Nettipalvelu tarjoaa apua arjen päivällispulmiin. Klikkaus, ja lähetti kiikuttaa kauppakassin resepteineen kotiovelle.

Shutterstock

Taas spagettia ja jauhelihakastiketta! Mutta kun oli hirveä nälkä, kaupassa kauhea ryysis enkä nyt muutakaan siinä keksinyt. Tuttua?

Neljän ruoka -nettipalvelu tarjoaa helpotusta arkiruuan keksimisen sietämättömään vaikeuteen. Kahden viikon välein lähetti kiikuttaa kotiovelle ruokakassin, josta löytyvät ainekset ja reseptit viiteen erilaiseen ateriaan. Kuulostaa taivaalliselta, mutta toimiiko se myös käytännössä?

Maanantaina klo 17.15. kuittaan lähetyksen vatsa vonkuen. Yleensä tähän aikaan sapuska on jo pöydässä. Nostelen jääkaappiin possunfilettä, pekonia, kalkkunaa, herkkusieniä, perunoita, punajuuria ja yrttipuntteja. Perjantaina olen saanut sähköpostiin listan tarvikkeista, jotka pitäisi ruokakomerossa olla valmiiksi. Listalla on lähinnä mausteita ja perusjuttuja kuten jauhoja. Kassi maksaa 89 euroa. Kun reseptit ovat neljälle hengelle, yhden annoksen hinnaksi tulee noin 4,5 euroa. 

Ateria 1: Yrttikuorrutettua seitiä ja lämmintä lehtikaalisalaattia
Tuoreen sijasta kassissa onkin pakasteseitiä ja pahoittelukirje toimitusvaikeuksista. Puolijäinen kala hajoaa pannulla murusiksi eikä kuorrute pysy fileen päällä. Valmistusaika on 30 minuuttia, mutta kokki tuhertaa keittiössä tuplasti kauemmin. Lapselle on pakko antaa alkupalaksi pari kylmää nakkia. Nimeksi sopisi paremmin ”tohjoista pakasteseitiä yrttiklimpeillä”. Läjä maistuu silti paremmalta kuin näyttää. 

Ateria 2: Punajuurilaatikko vuohenjuustolla
Kassin ainoa kasvisateria on nopea laittaa. "Maistuu oksennukselle", kommentoi yleensä kaikkiruokainen mies järkyttyneenä, mutta parivuotias lappaa lootaa tyytyväisenä naamariin. 

Ateria 3: Possu Èscalope, peruna-salviapyreetä ja
herkkusienimuhennosta
 
"Possu Èscalope" osoittautuu huoltamoilta tutuiksi paneroiduiksi possupihveiksi sienikastikkeella ja muusilla. Pöperö on kaikille maistuvaa perusmättöä. Piperrettävää riittää, ja ateria sopisi siksi sunnuntairuuaksi.

Ateria 4: Perunagnocchit ja kermainen pekonimuhennos 
Luulin gnocchien valmistamista monimutkaiseksi, mutta edellispäivän muusinjämistä ne syntyvät helposti. Tätä tehdään toistekin.

Ateria 5: Kalkkunaa ja cashew-pähkinöitä mango-curryrisotolla
En pidä kalkkunasta, joten jätän sen viimeiseksi. Risotto on ihan hyvää, mutta kaipaa mausteita. Mietin, miten moni ruuista kelpaa lapsille, jotka ovat usein nirsoja?

Kiitämme

  • Kuin palaisi lapsuuteen: joku muu päättää, mitä syödään. 
  • Ei tarvitse hikoilla kassajonossa ja raahata itse kauppakasseja. 
  • Kokkaustaidot kohenevat erilaisia reseptejä kokeillessa. Kun kassi tulee vain joka toinen viikko, jää tilaa omille mieliteoille, eikä kassista synny stressiä.

Moitimme

  • Reseptit lihapainotteisia. Lisää kasvisruokia!
  • Ei sovi nirsoille tai ennakkoluuloisille. 
  • Mausteita voisi käyttää rohkeammin. 
  • Melkein kaikkien ruokien tekeminen kesti luvattua kauemmin. 

Neljän ruoka -palvelu pääkaupunkiseudun lisäksi Turussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa ja Pietarsaaressa.


Savulohiparsapiiraat sopivat niin naposteltaviksi kuin alkupaloiksikin. Kuva: Sanoma-arkisto / Pia Inberg

Saisiko olla perunanachoja, paahtopaistia vai piimäpannacottaa?

Mikä ruoka sopisi parhaiten 100-vuotiaan Suomen juhlistamiseen? Jokin herkullinen ja juhlava, mutta riippuu myös syöjistä. 

Kokosimme ideat itsenäisyyspäivän tarjoiluihin:

Illallispöytään

  1. Poro-persimoniviipaleet ja savulohi-parsapiiraat ihastuttavat alkuruokina.
  2. Maa-artisokkakeitto, juurekset sekä possurulla ja piimäpannacotta muodostavat Suomi-henkisen illallismenun.
  3. Jos tavoitteena on edullinen illallinen, eikä tarjottavien tarvitse olla perinteisiä suomalaisia, itämainen lohi on kokeilemisen arvoinen. Resepti on helppo ja edullinen, mutta lopputulos näyttävä ja maukas.
  4. Jälkimarinoitu paahtopaisti syntyy yllättävän helposti.
  5. Juustokakku on aina hyvä jälkkäri. Kokeile sitruuna-lakujuustokakkua, limetti-minijuustokakkuja, porkkanajuustokakkua tai crème brûlée -kinuskijuustokakkua. 
  6. Mehevä mutakakku käy myös vegaanisille juhlijoille.

Television ääreen

  1. Naposteltavistakin voi tehdä kokonaisen menun: poropiirakkaa, helppoja mätitähtiä, ruisnappeja ja täytettyjä pipareita.
  2. Suolainen fetapannari on nopea, herkullinen ja vieläpä gluteeniton valinta.
  3. Tuhdit vegaaniset perunanachot tuovat potkua Linnan juhlien katsomoon.
  4. Kaipaatko jotakin klassista, mutta uusin maustein? Testaa joulutorttujen uusia täytteitä.

Rentoon juhlintaan

  1. Söpöt sorbettikuoharit kruunaavat bileet.
  2. Salaattibaari pitää bilettäjät kylläisinä, ja syötävää löytyy niin kalan kuin kasvistenkin ystävälle. 
  3. Herkullinen peltigalette pelastaa laiskan emännän juhlat.
  4. Herkkujälkkäri ei aina vaadi mittavia valmisteluja: tiramisu-jäätelökakku syntyy kymmenessä minuutissa.
  5. Aina puhutaan Linnan juhlien boolista, mutta kyllä kotibileissäkin osataan booleja tehdä.

Jauheliha kokataan nyt aasialaisittain. 

Thaimaalainen jauhelihakulho

4 annosta

Valmistusaika 30 min

3 valkosipulinkynttä

2 sipulia

2 tuoretta chiliä

1 suippopaprika

1 ruukku thai-basilikaa

2 rkl öljyä

400 g jauhelihaa

2 rkl hunajaa

2 rkl soijakastiketta

1 rkl kalakastiketta

2 limeä

4 munaa

½ tl suolaa

tarjoiluun

riisiä

  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Puolita chilit ja paprika. Poista siemenet ja kannat. Hienonna chili. Viipaloi paprika. Irrota basilikasta lehdet. Säästä muutama kaunis oksa koristeluun.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista sipuleita, chiliä ja paprikaa 5 minuuttia keskilämmöllä. Nosta lämpötilaa ja lisää jauheliha. Anna sen ruskistua. Lisää hunaja, soija, kalakastike ja purista limestä mehu. Anna porista miedolla lämmöllä sillä välin kun paistat munat. Ripottele munien pintaan suola.
  3. Viimeistele kastike sekoittamalla joukkoon basilikanlehdet.
  4. Kokoa kulhoihin riisiä, jauhelihakastiketta ja paistettu muna. Koristele basilikan oksalla.