Kuvat
Mikko Hannula
Aah, ei ole jauhelihan voittanutta! Vai onko sittenkin? Ihana kasvisbolognese valmistuu soijatempestä.
Aah, ei ole jauhelihan voittanutta! Vai onko sittenkin? Ihana kasvisbolognese valmistuu soijatempestä.

Vegebolognese onnistuu helposti raastetusta tempestä. Muitakin vaihtoehtoja on.

Perinteisin jauhelihan korvaaja on teksturoitu soija, eli kuivattu soijarouhe. Kuivahyllyltä löytyvä vähärasvainen ja huokea perustuote onkin kelpo vaihtoehto. Soijarouhe vaatii kuitenkin liotuksen ja kunnon maustamisen. Rouhe kannattaa paistaa ensin mausteöljyssä ja lisätä vasta sitten neste (kuten tomaattimurska), sillä etukäteen liotus tekee soijarouheesta helposti muhjua.

Myös pakasteena myytävä quorn on erinomainen valinta jauhelihan korvaajaksi. Sieniproteiinista, eli mykoproteiinista valmistettu quorn on ollut myös jo pidempään kaupoissa. Se ei ole vegaaninen, sillä siinä on kananmunaa. Sen sijaan se on vähärasvainen sydänmerkkituote.

Tällä kertaa vegebolognese tehdään tempestä (myös tempeh). Satoja vuosia vanhan indonesialaisen perinteen mukaan tempe valmistetaan soijapavuista. Nykyään tempeä saa myös esimerkiksi härkäpavusta valmistettuna. Kiinteä kasviproteiini on itsessään maultaan pähkinäisen mieto. Palana myytävä tempe on helppo raastaa karkeimmalla raastinterällä jauhelihaa muistuttavaksi rouheeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vielä lähemmäs jauhelihaa päästään vegejauhiksilla, joita myydään eri merkeillä, kuten esimerkiksi Lidlin Next Level. Se muistuttaa ulkoisesti pakettia myöden jauhelihaa. Herkkusienestä, herne-,  vehnä- ja soijaproteiinista valmistettu vegaanivalmiste tuoksahtaa paistettaessa melko voimakkaasti, mutta tätä ei kannata ylettömästi säikähtää, sillä paistaminen onneksi häivyttää haisua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Vegebolognese

4 annosta

Valmistusaika 30 minuuttia

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

100 g siitakesieniä

1 pkt (225 g) soijatempehiä tai 1 ps (300 g) quorn-rouhetta

1 rkl oliiviöljyä

2 tl soijakastiketta

1 tl balsamiviinietikkaa

½ tl fenkolinsiemeniä

½ tl chilihiutaleita

2 rkl raastettua (vegaanista) parmesaania

1 tlk tomaattimurskaa

3 rkl tomaattipyreetä

1 dl vettä

½ dl punaviiniä

4 tl vaahterasiirappia (tai 1 rkl hunajaa)

1 rkl tuoretta oreganoa hienonnettuna (tai 1 ½ tl kuivattua)

Lisäksi

300 g spagettia

 

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet, hienonna myös siitakesienet. Raasta tempeh (tai jos käytät quornia, käytä se suoraan jäisenä). 
  2. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipulia 5 minuuttia. Lisää siitakesienet ja jatka paistamista 2 minuuttia. Lisää tempe tai quorn ja kääntele sekaisin. Lisää soijakastike ja mausteet, jatka paistamista vielä 5 minuuttia.
  3. Raasta parmesaani. Lisää se ja kaikki loput ainekset kastikkeeseen. Hauduta miedolla lämmöllä 10 minuuttia.
  4. Keitä sillä aikaa spagetti suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja kääntele kastikkeeseen.

 

Resepti: Krista Kupariharju, Me Naiset

Animalsarenotfood

Eläinten tuottaminen ja syöminen johtaa väistämättä katastrofeihin

Planeettamme kantokyky on viety äärimmilleen, ja osasyynä tähän on eläinten syöminen ja tuottaminen. Tämä on tiedetty jo pitkään, mutta asiasta puhuminen on isolle osalle ihmisistä vaikeaa. HIV, ebola, SARS, sikainfluenssa ja lintuinfluenssa ovat esimerkkejä viruksista, jotka ovat siirtyneet ihmiseen lihansyönnin mukana. Nyt listaan voidaan lisätä koronavirus tai covid19, joka sekin kulkeutui ihmisen verenkiertoon torilla myydyn eläimen kudoksesta.
Jos eläinten kohtelu ei muutu, ei ihmiskunta pysty suojautumaan pandemioilta

Otettiinpa eläimiä suoraan luonnosta tai tuotettiinpa niitä valtavissa geneettisesti samankaltaisissa populaatioissa ihmisten tarpeita varten, on lopputulema sama.On mahdollista, että edessämme on jonakin päivänä koronavirustakin huomattavasti vakavampi pandemia – eläinteollisuuden tuottama, laajamittainen ihmiskatastrofi.Monet hokevat, että lihansyönti on ”henkilökohtainen valinta”
. Se ei ole sitä eläinten hyvinvoinnin ja arvon kannalta – eläinten surkea kohtelu ja tarpeeton tappaminen eivät ole ”mielipidekysymyksiä”. Koronavirus osoittaa, että lihansyönti ei ole henkilökohtainen valinta myöskään siksi, että se asettaa muut ihmiset vakavaan vaaraan. On särähtävän epäoikeudenmukaista, että myös ihmissivulliset joutuvat kärsimään eläintorien ja -teollisuuden seurauksena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla