Herkullinen munakokkeli ei välttämättä tarvikse seurakseen pekonia. Kuva: Shutterstock
Herkullinen munakokkeli ei välttämättä tarvikse seurakseen pekonia. Kuva: Shutterstock

Huomenta iskä! Isukkeja lellitään näillä hyväksi havaituilla aamiaisilla.

Nakkisydämet – Tähän testattuun ja nerokkaaseen aamiaiseen voi tutustua perusteellisesti tässä videossa. Ohje alkaa kohdasta 1:40. (Älä välitä, nainen puhuu oudosti, koska video on samalla eräänlainen rentoutusvideo.) Tekotapa selviää, vaikket englantia osaisikaan.

Ideana on siis muotoilla pitkä nakki sydämeksi, paistaa se paistinpannulla muotoonsa ja rikkoa lopuksi keskelle kananmuna. Nakki pehmennetään ensin kiehuvassa vedessä, jotta se on helpompi muotolla, ja kiinnitetään paiston ajaksi hammastikuilla. Esimerkiksi Vatajalla on tarkoitukseen sopivia pitkiä nakkeja. Isukki on tästä näyttävästä ja äärimmäisen herkullisesta aamiaisesta takuulla ihan pökerryksissä.

Munakokkeli – Munakokkelin tekemisessä tärkeintä on ymmärtää, ettei suomalaisten hotellien aamiaispöytien munakokkeli-niminen tuote ole munakokkelia, vaan kananmunien verilöyly. Toinen tärkeä pointti on, ettei munakokkelia paista liian kuivaksi, sillä silloin tuloksena on munakas. Kokkelia pitää hämmentää koko ajan miedolla lämmöllä ja ottaa heti kattila pois levyltä, kun munat alkavat hyytyä. Hyvä ohje esimerkisi täällä . Kokkelin kaveriksi voi paistaa pekonia, mutta se ei ole millään lailla välttämätöntä, kokkeli on herkkua ilmankin.

Croissantit – Klassikko, joka toimii aina. Pirkalla on Parhaat-sarjassaan erinomaisia raakapakastettuja croissantteja, jotka paistuvat 20 minuutissa. Iskästä riippuen ne tarjotaan briejuuston ja hillon kanssa tai kinkulla ja juustolla täytettynä.

Meksikolainen aamiainen – Tulisesta tykkäävää dädikkä ilahtuu meksikolaisaamiaisesta, jossa kananmunat on upotettu tuliseen tomaattikastikkeeseen. Kippaa korkeareunaiselle paistinpannulle tölkki hyvää tomaattimurskaa, ripaus sokeria, suolaa, pippuria ja chiliä. Keittele jonkin aikaa kasaan, kunnes asia alkaa muistuttaa paksua kastiketta. Voit tehdä soosin jo edellisenä iltana. Kun kastike vaikuttaa hyvältä (tai se on lämmennyt) kaiva kastikkeeseen neljä koloa ja riko niihin kananmunat. Laske hellan lämpöä matalaksi ja laita kansi päälle. Munat hyytyvät soosissa kymmenessä minuutissa. Tarjoile tortillalettujen, kermaviilin, avokadon ja salsan kanssa.

Amerikkalaiset pannukakut – onko teilläkin sellainen sokeri-isi? Se tykkää amerikkalaisista pannareista. Hyvä ohje esimerkiksi täällä 

Parhaat jenkkipannarit paistuvat blinipannussa, mutta homma onnistuu millä tahansa pannulla. Lettujen kanssa tarjoillaan tietysti vaahterasiirappia tai Nutellaa ja banaania.

Lue lisää: 

Ihana aamiainen: uunimunat

Tämä on täydellinen aamiainen – Jutta Gustafsbergin vinkki

Tiramisukakku sopii tarjottavaksi aikuisten juhliin. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Tiramisu-jäätelökakun voi tehdä hyvissä ajoin odottamaan pakkaseen.

Taivaallinen tiramisu-jäätelökakku

8 annosta

Valmistusaika 10 min + pakastus 20 min

50 g tummaa suklaata

1 ½ dl vahvaa kahvia

4 rkl kahvilikööriä

12–16 marsalakeksiä

1 l vaniljajäätelöä

2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta

lisäksi

leipävuoka tai vastaava

1 Rouhi tumma suklaa veitsellä. Sekoita kahvi ja likööri lautasella. Dippaa puolet kekseistä yksi kerrallaan pikaisesti seokseen. Lado ne mahdollisimman tiiviisti vuoan pohjalle.

2 Leikkaa jäätelö puoliksi pituussuunnassa. Aseta toinen jäätelölevy tiiviisti keksien päälle. Dippaa ja lado toinen keksikerros. Ripottele puolet suklaasta keksien päälle. Aseta toinen jäätelölevy keksien päälle. Pakasta kakkua 20 minuuttia.

3 Kumoa kakku vuoasta. Ripottele kaakaojauhetta siivilän avulla kakun päälle. Käytä loput suklaasta koristeluun.

Rosmariiniöljy viimeistelee pizzanautinnon. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Täytä moderni kinkkupizza kauden kirpeillä omenoilla, ilmakuivatulla kinkulla tai pekonilla ja cheddarilla. Kruunaa pizza rosmariiniöljyllä

Valmista ensin pizzataikina, ja taikinan kohotessa rosmariiniöljy.

Pizzataikina

4 pizzaa

Valmistusaika 15 min + 1 t kohotus

4 dl vettä

½ tuorehiiva

1 tl suolaa

1 rkl hunajaa

5 dl vehnäjauhoja

3 dl durumjauhoja

1 rkl oliiviöljyä

1 Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja hunaja. Vaivaa kaikki jauhot joukkoon. Alusta taikinaa 5 minuuttia käsin. Lisää öljy. Jatka vaivaamista vielä 5 minuuttia.

2 Peitä kulho keittiöliinalla, ja anna kohota huoneenlämmössä tunti.

Rosmariiniöljy

n. 1 dl öljyä

Valmistusaika 10 min

10 rosmariininoksaa

1 dl öljyä

1 sitruuna

½ tl suolaa

1 tl sokeria

mustapippuria myllystä

1 Irrota lehdet oksista. Puolita sitruuna ja purista sen mehu sauvasekoittimen kulhoon. Lisää loputkin ainekset ja soseuta kauniin vihreäksi öljyksi.

Omena-kinkkupizza

4 pizzaa

400 g tomaattikastiketta

2 omenaa

1 pkt ilmakuivattua kinkkua

100 g cheddaria

1 Täytä pizza kauden kirpeillä omenoilla, ilmakuivatulla kinkulla tai pekonilla ja cheddarilla.

2 Kypsennä pizza 225-asteisessa uusissa noin 15 minuuttia, kunnes pizza on kypsä.