Sushi on paitsi herkullinen myös terveellinen ateria.
Sushi on paitsi herkullinen myös terveellinen ateria.

Herkullinen lohisushi valmistuu kätevästi lähikaupan raaka-aineista.

Lohisushit

25–30 kpl

Valmistusaika: 50 minuuttia

3 dl sushi- tai puuroriisiä
4 dl vettä

Liemi

3 rkl (riisi)viinietikkaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
päälle:
400 g lohta
wasabitahnaa
tarjoiluun:
japanilaista soijakastiketta

Huuhtele riisi kattilassa kylmässä vedessä käsin pyöritellen. Vaihda vesi kolmesti. Kaada huuhteluvesi pois ja mittaa riisin päälle kylmä keitinvesi.

Nosta kattila liedelle ja kuumenna vesi kiehuvaksi. Keitä riisiä kannella peitettynä kymmenen minuuttia, käännä sitten lämpö pois ja jätä kattila levylle kymmeneksi minuutiksi.

Yhdistä etikka, sokeri ja suola ja kaada seos riisille. Sekoita maustekastike riisiin leikkaavin liikkein, älä painele.

Kun riisi on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, voit aloittaa sushin muotoilemisen. Jos käytät riisin vasta myöhemmin, peitä se kostealla pyyhkeellä ja säilytä huoneenlämmössä. Vaikka riisi säilyy näin vain vuorokauden, sitä ei kannata panna jääkaappiin, sillä kylmässä riisi kovettuu.

1. Leikkaa lohi puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kalapala saa olla riisityynyä pidempi, niin että se laskeutuu riisin yli lautaselle. Lohiviipaleen paksuus on makuasia: Japanissa kala voi olla melkein sentin paksuinen, eurooppalaiset leikkaavat sen ohuemmaksi.

Puserra pienelle lautaselle noin ruokalusikallinen wasabia.

Ota riisikulho ja kalat lähellesi. Varaa viereen wasabi, kulhollinen kylmää vettä ja lautanen valmistuville susheille.

2. Kostuta kädet kylmällä vedellä, jotta tahmea riisi ei takerru liiaksi käsiisi. Ota oikeaan kouraasi vajaa kaksi ruokalusikallista riisiä. Pieni määrä riisiä riittää, sillä palan pitää olla suupalan kokoinen.

Muotoile riisistä pitkulainen, 5 x 2,5 x 2,5 senttinen tyyny. Puristele palaa muutaman kerran, että riisi pysyy kasassa. Älä rutista liian tiiviiksi, ilmavaa riisikimpaletta on miellyttävä syödä.

3. Ota kalapala vasemmalle kämmenpohjalle, sipaise siihen nokare wasabia. Nosta riisityyny kalaviipaleen päälle. Purista riisityyny ja kalaviipale käsin yhteen. Paina kalan reunat kiinni riisityynyyn ja käännä sushi tarjolle kalapuoli ylöspäin.

Tarjoa sushi japanilaisen soijakastikkeen ja wasabitahnan kanssa. Tulisesta pitävät voivat lisätä wasabia annokseensa. Kun syöt riisipallot, kasta ne soijakastikkeeseen kalapuoli alaspäin joko puikoilla tai rennosti sormin.

Aiemmin julkaistuja Me Naisten reseptejä voit hakea Kiloklubin sivuilta.

Jauheliha kokataan nyt aasialaisittain. 

Thaimaalainen jauhelihakulho

4 annosta

Valmistusaika 30 min

3 valkosipulinkynttä

2 sipulia

2 tuoretta chiliä

1 suippopaprika

1 ruukku thai-basilikaa

2 rkl öljyä

400 g jauhelihaa

2 rkl hunajaa

2 rkl soijakastiketta

1 rkl kalakastiketta

2 limeä

4 munaa

½ tl suolaa

tarjoiluun

riisiä

  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Puolita chilit ja paprika. Poista siemenet ja kannat. Hienonna chili. Viipaloi paprika. Irrota basilikasta lehdet. Säästä muutama kaunis oksa koristeluun.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista sipuleita, chiliä ja paprikaa 5 minuuttia keskilämmöllä. Nosta lämpötilaa ja lisää jauheliha. Anna sen ruskistua. Lisää hunaja, soija, kalakastike ja purista limestä mehu. Anna porista miedolla lämmöllä sillä välin kun paistat munat. Ripottele munien pintaan suola.
  3. Viimeistele kastike sekoittamalla joukkoon basilikanlehdet.
  4. Kokoa kulhoihin riisiä, jauhelihakastiketta ja paistettu muna. Koristele basilikan oksalla.

Tänä talvena Vihreät kuulat löysivät tiensä joulutorttuihin. Mutta minne muualle niitä voisi tunkea? Listasimme seitsemän vaihtoehtoa.

1. Vihreä kuula -kakku

Juhlavan ulkomuotonsa ansiosta Vihreät kuulat sopivat ihan täydellisesti kakkujen koristeeksi. Instagram-käyttäjä @kanelijasokerin täydellisessä joulukakussa muoto on saanut inspiraationsa kuuselta.

Vinkki! Asettele puolikkaat kuulat kakun päälle niin, että joka toisesta puolikkaasta näkyy sisäpinta ja joka toisesta ulkopinta. Sillä tavalla kakusta tulee entistä näyttävämpi.

2. Vihreä kuula -piparit

Jos tykkäät sekä pipareista että Vihreistä kuulista, et pysty sanomaan tälle yhdistelmälle ei.

Näyttäviä piparkakkuja varten tarvitset vain piparkakkutaikinaa, Vihreitä kuulia ja tomusokeria. Piparkakkutalon akka -blogissa neuvotaan helpot ohjeet näiden näyttävien kuulapipareiden valmistamiseen:

 

Vihreä kuula -piparit toimii! 😘 Katso blogiin. #vihreäkuula #vihreätkuulat #piparkakut #piparkakku #piparit

Henkilön Minna Valtonen (@piparkakku_akka) jakama julkaisu

3. Vihreä kuula -rocky road

Klassinen rocky road -suklaa on siitä mahtava herkku, että siihen voi sujauttaa melkein mitä vai. Tyypilliseen versioon kuuluu yleensä ainakin pähkinöitä, suklaata ja vaahtokarkkeja. Niiden lisäksi joukkoon makoisaan voi mainiosti heittää Vihreiden kuulien paloja!

Helpon rocky road -suklaan reseptin löydät tämän linkin kautta.

 

Testausta koulun kahvilamyyntiä varten 😋 #rockyroad #vaahtokarkki #suklaa #joulupipari #vihreätkuulat

Henkilön Teea Forsström (@teeaforsstrom) jakama julkaisu

4. Vihreä kuula -kiisseli

Klassikkomakeisen vihaajan korvaan tämä jälkkärivaihtoehto saattaa kuulostaa ällöttävältä – mutta kuulien rakastaja innostuu taatusti! Lue ohje Lohturuokaa ja rakkautta -blogista.

 

This recipe is called "VIHREÄ KUULA - juhlakiisseli"🌲 there's a traditional holiday jelly candy in Finland that has a very rich 🍐 pear flavor. It is called "a green marble" by @fazersuomi . It has been sold in the country for over 100 years. I wanted to turn this candy into a custard that would celebrate the winter and Christmas season and this is the beautiful end result I came up with. I used some pomegranate seeds to add a little bit of acidity to balance the sweetness and to add a pop of color. 🍎OHJE BLOGISSA 🍐#marthabakes #food52 #vihreäkuula #feedfeed #thefeedfeed #foodandwine #gloobyfood #makuja #comfortfood #vegetarian #yahoofood #foods4Thought #nycfood #f52grams #buzzfeast #foodgawker #foodporn #buzzfeedfood #feedfeed #thefeedfeed #makulehti #eater #yummy #nomnom #bareaders #foodphotography #lohturuokaa @food #eattheworld #visitfinland #patisserie #pastry #nytimesfood

Henkilön J E N N Y r o s t a i n (@love_and_comfort_food) jakama julkaisu

5. Vihreä kuula -sliderit

Suolainen sinihomejuusto on mainio pari äärimmäisen makealle marmeladille.

Valmistaminen on megahelppoa. Tarvitset vain Vihreitä kuulia, sinihomejuustoa ja coctail-tikkuja. Puolita ensin kuulat ja leikkaa juusto siivuiksi. Aseta juusto puolikkaiden kuulien väliin ja vedä tikku komeudesta läpi.

 

Mmmmmm... #vihreäkuula #homejuusto

Henkilön Veera Vanhanen (@romuharakka) jakama julkaisu

6. Vihreä kuula -tikkarit

Kuulien pyöreä muoto on täydellinen tikkareihin. Valmistaminen on helppoa: Työnnä vihreät kuulat ensin pilleihin. Sulata suklaa kattilassa. Dippaa kuulat kokonaan suklaasulaan tai tee niihin suklaalla raitoja. Voit koristella upeudet esimerkiksi suolapähkinärouheella.

 

Oli pakko kokeilla 🍭 #vihreätkuulat #finlandiamarmeladeja #fazer #marmeladitikkarit

Henkilön Piia K (@piiku_4a) jakama julkaisu

7. Vihreä kuula -suklaatalo

Tämä jouluinen talo on makeanystävän unelma! Sen seinät on tehty suklaalevyistä ja katto koristeltu Vihrein kuulin. Instagram-käyttäjä @pauliinaniska on lisäksi kehystänyt makean talon Pihlaja-klassikkomakeisilla, eli perinteisillä kettukarkeilla. 

Meinaatko kokeilla jotain näistä ihanuuksista?