanssi teki hyvää erityisesti Hannen kipeälle selälle.
Irlantilainen tanssi teki hyvää erityisesti Hannen kipeälle selälle.

Koko nuoruuden Hanne oli karttanut liikuntaa ja päästänyt itsensä huonoon kuntoon. Kaiken muutti matka Irlantiin. 

Kun Hanne Yli-Parkas oli 28-vuotias, selkään iski noidannuoli, joka vei jalat alta.

– Kipu oli järkyttävä. Työterveyshoitaja totesi, että minulla on 60-vuotiaan kunto, lihakset olivat niin heikot.

Liikunta oli aina ollut Hanne tuskaista ja epäkiinnostavaa. Teininä passiivisuus oli angstiselle ja tiedostavalle nuorelle melkein kunnia-asia.

Nyt oli kuitenkin pakko tehdä jotain. Hanne uskaltautui kaverin kanssa kokeilemaan yliopiston ryhmäliikuntatunteja, mutta aerobic ei sykähdyttänyt. Syksyllä 2009 hän lähti samaisen kaverin kanssa turistimatkalle Irlantiin. Hän ihastui saareen niin, että on myöhemmin palannut sinne parisenkymmentä kertaa.

– Parasta Irlannissa ovat avoimet ja huumorintajuiset ihmiset. Siellä on rentoutta, joka sopii minulle. Myös maisemat ovat uskomattoman hienoja.

Mutta saarelta tarttui matkaan muutakin.

Pääsin askelsarjan loppuun!

Reissun jälkeen Hanne rohkaistui irlantilaisen tanssin kurssille yliopistolla. Tunnilla hän puuskutti, mutta huomasi ensi kertaa, että hikoilu ja liikkuminen on mukavaa.

Vaativa laji toi oppimisen riemua.

– Lääkärin mukaan tanssi olisi selälle hyväksi. Kurinalaisuus ja iloinen musiikki vaikuttivat myös. Laji kolahti täysillä.

Hanne nautti, kun pääsi kunnolla haastamaan itseään. Vaativa laji toi oppimisen riemua. Hei, en unohtanut askelsarjaa, vaan pääsin kokonaan loppuun!

Seuraavat pari vuotta kuluivat tanssitunneilla. Siinä ohessa Hanne innostui jopa lankuttamaan itselleen vahvemman keskivartalon.
Tanssiryhmässä heräsi ajatus osallistumisesta irlantilaisen tanssin Nordic Feis -kilpailuun.

– Se oli pienen porukan kisa, jossa oikeastaan kavereiden kesken katsottiin toistemme tanssia.

Uusi maailma aukesi seuraavana vuonna, kun Hanne ilmoittautui Dublinin paikallisiin mestaruuskilpailuihin ainoana suomalaisena. Hän nauroi lähtevänsä näyttämään irlantilaisille, miten irlantilaista tanssia tanssitaan.

– Oikeasti kilpailuissa oli kyse itsensä ylittämisestä. Tavoitteena oli, että uskallan mennä lavalle enkä pyörry.

Peruukki päähän, meikit naamaan

Hanne halusi valmistautua kilpailuun huolella. Hän vaihtoi pubikierroksen aamulenkkiin lähikylän komeille rantakukkuloille. Kilpailupäivän aamuna hän alkoi meikata hostellin vessassa.

– Kumpikin olisi aiemmin ollut täysin absurdi ajatus. Ennen Dublinin kisaa ostin ensimmäistä kertaa itselleni meikkejä, koska irkkutanssissa lavalla pitää näyttää hyvältä. Lajiin kuuluu blingiä ja peruukkeja.

"Lavalla olin hermoraunio, tein virheitä ja unohdin askeleita."

Vessassa Hanne kyseli muilta naisilta, miltä meikki näytti. Amerikkalaistyttö kannusti laittamaan lisää luomiväriä. Kisapaikka oli 1980-luvun laivatunnelmaa henkivä kongressihotelli. 

– Lavalla olin hermoraunio, tein virheitä ja unohdin askeleita. Pääsin kuitenkin kaikki tanssit loppuun. Tunnelma oli sähköinen.

Tanssimaailmaan kurkistaminen inspiroi niin, että Hanne päätti osallistua samana vuonna Krakovassa pidettyihin irlantilaisen tanssin EM-kilpailuihin. Siellä hän kisasi kuudessa eri tanssissa ja yllätti itsensä sekä opettajansa.

– Lähdin mukaan ilman odotuksia, vain pitämään hauskaa. Suoritukset menivätkin paljon paremmin ja varmemmin kuin Dublinissa, ja onnistuin nauttimaan tanssin vauhdista. 

Kun palkintojenjako alkoi, Hanne oli varautunut vain taputtamaan hymyssä suin. Vasta kun vieressä olija sanoi, että hänen nimensä oli kuulutettu, Hanne tajusi yltäneensä palkintopallille. Hän oli yhdessä tanssissa kolmas ja kahdessa toinen, pisteen tai kahden päässä voitosta. Ensi kerralla sitten kultaisin mitali!

Keuhkoihin ei enää sattunut

Tanssimenestyksen tielle nousi kuitenkin toinen urheilulaji. Erään kerran Hanne oli dublinilaisessa baarissa juhlistamassa Saint Patrick's -viikkoa, kun paikalle osui walesilainen rugbyjoukkue.

– He opettivat minulle rugbyn säännöt ja näyttivät, miten sivurajanostoja tehdään.

"Matkalla ensimmäisiin treeneihin olin oksentaa kauhusta bussissa."

Hanne oppi lajikulttuurista, jossa pelissä otetaan rajusti yhteen, mutta vastustajaa ja tuomareita kunnioitetaan. Pelin jälkeen joukkueet voivat mennä yhdessä oluelle ja laulaa kilpaa Yogi Bearia rugbysanoilla.

Hannesta alkoi sukeutua myös penkkiurheilija. Kun hän meni kaverinsa kanssa Suomessa baariin katsomaan rugbyn MM-ottelua, turkulainen rugbyjoukkue houkutteli heitä kokeilemaan lajia itse.

– Matkalla ensimmäisiin treeneihin olin oksentaa kauhusta bussissa. En pitänyt itseäni vieläkään urheilijana. Mutta en kuollutkaan kentälle, kun siellä juostiin ja kokeiltiin taklauksia. Keuhkoihinkaan ei sattunut.

Porukka oli mukavaa, ja paikalla oli muitakin naisia. Vitsinä alkanut fanitus muuttui harrastukseksi, kun treenit imivät mukaansa.

– Minussa on sen verran masokistia, että itsensä äärirajoille vieminen viehättää. Tanssissa ruhjotaan varpaita ja rugbyssa taklataan.

Rugby vaatii paljon keskittymistä, mikä kiehtoo Hannea. "Työasiat unohtuvat täysin, mikä on mahtavaa."
Rugby vaatii paljon keskittymistä, mikä kiehtoo Hannea. "Työasiat unohtuvat täysin, mikä on mahtavaa."

Hidasta nilkkajumppaa

Vuonna 2014 Hannes loukkasi pelatessaan pahasti oikean jalan pohjeluunsa. Se murtui ja kuukauden päässä odottaneet EM-kilpailut menivät sivu suun.

– Ketuttihan se. Mutta tilanne ei parantunut jossittelusta, eikä kukaan tehnyt sitä tahallaan.

Kuntoutus vaati kaksi leikkausta, puolen vuoden treenitauon ja puolitoista kautta sivussa peleistä. Hanne pelkäsi taantuvansa takaisin sohvaperunaksi.

– Oikean nilkan kimmoisuus oli nollassa. Tanssijalle se on katastrofi. Fysioterapeuttini oli kuitenkin ihana ja tsemppasi koko ajan.

Mielessä kävi jopa kaiken lopettaminen.

– Mutta sitten olisi jäänyt harmittamaan, etten ollut saanut vielä ensimmäistä kultamitaliani tai tehnyt maalia.

Liikun ihan oikeasti!

Kahdet tai kolmet rugbytreenit, pari tanssiharjoitusta, kuntosaliharjoittelua, tanssiryhmän yhteisharjoituksia, workshopeja... Hannen liikuntaviikko on nykyään vilkas. Välillä treenejä on päivässä kahdet. Jos uutistoimittajana työskentelevällä Hannella on iltavuoro, harjoitukset jäävät väliin.

– Olen joutunut tunnustamaan itselleni, että todella olen liikunnan harrastaja. Lasken lepopäiviä ja mietin ruoan proteiinipitoisuutta.

Treenimäärien kasvaminen on pakottanut miettimään myös ravintoa ja lepoa uudella tavalla.

– Alussa tein amatöörivirheen: jatkoin liian kevyiden lounassalaattien syömistä ja jouduin ylikuntoon. Nyt kiinnitän huomiota esimerkiksi välipaloihin ja proteiinin syömiseen. 

"Alussa tein amatöörivirheen: jatkoin liian kevyiden lounassalaattien syömistä ja jouduin ylikuntoon."

Koko keho on muokkaantunut uusiksi, mutta tärkein on kuitenkin henkinen puoli. Hanne on ylpeä siitä, mihin hänen kroppansa pystyy. Itsetunto on aivan eri luokkaa kuin ennen.

– Sekä tanssissa että rugbyssä on keskityttävä täysillä, ja se nollaa työasiat päästä. Treenien jälkeen olo on aina energisempi, vaikka mennessä olisi väsyttänyt tai ketuttanut.

Irlantilainen tanssi ja rugby tuovat myös älyllistä haastetta, jota Hanne kaipaa.

– Se tunne, kun saa puskettua askelsarjan ensimmäistä kertaa läpi, on mahtava. Eikä mikään ole parempaa kuin hyvin tehty taklaus!

Muistathan, että tilaajana voi lukea Sport-lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/sport

Hannen oivallukset

  • Jaksan enemmän kuin luulen. Kun valmentaja käskee, jaksan vielä yhden toiston, vaikka olen jo puhki. Eli jaksan enemmän kuin 95 prosenttia ajasta kuvittelen jaksavani.
  • Terveellisyys on asenne. Siinä ei ole kyse puntarin vahtaamisesta tai vaatekoon tuijottamisesta. En usko dieetteihin, vaan kokonaisuuteen. Olen kaikkiaan hyvin tyytyväinen kroppaani ja siihen, mihin se pystyy.
Sport
Alina Tomnikovin parhaita nukahtamiskikkoja: lopeta yrittäminen.
Alina Tomnikovin parhaita nukahtamiskikkoja: lopeta yrittäminen.

Alina Tomnikov on jännittäjä, jonka on vaikea päästää murheista irti edes nukkumaan mennessä. Sinnikäs harjoittelu on tehnyt hänestä taitavan nukahtajan. Se on vaatinut aivan uudenlaista asennetta uneen.

1. Harhauta mieltä

"Minulla on ollut koko elämäni nukahtamisvaikeuksia. Mitä aikaisempi aamu, sitä enemmän joudun illalla käyttämään keinoja siihen, etten stressaa.

Nykyään olen jo taitava nukahtaja. Käytän paljon mantroja: ’Kaikki on hyvin, ei mitään hätää.’ Tai: ’Vaikken nukkuisi sekuntiakaan, jaksan huomenna silti.’ Yritän harhauttaa mieltäni, joka väittää, että en saa unta. Joskus esimerkiksi pureskelen purkkaa."

2. Hae turvaa rutiineista

”Luen aina ennen nukkumaanmenoa. Talvella kuvasin Lapissa Ivalo-sarjaa, ja kun tulin hotellihuoneeseen kolmelta yöllä, tein iltapalan ja aloin lukea.

Rutiinit tuovat minulle rauhaa. Mitä enemmän töitä, sitä enemmän kaipaan pienessä arjessani turvaa. Käytän esimerkiksi yhtä ihonhoitosarjaa ja laitan päivittäin viisi tuotetta iholleni samassa järjestyksessä. Kun teimme Putousta, saatoin syödä viisi päivää putkeen tasan saman iltapalan.

Minulle on myös tosi tärkeää käydä kerran parissa viikossa Keravalla joko isän tai äidin luona. Rauhoitun jo junamatkalla. Merkitsen käynnit etukäteen kalenteriin, ja se tuottaa minulle suurta iloa.”

3. Kohtaa ja käsittele tunteet

"Äiti sanoi minulle aina, että se, mitä tunnet, on oikein. Jos stressaa, en kiellä sitä. Otan tunteen eteeni ja kysyn, mitä se yrittää kertoa. Ahaa, vapaailta olisi hyvä juttu. Ahaa, en ole saanut palautettua kirjoja kirjastoon. Sitten tunne menee ohi ja tulee seuraava.

Tunteeni kulkevat käsi kädessä kehoni kanssa. Olen tottunut siihen, että vatsani oireilee jatkuvasti, koska se reagoi heti tunteisiin. Koska tunteet valtaavat kehoni niin vahvasti, minulla täytyy olla työkaluja ymmärtää itseäni. Muuten en voi hyvin. Reflektointi on tärkeää, ja huonoon päivään auttaa puhuminen.”


4. Lakkaa yrittämästä

"Hiljattain olen oppinut, että jos uni ei tule, kannattaa lopettaa yrittäminen. Aluksi oli henkisesti vaikeaa luovuttaa ja ottaa kirja käteen uudestaan. Kun olen rohkeasti kokeillut, olen huomannut, että se toimii."

5. Murehdi vasta huomenna

"Nukahtamisen hetki on ihana. Se on ihmisen paljain ja haurain hetki; siinä on niin yksin. Toisaalta se voi olla myös pelottavaa. Murehdin usein sängyssä kaikkia maailman ajatuksia. Joskus kirjoitan huolet puhelimen muistiinpanoihin ja päätän, että paneudun niihin vasta huomenna.”

Sport-lehden numerossa 6/18 Lotta Näkyvä kertoo, mitä paniikkihäiriö on opettanut hänelle levosta ja hyvinvoinnista. Tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä osoitteessa digilehdet.fi.

Sport
Haluatko liikunnasta pysyvän osan arkea? Se ei välttämättä vaadi lajin vaihtamista.
Haluatko liikunnasta pysyvän osan arkea? Se ei välttämättä vaadi lajin vaihtamista.

Kukapa ei tahtoisi löytää treeniin sisäistä motivaatiota: liikkua puhtaasta liikkumisen ilosta. Avain saattaa olla lähempänä kuin luulet. 

Mietitkö juoksulenkillä kauppalistaa ja huokailet, koska pääsee kotiin? Montako minuuttia vielä jäljellä? Etkö voi kuvitella salitreeniä ilman, että pääsee välillä räpläämään kännykkää?

Jos kuulostaa tutulta, ehkä myös motivaatiosi sakkaa ja liikuntaprojekteillasi on tapana kuivua lyhyeen. Ehkä ajattelet, että et ole vain löytänyt lajia, joka kolahtaisi täysillä. Oikeasti avain pysyvään liikuntamotivaatioon saattaa olla paljon yksinkertaisempi. 

Tutkimusten mukaan sisäisesti motivoituneita liikkujia — siis niitä kateutta herättäviä treenaajia, jotka suuntaavat lenkille sateellakin ja liikkuvat ihan vain liikkumisen ilosta — yhdistää yksi asia. He ovat liikkuessaan läsnä siinä, mitä tekevät. Saat siis treenistä enemmän irti, kun otat kaveriksi mindfulness-asenteen.

Läsnäolevat liikkujat eivät heitä hanskoja tiskiin niin herkästi. Syitä on monia. Mindfulness opettaa lempeyttä, jos ei treeni jostain syystä kuljekaan. Mindfulnessia treenanneilla on myös kehittynyt kehotietoisuus. He eivät puske väkisin kivun läpi tai aja itseään ylikuntoon, koska he äkkäävät kehon viestit herkästi – ja kunnioittavat niitä.

Mindfulnessia opetelleet ovat lempeämpiä ja motivoituneempia treenaajia.

Mindfulnessia voi soveltaa jokaiseen lajiin, ja ihan jokainen voi oppia. Aivot ovat plastiset eli muovautuvat. Toisin sanoen niitä voi treenata kuten mitä tahansa lihasta. Tietoinen läsnäolo voi olla tehokas tapa järjestellä hermoverkkoja uusiksi.

Kokeile lähteä lenkille jättämällä puhelin, sykemittari ja musiikit kotiin. Hengitä syvään ja tarkkaile. Miltä ilma tuoksuu, mitä näet? Onko alusta kova vai pehmeä? Jos tylsistyttää, suhtaudu siihenkin uteliaasti. Huomaatko kropassa tuntemuksia, joista et ollut aiemmin tietoinen?

Pikku hiljaa vanha tuttu lajikin voi alkaa näyttää itsestään uusia puolia. Kaupan päälle saat lisää tahdonvoimaa ja tyynen mielen.

Sport-lehden numerossa 6/18 kerromme, miten mindfulness muokkaa aivoja. Mukana helppo viikon mindfulness-ohjelma, jolla pääset sisään tietoisen läsnäolon harjoitteluun ja löydät oman tapasi meditoida. Tilaajana voit lukea lehden osoitteessa digilehdet.fi.