Päiviä vanhaa pizzaa kannattaa haistella tarkkaan ennen syömistä. – Tähän aikaan vuodesta monilla tosin on nenä tukossa ja silloin makuaistikin kärsii, Irmeli Castrén sanoo.
Päiviä vanhaa pizzaa kannattaa haistella tarkkaan ennen syömistä. – Tähän aikaan vuodesta monilla tosin on nenä tukossa ja silloin makuaistikin kärsii, Irmeli Castrén sanoo.

Herkullista ruokaa ei välttämättä kannata heittää roskikseen, vaikka se olisi unohtunut jääkaappiin epäilyttävän pitkäksi aikaa.

Kamala nälkä, näköä haittaa eikä jääkaapissa ole kuin jämät pizzasta, jonka hain ravintolasta, hm... lasketaanpa... seitsemän päivää sitten. Voisinko vielä syödä sen?

– Viikon vanha pizza alkaa kyllä olla jo vähän entinen. Voisin ehkä itse syödä sen, mutten missään tapauksessa antaisi sitä lapselle, useita kotitalouden niksikirjoja kirjoittanut Irmeli Castrén sanoo.

Irmeli neuvoo ottamaan slicen tarkkaan syyniin.

– Ensin haistelisin ja sitten tutkisin reunat tarkkaan, sillä jääkaappi on väärä paikka säilyttää leipää. Se homehtuu kosteassa, Irmeli sanoo. 

Home on hankala, koska se ehtii kasvattaa rihmastojaan, ennen kuin sen havaitsee paljain silmin. Siksi ruoka pitää heittää pois heti, kun pienikin valkoinen tai valkovihreä läikkä ilmestyy näkyviin. 

Pizzan pahat kaverit

Pizzan säilyvyyteen vaikuttavat tietenkin myös sen päälliset.

– Mereneläviä ei kannata aina syödä edes seuraavana päivänä. Onneksi niiden pilaantumisen haistaa helposti.

Myös jauhelihan elinkaari on lyhyt. Kinkku ja varsinkin juustot kestävät pidempään suolaisuutensa ansiosta.

Yleinen ja vaarattoman tuntuinen tomaatti voikin olla pelottava päällinen.

– Kostea tomaatti lisää pizzan kosteutta, mikä lisää hometta. Tomaatti on homeelle sama kuin vesi kukille, Irmeli selvittää.

Myös säilyttämistapa on tärkeä. Muovin alle pakattuun leipäseen kertyy helposti kosteutta.

– Pizzan on parasta antaa möllöttää omassa laatikossaan jääkaapissa, Irmeli sanoo.

Lue myös:

Helsingin paras pizza on valittu – tässä resepti!

Sikke Sumarin ohjeet täydelliseen pizzaan

Syksyn ihanin salaatti syntyy uunissa vähällä vaivalla ja hivelee kaikkia aisteja.

Tässä hurmaavassa syyssalaatissa käytetään punajuuren mietoja serkkuja kelta- ja raitajuuria, joita löytyy kaupoista sadonkorjuun

aikaan. Voit kuitenkin käyttää myös punajuuria tai mitä tahansa muita juureksia.

Paahdettuja juureksia ja pähkinää

4 annosta

40 min

2–3 (300 g) kelta- tai raitajuurta

2–3 (250 g)

Porkkanaa

2–4 (200 g) naurista

2 valkosipulinkynttä

2 dl hasselpähkinöitä

½ dl tuoretta timjamia

2 rkl oliiviöljyä

1 tl juustokuminaa

½ tl cayennepippuria

½ tl suolaa

Ripaus kanelia

Lisäksi

1 ruukku herneenversoja

1 ruukku rucolaa

1. Kuori ja kuutioi juurekset ja nauriit. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Yhdistä kulhossa vihannekset, pähkinät, tuore timjami, öljy ja mausteet. Sekoita hyvin ja levitä tasaisesti uunipellille. Paahda 225 asteessa 20 minuuttia. Sekoita välillä. Tee sillä aikaa fetakastike (kts. ohje).

2. Sekoita paahdettujen vihannesten joukkoon herneenversot ja rucola juuri ennen tarjoilua.

3. Tarjoile paahdetut vihannekset fetakastikkeen kera.

Vatkattu fetakastike

Noin 4 dl

5 min

1 pkt (200 g) fetaa

1 dl maitoa

1 pkt (200 g)

Maustamatonta tuorejuustoa

1 chili

1 sitruunan kuori

1/2 sitruunan mehu

2 rkl oliiviöljyä

½ tl sokeria

1. Murenna feta sauvasekoittimen kulhoon, lisää maito ja soseuta. Vispaa tuorejuusto notkeaksi ja sekoita joukkoon fetasose. Hienonna chili, raasta sitruunan kuori ja purista mehu.

2. Sekoita chili, kuoriraaste ja mehu fetaseokseen ja vatkaa seos ilmavaksi. Lisää öljy ja sokeri.

3. Lusikoi fetakastike isolle lautaselle ja kasaa päälle paahdetut vihannekset.

Erilaisia proteiinivanukkaita on pian kauppojen hyllyillä enemmän kuin tavallisia vanukkaita. Siksi on aika testata niitä!

Tuhti annos proteiinia, makeutusaineita ja erilaisia makuja. Maistuisiko?

Proteiinituotteiden menestys näyttää jatkuvan ainakin kauppojen valikoiman perusteella. Vanukkaiden hyllyssä proteiiniversiot ovat pitkään vallanneet tilaa tavallisilta vanukkailta.

Ovatko proteiinivanukkaat sitten terveellisempiä kuin tavalliset vanukkaat? Yhtä selkeää vastausta ei ole. Liiallinen proteiinin nauttiminen voi olla myös haitaksi ja johtaa muun muassa rasvamaksaan. Proteiinivanukkaissa on reilusti puolet vähemmän kaloreita kuin tavallisissa vanukkaissa ja sokeri on yleensä korvattu makeutusaineilla.

Useimpien proteiinivanukkaiden makukin on sellainen, että se ei houkuttele nauttimaan niitä kovin usein. Jälkipotku on jauhoinen ja kieli jää helposti tahmaiseksi. Me Naisten proteiinivanukastestissä ainoastaan yksi vanukas sai hyväksynnän – vaikka sekin jakoi mielipiteitä reilusti.

7. Trooppisia makuja ikävöivälle

Maitokolmio ananas–kookos, 150 g

Ravintosisältö / 100 g

  • Energia: 108 kcal
  • Proteiini: 11 g
  • Hiilihydraatit: 5,2 g

1,09 euroa

”Alkutuoksu on tyrmäävä. Keinotekoisen kookoksen liian makea tuoksu. Vähän saippuamainen.”

Testin makein vanukas ja semmoinen trooppisin, samalla vetisin. Vähemmänkin makeutusaineita riittäisi.”

”Kielelle jää jauhomainen jälkimaku. Hampaat ovat ihan töhnässä.”

6. Karkkipäivän pitäjälle

Barebell mansikka, 200 g

  • Ravintosisältö / 100 g
  • Energiaa: 71,5 kcal
  • Hiilihydraatit: 4,5 g
  • Proteiinia: 10 g

2,50 euroa

”Tuttifruttimainen tuoksu. Se ei enteile hyvää.”

”Tämän pitäisi olla mansikanmakuinen, mutta enemmän tämä on jonkin todella pahan karkin makuinen.”

”Jättää erittäin jauhoisen takapotkun. Tuntuu kuin kielen pinnalle jää joku sieni.”

5. Nutellan ystävälle, kenties

Njie Propud suklaa–pähkinä, 200 g

Ravintosisältö / 100 g

  • Energiaa: 72 kcal
  • Hiilihydraatit: 4,60 g
  • Proteiinia: 10 g

1,69 euroa

”Keinotekoisen pähkinän tuoksu on voimakas, ja se maistuu myös vanukkaassa.”

”Haluaisin sanoa, että tämä on lähellä nutellaa, mutta pähkinän maku ei ole aito. Hyytelömäinen rakenne ja todella kiiltävä.”

”En lämpene esanssisille tuotteille.”

4. Superfoodien käyttäjälle

Fast super pudix siemenet ja marjat, 165 g

Ravintosisältö / 100 g

  • Energiaa: 93 kcal
  • Hiilihydraatit: 6,5 g
  • Proteiini: 11 g

1,89 euroa

”Perusvanukas on jauhoinen. Se tarttuu kurkkuun.”

”Siemenet ja marjat pelastavat tämän jauhopurkin. Ne tuovat rakennetta vanukkaaseen.”

”Semmoinen keskikova ja kiiltävä vaniljavanukas, joka sopisi myös tavallisten marjojen kanssa.”

3. Voimakkaiden makujen faneille

Ehrmann tumma minttusuklaa, 200 g

Ravintosisältö / 100 g

  • Energiaa: 76 kcal
  • Hiilihydraatit: 5,5 g
  • Proteiinia: 10 g

1,70 euroa

”Mitä, tässäkö ei tule lusikkaa mukana? Eipä silti, en sitä kaipaakaan, mutta nykyisin trendi tuntuu olevan se, lusikka tulee mukana.

”Mikä vahva mintun tuoksu nousee heti kannen avauksen jälkeen ja kiiltävä tumma, kova vanukas näkyy.”

”Todella tuhti suklaan maku ja minttuinen. Jättää kielelle pistävän jälkimaun. Ehkä jopa hammastahnamaisen. Olisi voinut olla makeampikin, nyt minttu jättää tämän jopa karvaaksi.”

Testin kovin ja lohkeavin vanukas, kun sen ottaa suoraa jääkaapista, mutta vetistyy muutamassa minuutissa huoneenlämmössä.”

2. Perinteisen vaniljan ystävälle

Milbona vanilja, 200 g (Lidl)

Ravintosisältö / 100 g

  • Energiaa: 72 kcal
  • Proteiini: 10 g
  • Hiilihydraatit: 4,6 g

1,39 euroa

”Mieto tuoksu ja maku. Jännästi mannamainen koostumus.”

”Melko löllö vanukkaaksi, ehkä testin toiseksi vetisin.”

”Hennosti vaniljajäätelön makuinen. Jotenkin luonnollinen eikä niin makea.”

1. Testin voittaja! Herkuttelijan valinta

Rainbow kaakao, 150 g (S-ryhmän kaupat)

Ravintosisältö / 100 g

  • Energiaa: 103 kcal
  • Hiilihydraatit: 12 g
  • Proteiinia: 11 g

1 euroa

”Todella vaisu tuoksu, mutta se maku. Jotenkin kermainen ja pehmeä vanukas, mutta silti kiinteähkö koostumus.”

”Ihanan pieni pikari, mutta kamala ulkoasu. Näyttää ihan 1980-luvun tuotteelta.”

”Jos haluaisin herkutella, valitsisin tämän. Muistuttaa täysillä oikean suklaavanukkaan makua. Sellainen ylellinen proteiinivanukas.”

Testiimme valikoitui kaksi vaniljanmakuista, kolme suklaanmakuista sekä yksi mansikanmakuinen ja yksi kookos-ananas. Vanukaskuvat: Annakaisa Vääräniemi
Testiimme valikoitui kaksi vaniljanmakuista, kolme suklaanmakuista sekä yksi mansikanmakuinen ja yksi kookos-ananas. Vanukaskuvat: Annakaisa Vääräniemi

Kysely

Tykkäätkö proteiinivanukkaista?

MK on paras noista

Testissä proteiinivanukkaat! Halvin voitti – ”Muistuttaa täysillä oikeaa suklaavanukasta”

Testissä huonoimmaksi tullut Maitokolmion suklaa, valkosuklaa ja toffee ovat parhaimpia kaikista mitä on myynnissä. Kookosmaku oli väärä valinta testiin sen vuoksi ettei moni voi sietää kookoksen hajua. Testi uusiks ja perussuklaa Maitokolmiolta mukaan! Muilta suklaat vs. Maitokolmion kookos ei ole vertailukelposet.
Lue kommentti