Proteiinia vai ihan tavallista? Kuva: Shutterstock
Proteiinia vai ihan tavallista? Kuva: Shutterstock

Mutta kenelle tämä herkku oikein on tarkoitettu? Ravitsemusterapeutti vastaa.

Juuri kun proteiinihuumassa syntyneistä proteiinirahkoista on tullut tuttuja, pusketaan markkinoille uutta tuotetta: maailman ensimmäinen proteiinijäätelö saapuu Suomeen.

Brittiläinen Wheyhey mainostaa tiedotteessa suklaan, mansikan ja vaniljan makuisen proteiinijäätelönsä olevan hyvä erikoisruokavaliota noudattaville, vegetaristeille, diabeetikoille, herkuttelijoille, liikunnasta palautuville... siis ihan kaikille. Oikeastiko?

– Onhan se hyvä niin sanotuksi terveellisemmäksi herkuksi. Jos suklaapatukan voi korvata proteiinipatukalla, niin proteiinijäätelö voisi toimia samalla tavalla kermajäätelöä terveellisempänä vaihtoehtona, ravitsemusterapeutti Hanna Partanen arvioi.

Hän muistuttaa, että terveellisen ruokavalion lähtökohtien pitää kuitenkin olla kunnossa ennen kuin "aletaan hifistellä".

– Huolestuttaa, jos ihmiset ajattelevat, että nyt voin syödä jäätelöä kuinka paljon tahansa, sillä se on terveellistä.

Jos ravitsemusterapeutti itse söisi proteiinijäätelöä, söisi hän sitä vaikkapa vähän proteiinia sisältävän kevyen keittolounaan jälkeen järkevänä jälkiruokana.

– Herkutteluun ottaisin kuitenkin kermajäätelöä, hän innostuu.

Suomalaisten proteiininsaanti on hyvällä tolalla, koska syömme niin paljon lihaa, kanaa ja juustoa. Proteiinijäätelön kaltaisille erikoistuotteille ei siis periaatteessa ole tarvetta. Hannan mukaan sellaiset voisivat kuitenkin sopia esimerkiksi muutamalle erikoisryhmälle, jotka voivat kärsiä proteiinipuutoksesta. Tällaisia ovat laihduttavat keski-ikäiset naiset, ikäihmiset ja kasvisruokavaliota noudattavat.

Miltä tämä uusi herkku sitten maistuu?

– Vähän sitkeärakenteista, vähän kuin jäädytettyä kaakaovanukasta. Yllättävän hyvä, jos ottaa huomioon, että makeutukseen on käytetty ksylitolia. Suklaanmakuinen proteiinijäätelö maistui tujulta, joten uskon, että annoskootkin pysyvät kohtuullisina, Hanna arvioi.

Wheyhey-jäätelöiden ravintosisällön voi tarkastaa täältä.

Lue myös:

Yletön proteiinin syönti voi olla yhtä pahasta kuin tupakointi

Kolme syytä kiinnostua proteiineista

Salaattirullat ovat helppo eväs. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Piristä viikonlopun illanistujaisia hauskoilla caesarsalaattirullilla.

Caesarsalaatti rullalla

4 annosta

Valmistusaika 30 min

2 kerää sydänsalaattia

1 pkt (n. 150 g) pekonia

2 avokadoa

100 g ituja tai silmusalaattia

dippi

1 ½ dl majoneesia

½ sitruuna

2 rkl kapriksia tai 2 anjovisfilettä

½ dl parmesaaniraastetta

mustapippuria myllystä

1 Valmista ensin dippi. Mittaa astiaan majoneesi ja purista sitruunan mehu. Lisää kaprikset tai anjovisfileet ja juustoraaste. Soseuta sauvasekoittimella hyvin. Rouhi pippuria

ja sekoita.

2 Kuumenna pannu ja levitä pekonit vierekkäin pannulle. Paista rapeiksi ja anna jäähtyä talous<HH>paperin päällä.

3 Irrottele salaattikerästä isot lehdet syrjään odottamaan. Hienonna ne lehdet, joihin ei saa käärittyä täytettä. Kuutioi avokado. Leikkaa pekonisiivut pieneksi. Sekoita kulhossa salaattisilppu, pekonit, avokadokuutiot ja idut.

4 Aseta salaatinlehdelle noin ruokalusikallinen täytettä. Taita kevyesti sivusta lehden reunat sisäänpäin ja kääräise rullalle. Kiinnitä halutessasi hammastikulla.

Tiramisukakku sopii tarjottavaksi aikuisten juhliin. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Tiramisu-jäätelökakun voi tehdä hyvissä ajoin odottamaan pakkaseen.

Taivaallinen tiramisu-jäätelökakku

8 annosta

Valmistusaika 10 min + pakastus 20 min

50 g tummaa suklaata

1 ½ dl vahvaa kahvia

4 rkl kahvilikööriä

12–16 marsalakeksiä

1 l vaniljajäätelöä

2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta

lisäksi

leipävuoka tai vastaava

1 Rouhi tumma suklaa veitsellä. Sekoita kahvi ja likööri lautasella. Dippaa puolet kekseistä yksi kerrallaan pikaisesti seokseen. Lado ne mahdollisimman tiiviisti vuoan pohjalle.

2 Leikkaa jäätelö puoliksi pituussuunnassa. Aseta toinen jäätelölevy tiiviisti keksien päälle. Dippaa ja lado toinen keksikerros. Ripottele puolet suklaasta keksien päälle. Aseta toinen jäätelölevy keksien päälle. Pakasta kakkua 20 minuuttia.

3 Kumoa kakku vuoasta. Ripottele kaakaojauhetta siivilän avulla kakun päälle. Käytä loput suklaasta koristeluun.