Kokeile mansikkakastiketta myös tavalliseen fetasalaattiin.
Kokeile mansikkakastiketta myös tavalliseen fetasalaattiin.

Tarpeet herkulliseen salaattiin löytyvät lähikaupasta.

Uudenlaisen kanasalaatin kastike maistuu mansikalle. Vegeversio salaatista syntyy sekin helposti, kun korvaat broilerin grillatulla halloumilla.

Mansikka-kanasalaatti

4 annosta

valmistusaika 30 min

4 broilerin rintafilettä

1 tl suolaa

2 omenaa

2 ruukkua salaattia

1 dl manteleita

Mansikka-balsamicokastike

1 dl mansikoita

2 rkl balsamicoa

½ tl suolaa

1. Valmista ensin kastike. Survo mansikat haarukalla murskaksi pienessä kulhossa. Lisää balsamico ja suola. Sekoita hyvin.

2. Kuumenna grilli. Ota fileet huoneenlämpöön ja ripottele niiden pintoihin suola. Grillin lämmetessä pese salaatit ja omenat. Poista omenista siemenkodat ja leikkaa ne ohuiksi renkaiksi. Rouhi mantelit veitsellä.

3. Grillaa fileet molemmin puolin kullanruskeiksi. Anna jälkikypsyä epäsuorassa lämmössä, jos fileet ovat paksuja.

4. Kokoa salaatti kulhoon tai lautasille. Levitä salaatti pohjalle, asettele päälle omenasiivuja ja ripottele mantelimurua. Siivuta broilerit ja nosta ne salaattipedille. Viimeistele mansikkakastikkeella.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Tee suklaakiekkoja jo valmiiksi odottamaan, niin kahvi valmistuu hetkessä! Kuva: Panu Pälviä

Ah kahvi, tuo suomalaisten lempiliemi. Tänä syksynä suklaata ei säästellä, kun kahvihammasta alkaa kolottaa.

Suklaakahvi

4 annosta

Valmistusaika 15 min + jähmettyminen 15 min

50 g tummaa suklaata

6 dl maitoa

4 espressoshottia tai vahvaa suodatinkahvia

  1. Sulata suklaa vesihauteessa. Levitä leivinpaperi tarjottimelle tai leikkuulaudalle. Piirrä kahvikupin avulla siihen neljä ympyrää. Käännä leivinpaperi ympäri. Levitä suklaa lusikalla ympyröiden sisälle, mutta jätä keskelle neulanpään kokoinen reikä. Anna kovettua jääkaapissa 15 minuuttia.
  2. Laita kahvi keittymään. Mittaa maito kattilaan. Lämmitä se kiehuvaksi. Vaahdota maitoa sauvasekoittimella. Kaada kahvi tarjoillessasi suklaan läpi.
  3. Jaa maito kuppeihin. Nosta suklaat kuppien päälle.
Rouhi pähkinää puuroannoksen päälle. Kuva: Panu Pälviä

Jos haluat puurosta erityisen pehmeän, liota hiutaleita vedessä yön yli.

Chai-puuro ja karamellihedelmät

4 annosta

Valmistusaika 20 min

8 dl vettä

4 dl isoja kaurahiutaleita

1 rkl inkivääriä raastettuna

1 tl suolaa

½ tl kardemummaa

1/4 tl neilikkaa

1 dl mustaa teetä

2 dl maitoa

Karamellihedelmät

2 banaania tai päärynää

1 rkl voita

1 tl kanelia

2 rkl vaahterasiirappia

  1. Mittaa vesi kattilaan. Lisää kaurahiutaleet ja mausteet. Anna kuumentua miedolla lämmöllä kiehuvaksi. Sekoita välillä. Kun puuro on porissut 5 minuuttia, lisää maito ja musta tee. Sekoita hyvin. Peitä kannella ja anna hautua juuri ja juuri poristen sillä välin, kun valmistat hedelmät.
  2. Leikkaa banaani kiekoiksi tai päärynä siivuiksi. Poista päärynästä siemenet. Sulata voi pannussa. Lisää hedelmät pannulle. Paista ensimmäiseltä puolelta muutama minuutti, käännä ja lisää kaneli. Lorauta vaahterasiirappi pannulle ja sekoittele vielä varovasti sekaisin.
  3. Kauho puuro lautasille ja nostele hedelmät päälle. Lusikoi pannulta kaikki voi ja siirappi mukaan.