Ale-kyltti houkuttelee minut pikkuiseen kauppaan, jonka ikkunassa komeilee lämpimän näköinen villatakki. Yli-innostunut myyjä kippaa eteeni röykkiöittäin vaatteita, joita ryhdyn kuuliaisesti sovittamaan.

Kopissa hikoillessani huomaan myyjän tarjoamat vaihtoehdot varsin hyviksi, kun taas ihailemani villatakki ei sovi minulle lainkaan. Kiva saada kunnollista palvelua, tuumailen.

Valintani osuu nättiin mekkoon, jonka haluaisin yhtä kokoa suurempana. Mitä ihmettä?  Vähän väliä sovituskopin ovella vieraillut myyjä on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Huhuu, onko täällä ketään, huutelen muutaman minuutin kassalla seisoskelun jälkeen.

Viimein nainen tulee takahuoneesta ja on kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Tyylikäs putiikkikaunotar seisoo edessäni silmämeikit levinneenä ja itkua tursuten. Lauseet tyrskähtävät suusta hiljaa ja epäselvästi.

”Tuli vaan tämmöinen puhelu, hyvä ystävä on kuollut. Osasinhan mä tätä odottaa, mutta nyt on jo niin ikävä. Viime aikoina on ollut muutenkin vaikeaa, ja tämän ystävän kanssa jaettiin opiskeluajoista asti yhdessä ilot ja surut.”

Uuden koltun löytäminen onnistuu juuri ja juuri, ja kaupasta lähdettyäni tunnen, ettei tätä ihmistä olisi pitänyt jättää yksin. Mielentilani ei enää taivu ostoksille, sen sijaan istahdan täpötäyden kahvilan nurkkapöytään ja vaivun ajatuksiini.

Milloin olen viimeksi sanonut hyville ystävilleni, että he ovat tärkeitä? Suhtaudun heidän välittämiseensä ihanana itsestäänselvyytenä, ja tiedän, että oli elämäni miten tuulista ja sekavaa tahansa, kuljemme toistemme vierellä.

Yksikseni nostan maljan heille kaikille ja mietin, mistä hyvä ystävyys on tehty. Mahtavista naurukohtauksista, hätäisistä avunpyynnöistä, väsyneestä äksyilystä, unohtumattomista reissuista, rehellisestä puheesta, yöllisistä keskusteluista, perutuista tapaamisista, itkuisesta tilityksestä, lämpimistä halauksista ja kannustavista sanoista.

Siitä sekavuudesta on ystävyys tehty.