Ammattilaisenkin kohokas lässähtää joskus. Strömsö-kokki Michael Björklund on tosin söhlinyt pahemminkin.

Ei mene putkeen aina Strömsössäkään. Kerran ahvenanmaalaiskokki Michael Björklund poltti näppinsä tv-kameroiden edessä polka-karkkeja muotoillessaan.

– Totesin, että nämä namut on parempi ostaa valmiina kaupasta, Björklund kertoo.

Epäonnistumiset kuuluvat ruuanlaittoon, eikä esimerkiksi
kohokkaan lässähtäminen ole vierasta ammattilaisellekaan. Yksi moka jätettiin Strömsössä kuitenkin näyttämättä. Kun Björklundin liiaksi kuumentama pannu syttyi sisältöineen palamaan, hän siirsi sen tiskialtaaseen. Silloin myös
altaan päällä kuivumassa olleet rätit lehahtivat liekkeihin.

Omena-kaurakiusaus

4 annosta
Valmistusaika: 40 minuuttia

5 omenaa
1 rkl kanelia
1 dl sokeria
150 g voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl siirappia

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa hedelmät lohkoiksi. Sekoita lohkoihin kaneli ja puolet sokerista.

Sekoita toisessa kulhossa huoneenlämpöinen voi, kaurahiutaleet, vehnä­jauhot, leivinjauhe ja loppu sokeri tasaiseksi taikinaksi. Levitä puolet taikinasta voidellun
uunivuoan pohjalle. Lisää omenalohkot ja niiden päälle loput taikinasta nokareina. Valuta siirappi päälle ja kypsennä kunnes paistos on kullanruskea, noin 20 minuuttia. Tarjoa
vaniljajäätelön kera.

Resepti on Michael Björklundin loppusyksystä ilmestyneestä Lähiruokaa-kirjasta.

Savulohiparsapiiraat sopivat niin naposteltaviksi kuin alkupaloiksikin. Kuva: Sanoma-arkisto / Pia Inberg

Saisiko olla perunanachoja, paahtopaistia vai piimäpannacottaa?

Mikä ruoka sopisi parhaiten 100-vuotiaan Suomen juhlistamiseen? Jokin herkullinen ja juhlava, mutta riippuu myös syöjistä. 

Kokosimme ideat itsenäisyyspäivän tarjoiluihin:

Illallispöytään

  1. Poro-persimoniviipaleet ja savulohi-parsapiiraat ihastuttavat alkuruokina.
  2. Maa-artisokkakeitto, juurekset sekä possurulla ja piimäpannacotta muodostavat Suomi-henkisen illallismenun.
  3. Jos tavoitteena on edullinen illallinen, eikä tarjottavien tarvitse olla perinteisiä suomalaisia, itämainen lohi on kokeilemisen arvoinen. Resepti on helppo ja edullinen, mutta lopputulos näyttävä ja maukas.
  4. Jälkimarinoitu paahtopaisti syntyy yllättävän helposti.
  5. Juustokakku on aina hyvä jälkkäri. Kokeile sitruuna-lakujuustokakkua, limetti-minijuustokakkuja, porkkanajuustokakkua tai crème brûlée -kinuskijuustokakkua. 
  6. Mehevä mutakakku käy myös vegaanisille juhlijoille.

Television ääreen

  1. Naposteltavistakin voi tehdä kokonaisen menun: poropiirakkaa, helppoja mätitähtiä, ruisnappeja ja täytettyjä pipareita.
  2. Suolainen fetapannari on nopea, herkullinen ja vieläpä gluteeniton valinta.
  3. Tuhdit vegaaniset perunanachot tuovat potkua Linnan juhlien katsomoon.
  4. Kaipaatko jotakin klassista, mutta uusin maustein? Testaa joulutorttujen uusia täytteitä.

Rentoon juhlintaan

  1. Söpöt sorbettikuoharit kruunaavat bileet.
  2. Salaattibaari pitää bilettäjät kylläisinä, ja syötävää löytyy niin kalan kuin kasvistenkin ystävälle. 
  3. Herkullinen peltigalette pelastaa laiskan emännän juhlat.
  4. Herkkujälkkäri ei aina vaadi mittavia valmisteluja: tiramisu-jäätelökakku syntyy kymmenessä minuutissa.
  5. Aina puhutaan Linnan juhlien boolista, mutta kyllä kotibileissäkin osataan booleja tehdä.

Jauheliha kokataan nyt aasialaisittain. 

Thaimaalainen jauhelihakulho

4 annosta

Valmistusaika 30 min

3 valkosipulinkynttä

2 sipulia

2 tuoretta chiliä

1 suippopaprika

1 ruukku thai-basilikaa

2 rkl öljyä

400 g jauhelihaa

2 rkl hunajaa

2 rkl soijakastiketta

1 rkl kalakastiketta

2 limeä

4 munaa

½ tl suolaa

tarjoiluun

riisiä

  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Puolita chilit ja paprika. Poista siemenet ja kannat. Hienonna chili. Viipaloi paprika. Irrota basilikasta lehdet. Säästä muutama kaunis oksa koristeluun.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista sipuleita, chiliä ja paprikaa 5 minuuttia keskilämmöllä. Nosta lämpötilaa ja lisää jauheliha. Anna sen ruskistua. Lisää hunaja, soija, kalakastike ja purista limestä mehu. Anna porista miedolla lämmöllä sillä välin kun paistat munat. Ripottele munien pintaan suola.
  3. Viimeistele kastike sekoittamalla joukkoon basilikanlehdet.
  4. Kokoa kulhoihin riisiä, jauhelihakastiketta ja paistettu muna. Koristele basilikan oksalla.