Seuraavalla kauppareissulla kannattaa kahmia Granny Smith -laarit tyhjiksi. Kuva: Shutterstock
Seuraavalla kauppareissulla kannattaa kahmia Granny Smith -laarit tyhjiksi. Kuva: Shutterstock

Ylipainosta voi päästä eroon syömällä Granny Smith -omenan, väittää tutkimus.

Uusia läskiuutisia tulee joka päivä, mutta tämä on poikkeuksellisen kiinnostava: ylipainosta voi päästä eroon syömällä omenan, erityisesti Granny Smith -omenan.

Sinun ei siis tarvitse jättää kuppikakkua syömättä, syöt vain sen lisäksi omenan.

Hiirillä tehdyt kokeet ovat osoittaneet, että ne otukset, joiden suolistosta puuttui tietty mikrobi, lihoivat paljon helpommin mussuttaessaan rasvaista ruokaa kuin ne hiiret, joilla mikrobi oli.

Tämä on tietysti ihana tekosyy jatkaa possuilua, koska minkäs sitä suolistobakteereilleen voi. Vaan nytpä voi. Omenassa on sulamattomia ainesosia, jotka rakentavat punkeron suoleen puuttuvaa mikrobikantaa, ja kaikista tutkituista omenoista eniten ytyä oli Granny Smithissä.

Suomalaiset, sesongissa olevat omenapuiden hedelmät eivät valitettavasti olleet tutkimuksessa mukana.

Oikeilla läski-ihmisillä Washingtonin yliopiston omenalöydöstä ei vielä ole tutkittu, mutta mikään ei estä ryhtymästä itse teorian koe-eläimeksi.
Seuraavan kerran, kun otat pullan, ota myös omena.

Lue myös:

Totta on: jäätelö laihduttaa

Aloita laihdutus jo tänään: 5 vinkkiä, joilla onnistut