Voiko oikeasti hyviä sipsejä muka tehdä muusta kuin perunasta? Kyllä voi! Testiryhmämme yllättyi positiivisesti uusien linssisipsien mausta. Kuva: Shutterstock
Voiko oikeasti hyviä sipsejä muka tehdä muusta kuin perunasta? Kyllä voi! Testiryhmämme yllättyi positiivisesti uusien linssisipsien mausta. Kuva: Shutterstock

Parhaiten pärjäsi sipsi, joka muistutti eniten perinteistä perunalastua.

– Terveellisyys ei saa maistua silloin, kun tekee mieli napostella sipsejä. 

Taas on viikonloppu alkamassa ja jotain tekisi mieli mässytellä illalla telkkarin edessä.  Uskaltaisiko perusperunalastut vaihtaa puolisen vuotta sitten kauppojen hyllyille ilmestyneisiin linssisipseihin vai meneekö ilta pilalle?

Kyllä uskaltaa. 

Me Naisten testiryhmä maisteli kuutta eri uutuussipsiä ja yllättyi positiivisesti. 

Linssisipseissä on 40% vähemmän rasvaa kuin perinteisissä perunalastuissa, mikä kuulostaa samaan aikaan uhalta ja lupaukselta.  

– En yleensä hirveästi tykkää sipseistä, mutta näitä ostaisin. Ja kun perheen teini vetää helposti pussillisen perunalastuja, voisin yrittää ujuttaa hänelle linssiversioita. Saisipa ainakin vähän vähemmän suolaa, kommentoi yksi testaajista.  

”Linssisipsit ovat muuttaneet elämäni täysin.”

– Linssisipsit ovat muuttaneet elämäni täysin. En enää osta normisipsejä ollenkaan. Kun lähdin mökille, ostin näitä Helsingistä mukaan, kun en ollut varma saako uutuuksia mökkikuntani kaupasta, toinen kommentoi Estrellan linssisipsejä, jotka pärjäsivätkin testissä hyvin. 

”Tulee mieleen rapujuhlat ”

Estrellan Linssisipsi Tilli&Ruohosipuli

– Tykkään paljon. Tästä ei tule pahvista jälkimakua, Estrellan sipsiä kehuttiin. 

Linssilastun voimakas tillin maku herätti ihastusta ja toi mieleen Kartanon perunalastujen vastaavan maun. 

”Tästä ei tule pahvista jälkimakua.”

– Jos tykkää tillistä, niin tämä on loistava naksu. Tuo mieleen rapujuhlat, toinen kuvaili.  

Kaiken kaikkiaan sipsiin ihastuttiin, koska se muistutti niin paljon perunalastuja. Samasta syystä sen maku oli myös jollekin liian suolainen.  

SIJOITUS: 2.SIJA

Estrellan Linssisipsi Tilli&Ruohosipuli toi mieleen Kartanon perunalastujen vastaavan maun. 
Estrellan Linssisipsi Tilli&Ruohosipuli toi mieleen Kartanon perunalastujen vastaavan maun. 

”Tämä on kuin vauvojen maissinaksu”

Eat Realin Lentil Chips - Sea Salt

Tässä sipsissä haalea ulkonäkö kohtaa maun, mutta huonolla tavalla.

– Näyttää ankealta. Ja tuntuu kuin pahvia rouskuttaisi, testiryhmä arvioi. 

– Ei maistu miltään, tai jos joltain, niin pikkulasten maissinaksulta, kuvailtiin brittiläisen valmistajan linssisipsiä, jossa mausteena oli käytetty merisuolaa. 

”Tuntuu kuin pahvia rouskuttaisi.”

– Tähän on pistetty norjalaisen kalatehtaan jämät, eräs testaaja luonnehti. 

Jonkun mieleen valjuhko sipsi toi Raffel-perunakierteet. Myötämielisin testaaja arveli, että naksu voisi toimia vahvan dipin kanssa.

SIJOITUS: VIIMEINEN SIJA

Eat Realin Lentil Chips - Sea Salt  -sipsissä haalea ulkonäkö kohtaa haalean maun.
Eat Realin Lentil Chips - Sea Salt -sipsissä haalea ulkonäkö kohtaa haalean maun.

”Maistuu liian terveelliseltä”

Eat Realin Quinoa Chips - Sour Cream & Chives

Kvinoa-jauhoista valmistettu ja ruohosipulilla ja hapankermalla maistettu sipsi herätti testiryhmäläisissä ristiriitaisia kommentteja. Selvää on, että se on testin erikoisin tuote. 

– Nyt on niin omaperäinen maku, että tästä joko tykkää tai sitten ei.

”Tuo mieleen maakellarin.”

– Vähän tunkkainen fiilis. Tuo mieleen maakellarin, kuului tylyin tuomio. 

– Tämä maistuu liian terveelliseltä, mikä ei ole hyvä juttu, jos haluaa syödä sipsejä, arvioitiin naksua myös.

Mutta sai se myös kannattajia. Yksi testaaja jäi heti koukkuun ja sanoi olevansa varma, että voisi kauhoa sipsejä kitaansa loputtomiin.

SIJOITUS: VIIDES ELI TOISEKSI VIIMEINEN

”Rapsakka rakenne, mieto maku”

Eat Realin Hummus Chips - Creamy Dill

Kikherne ei ohittanut linssiä makutestissä eikä kikhernejauhoista valmistettu naksu saanut kiihkeitä puolustajia tai vastustajia. Kaiken kaikkiaan sitä pidettiin toimivana keskivertosipsinä. 

– Kiva rapsakka rakenne, maku ehkä vähän mieto, sipsiä luonnehdittiin. 

– Hyvä dippi voisi tuoda jälkimakua, joku ehdotti. 

SIJOITUS: KOLMONEN

Eat Realin Hummus Chips - Creamy Dill -naksut eivät herättäneet suuria tunteita.
Eat Realin Hummus Chips - Creamy Dill -naksut eivät herättäneet suuria tunteita.

”Ihanan koukuttavia!”

Estrellan Linssisipsi Kermaviili&Sipuli

Tässäpä sipsi, joka kerää pelkästään kehuja ja kiitosta.

– Nämä menevät täydestä! En huomaa mitään eroa perunalastuihin, mutta näiden jälkeen ei ole samalla lailla paha olla.

”En huomaa mitään eroa perunalastuihin.”

–  Eiväthän nämä varmaan terveellisiä ole, mutta haluan uskoa niin.

– Ihanan koukuttavia ja tuntuvat suolaisilta ja epäterveellisiltä, niin kuin sipsien kuuluukin.

SIJOITUS: SELVÄ YKKÖNEN!

Näitä ilman ei kannata lähteä kaupasta viikonlopun viettoon. Estrellan linssisipsit saivat testissä heti faneja.
Näitä ilman ei kannata lähteä kaupasta viikonlopun viettoon. Estrellan linssisipsit saivat testissä heti faneja.

”Nyt on makua”

Eat Realin Quinoa Chips - Sundried Tomato & Roasted Garlic 

Kun kvinoa-jauhot maustetaan valkosipulilla ja tomaatilla, syntyy kivan erilainen sipsi.

– Nyt on makua, testiryhmä kiittää.

Suutuntuma sen sijaan on vähemmän mairitteleva.

– Tulee sellainen olo, että syön koiran raksuja.

SIJOITUS: KESKIKASTIA, NELJÄS SIJA