Sport
Anne nakkaa smoothieen, mitä kaapista löytyy, ainakin banaania, siemeniä ja lisäravinnejauheita.
Anne nakkaa smoothieen, mitä kaapista löytyy, ainakin banaania, siemeniä ja lisäravinnejauheita.

Malli ja yrittäjä on hurahtanut smoothieisiin, vaikka kiireessä onkin joskus turvauduttava pizzaan ja pullaan.

Anne Kukkohovin elämässä on viime aikoina ollut isoja elämänmuutoksia. Viime syksynä äiti nukkui pois, ja vuoden alussa Anne muutti erilleen pitkäaikaisesta aviomiehestään Jonista. Kaiken kukkuraksi töissä on kiireistä, koska Annen luotsaama luonnonkosmetiikkabrändi Supermood on rynnistämässä Amerikan markkinoille.

– Täytyy myöntää, että viime aikoina en ole ajatellut ykkösenä ruokaa. Olen syönyt surutta, mitä eteen on sattunut: pizzaa, pullia ja karkkia.

Kiireestä tai kriiseistä huolimatta aamut alkavat aina samalla tavalla: Helsingin Sanomien digiversion lukemisella, kahvikupilla ja kahdella ruisleipäpalasella, joiden päällä on suolavoita ja juustoa. Päivällä Anne hakee toimistonsa alakerran korttelikaupasta proteiinismoothien ja thai-kanawrapin. Hiilihydraatit on varattu iltaan, koska ne rauhoittavat ja parantavat unenlaatua.

Hiilihydraatit on varattu iltaan, koska ne rauhoittavat ja parantavat unenlaatua.

– Voin hyvin keittää kaurapuuroa iltapalaksi, en ymmärrä, miksi se kuuluisi vain aamuun.

Välillä Anne potee huonoa omaatuntoa tautologisesta ruokavaliostaan, sillä se voi tarkoittaa monta päivää putkeen samaa ruokaa, kuten itse tehtyä kanatortilloja tai pasta bolognesea. Yhdestä hän ei tingi edes kiireessä: pojalleen Miskalle Anne maksaa mieluummin ravintola-aterian kuin lämmittää mikrossa maksalaatikkoa.

– En aina ehdi kokkaamaan, joten pojallani on puhelimessa Wolt-sovellus, Anne naurahtaa.

Tuhteja smoothieita Anne rakastaa yli kaiken, ja niitä hän valmistaa joka päivä. Sekaan mahtuu sitä, mitä kaapista sattuu löytymään: lisäravinnejauheita, siemeniä, marjoja, kookosöljyä, banaania, luuydinlientä ja viherjauheita.

Lähes tuhat euroa maksava smoothiekone on ollut jokaisen pennin arvoinen, se jauhaa avokadostakin kermaisen pehmeää. Smoothiemaisteriksi Anne on jalostunut erehdyksien kautta.

Olen oivaltanut, ettei kannata sekoittaa marjoja ja vihreitä keskenään.

– En valmista enää lyijynharmaita smoothieita. Olen oivaltanut, ettei kannata sekoittaa marjoja ja vihreitä keskenään.

Anne suosii erikoisruokakauppoja, joissa leikkeleet viipaloidaan tiskillä, uunituoreissa leivissä on paljon siemeniä ja luomujogurtit ovat pientiloilta. Isot ketjukaupat hän kiertää kaukaa.

– En tykkää käydä isoissa ruokakaupoissa, ellei aikaa ole runsaasti. Siellähän voi tulla pissahätä kesken ostosten, Anne naurahtaa.

Anne hurahti terveysintoiluun superfoodien rynniessä Suomeen viitisen vuotta sitten. Joogan ohella antioksidanttiklinikka tuli tutuksi, ja hetkeksi ruokavaliosta tippui pois maito ja vilja.

– En kuitenkaan jaksanut tehdä elämästäni liian vaikeaa, sillä vatsani ei ylireagoi viljaan tai maitoon.

Tämän hetken ruokatrendeistä mietityttää hiilijalanjälki. Pihvejä Anne ei enää osta, mutta lasagnen hän voi pyöräyttää viikonloppuisin eettisesti kasvatetun lähitilan lihasta.

– Syöt mitä tahansa, jätät jäljen tähän maailmaan, joten yritän valita parhaimman vaihtoehdon.

 

Anne ruokapäiväkirja

Ravitsemusasiantuntija Laura Toivola kommentoi Annen ruokapäiväkirjaa:

”Suosittelen yleensä smoothieiden tai ateriankorvikkeiden juomisen sijaan ruoan pureskelua, sillä pureskelu parantaa kylläisyyttä, laittaa ruoansulatuksen töihin ja tekee syömisestä usein tietoisempaa. Toki smoothiella on silloin tällöin paikkansa esimerkiksi mukaan otettavana välipalana tai lisäämään marjojen ja hedelmien määrää ruokavaliossa.”

Hyvin menee 

  • Annen syöminen vaikuttaa rennolta ja joustavalta.
  • Aamiainen menee rutiinilla, mikä auttaa kiireisessä arjessa.
  • Kaura, täysjyväleipä ja pähkinät ovat Annen ruokavaliossa hyviä kuidunlähteitä, joista kannattaa pitää kiinni.

Paranna vielä

  • Anne tarvitsee lautaselleen lisää vihreää: tähtää vähintään viiteen annokseen kasviksia, marjoja ja hedelmiä päivässä.
  • Syömisen rytmi ja laatu vaihtelevat. Kokeile panostaa monipuolisempiin pääaterioihin ja huolehdi tarpeeksi aikaisesta lounaasta - varsinkin, jos päivän aikana tulee mielitekoja tai väsymystä.
  • Kiinnitä huomiota rasvan laatuun siten, että suurin osa ruokavalion rasvasta olisi pehmeää. Lisää pähkinöiden oheen esimerkiksi pehmeää rasvaa sisältäviä kasviöljyjä (rypsi-, pellavansiemen-, oliivi-) ja kalaa.

Anne kommentoi saamaansa palautetta:

”Juon vihreäni. Käyttämäni viherjauheet ovat todellisia terveyspommeja. Veikkaan, että vihreää saisi syödä aika kasan, että pääsisi samaan määrään. Nyt pakkasessa ei ollut Biomedin ravinnerikkaita jääkuutioita, joilla määrää olisi voinut lisätä entisestään. Joogaan ja juon vihreäni siitä syystä, että juuri nyt tarvitsen ruokaa, joka juurruttaa. Mieleni lentää, joten yritän pitää kehoni maassa.”

Muistathan, että tilaajana voi lukea Sport-lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/sport

Sport
Jenni herkuttelee juustoilla ja makkaroilla, harvemmin makealla.
Jenni herkuttelee juustoilla ja makkaroilla, harvemmin makealla.

”Elämästä kuuluu nauttia”, on suositun tv- ja radiojuontajan motto. Nyt hän piti ruokapäiväkirjaa. 

Jos Jenni Alexandrova saisi valita, hän suuntaisi työpäivän jälkeen mieluummin saunaan ja sohvalle kirjan kanssa kuin urheilemaan. Satsaus omaan personal traineriin kannatti: urheilusta on tullut osa arkea, ja treenin voimin kiireistä aikataulua jaksaa paremmin. Myös ruokavalio petraantui.

– Treenien aloittamisen jälkeen olen lisännyt ruokavaliooni merkittävästi lämpimiä kasviksia. Aikaisemmin söin ne lähinnä kylminä salaatin seassa.

Nautiskelu on edelleen sallittua. Vapaaillan juontaja viettää mieluiten ystäviensä ympäröimänä ja maistelee uutta à la carte -menua. Fine diningiin saattaa upota satoja euroja kuukaudessa.

– Onhan se aika tyyristä, mutta elämästä kuuluu nauttia. En keksi parempaa tapaa viettää aikaa. Toisaalta en kuluta rahaa yökerhoihin.

Onnistuneeseen ravintolakokemukseen kuuluvat sommelierin valitsemat viinit ja lasten alkoholittomat drinkit. Kahdeksanvuotiaan poikansa juontaja on opettanut avarakatseiseksi.

Pikkaisen nieleskelimme, kun 350 euron lasku saapui pöytään.

– Olen onnekas äiti, sillä juuri koskaan ei ole tullut hyitä. Poikani rakastaa jopa oliiveja ja sinihomejuustoa.

Kutkuttavat makuelämykset ohjaavat myös lomakohteiden valintaa. Yksi lempikeittiöistä on Ranska, jonne suuntautui viime kesän lomareissu yhdessä avomiehen kanssa. Eräässä luksushotellissa pariskunnan oli tarkoitus nauttia ainoastaan lasilliset, mutta he tilasivat hetken mielijohteesta pienet salaatit ja muutaman palan sushia.

– Pikkaisen nieleskelimme, kun 350 euron lasku saapui pöytään, mutta maksoimme kiltisti puoliksi, Jenni nauraa.

Arkisyömisissä Jenni tyytyy vähempään. Aamulla heti herättyään hän nakkaa veteen C-poretabletin ja juo kolme kuppia kahvia.

Poikansa hän kantaa peiton sisässä aamiaispöytään, jossa on bulgarianjogurttia marjojen kera.

– Itselleni ruoka ei aina maistu aamuisin, mutta toista se on sitten, jos joskus saa nauttia hotellin aamiaisesta pitkän kaavan mukaan.

Treeninsä Jenni tekee aina aamulla, jotta hikoilemisen jälkeen pääsee suoraan lounaalle. Keittiössä hän ei juuri viihdy. Arkiruoka syntyy nopeasti, ja smoothiet hän ostaa valmiina. Yksinkertaisimmillaan illallinen koostuu kylmäsavulohesta, tomaatista ja kurkusta. Kylkeen tulee köntti bulgarianjogurttia.

– Olen nopean arkiruoan ystävä. Tykkään kokata, jos minulla on siihen aikaa.

Jenni herkuttelee pähkinöillä, makkaroilla ja juustoilla. Joskus hän syö karkkipussin jämät, jotka ovat jääneet pojalta.

– En ole ikinä ollut makean perään. Ravintolassakin tilaan jälkiruoaksijuustolautasen.

Olen nopean arkiruoan ystävä.

Muutamia linjanvetoja Jenni on tehnyt. Leivästä hän luopui viime kesänä. Energiatasot kohenivat niin, ettei keittiön hyllyiltä löydy enää muita viljatuotteita kuin hapankorppuja. Myös maito on jäänyt kokeilun kautta pois.

– Akneni on parantunut, kun olen luopunut maidosta. En tosin tiedä johtuuko se siitä, koska syön edelleen juustoja, Jenni virnistää.

Ravitsemusasiantuntija Laura Toivola kommentoi Jennin ruokavaliota

”Satsaa kuitupitoisiin kasviksiin”

”Kun illan viimeinen ateria on kovin aikaisin, yöllinen paastoaika venähtää pitkäksi. Jos esimerkiksi treenaa tavoitteellisesti, iltapala ennen nukkumaanmenoa voi säästää lihasproteiinia hajoamasta ja edistää palautumista päivän rasituksesta. Hiilihydraatteja sisältävä iltapala saattaa myös auttaa nukahtamaan. Raskas ja rasvainen ilta-ateria taas voi häiritä unta.”

Hyvin menee

  • Terveellinen kokonaisuus, jossa on myös nautintoa mukana.
  • Kivasti erilaisia kasvikunnan tuotteita, muutakin kuin salaattia ja kurkkua.
  • Ihailtavan monipuolisesti marjoja aamuisin ja suositusten mukaan kalaa.

Paranna vielä

  • Täysjyväviljaa ei ole, mikä vähentää kuidun saantia. Satsaa vielä enemmän muuhun kuitupitoiseen, kuten pähkinöihin, siemeniin, palkokasveihin, kaaleihin ja marjoihin.
  • Välipalalle voisi harkita proteiinipitoista lisää.
  • Raudan saanti jää alle suositusten. Hyvin imeytyvää hemirautaa saa lihasta ja kalasta. Kasvikunnasta raudanlähteitä ovat täysjyvä, palkokasvit ja tummanvihreät kasvikset.
  • Laskennallisesti enemmänkin voisi syödä, mutta toki oma fiilis ja kehon nälän ja kylläisyyden tunteet kertovat paljon.

Jenni kommentoi saamaansa palautetta

”Rauta tuli yllätyksenä”

”Kiva kuulla, että ruokavalio on suhteellisen kunnossa. Tiedostan, että välipaloja minun kannattaisi lisätä. Raudan saannin vähyys tuli yllätyksenä, en ole edes ajatellut moista. Siihen aion nyt kiinnittää huomiota.”

Muistathan, että tilaajana voi lukea Sport-lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/sport

 

Sport
Tuija Pehkonen on opetellut rauhoittumaan myös hengitysharjoitusten avulla.
Tuija Pehkonen on opetellut rauhoittumaan myös hengitysharjoitusten avulla.

Toimittaja-juontaja Tuija Pehkonen kauhistui tajutessaan, kuinka paljon hän vietti aikaa sosiaalisessa mediassa.

Muutama kuukausi sitten Tuija Pehkonen, 32, latasi Moment-nimisen sovelluksen. Moment seuraa automaattisesti älypuhelimen käyttöä ja sitä, kuinka paljon käyttäjä viettää aikaa minkäkin sovelluksen parissa.

– Olin järkyttynyt lukemista: olin somessa kolmesta neljään tuntia päivässä, joskus jopa viisi! Sen jälkeen aloin tietoisesti vähentää somenkäyttöä.

Sovelluksesta on ollut konkreettista hyötyä. Nyt päivittäinen some-tuntien määrä alkaa useimmiten kakkosella, joskus jopa ykkösellä.

– Onhan se edelleen ihan törkeä aika, mutta parannusta entiseen.

"Jos lähden esimerkiksi kävelylle, jätän kännykän kotiin tai laitan sen älä häiritse -tilaan."

Tuija kertoo tajunneensa vasta nyt, miten paljon jatkuva sosiaalisessa mediassa pyöriminen on vaikuttanut hänen ajatteluunsa.

– Ei ole ihme, että mieli on koko ajan vähän sotkuinen, kun viettää noin paljon aikaa somessa. Koko ajan tulee ärsykkeitä ja pitää olla tsekkaamassa jotain. Se tekee minut levottomaksi.

Nyt Tuija pitää tietoisesti taukoja puhelimen räpläämisestä.

– Jos lähden esimerkiksi kävelylle, jätän kännykän kotiin tai laitan sen älä häiritse -tilaan.

 

Miten Tuija on oppinut nauttimaan yksinäisyydestä? Mitä hän ajattelee ulkonäöstään? Lue koko haastattelu Sport-lehden numerosta 8, joka ilmestyy 2.8. Tilaajan voit lukea jutun maksutta osoitteessa digilehdet.fi.