Kinderin maku syntyy vaalean ja kermaisen täytteen sekä maitosuklaan yhdistelmästä.
Kinderin maku syntyy vaalean ja kermaisen täytteen sekä maitosuklaan yhdistelmästä.

Kakku saa viimeisen silauksen maitosuklaavaahdosta.

1. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.

2. Valmista ensin pohja. Murskaa suklaakeksit hienoksi kulhossa esimerkiksi juomalasin pohjaa käyttäen. Sulata voi kattilassa tai mikrossa ja sekoita keksimuruihin. Painele irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin kovettumaan.

3. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

4. Vaahdota kerma sähkövatkaimella. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri.

5. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää se vaahdon joukkoon nauhana koko ajan vispaten.

6. Kiehauta tilkka vettä pienessä kattilassa ja nosta pois hellalta. Purista liivatteesta kylmä vesi pois ja sekoita kuumaan veteen vispilän tai haarukan avulla. Lorota täytteen sekaan ohuena nauhana koko ajan vispaten. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

7. Valmista maitosuklaavaahto juuri ennen kun otat kakun jääkaapista. Sulata maitosuklaa vesihauteessa. Vispaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Valuta sulanut suklaa hitaasti kerman joukkoon edelleen vispaten.

8. Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoiluastialle. Nostele päälle maitosuklaavaahto ja raasta halutessasi suklaata koristeeksi.

Lue lisää:

Aamupalavinkki viikonlopuksi: jauhottomat pähkinäsuklaapannarit vievät kielen mennessään

Herkuttele tänään: mehevissä letuissa maistuvat jogurtti ja omena

Resepti

Vaikeustaso:
Helppo

Kinder-juustokakku 8–10 annosta Valmistusaika 45 min + 4 tunnin hyytymisaika

POHJA
150
g
suklaakeksejä
75
g
voita
täyte
4
liivatelehteä
2
dl
kuohukermaa
400
g
maustamatonta ­tuorejuustoa
1
dl
tomusokeria
250
g
valkosuklaata
3
rkl
vettä
MAITOSUKLAAVAAHTO
2
dl
kuohukermaa
150
g
maitosuklaata

Tässäpä herkku, joka hiljentää vaativammankin makeanhimon. Överiletut silataan vielä sitruunatahnalla ja kermavaahdolla. 

Suklaaletut ja vaahtokarkkeja

Noin 10 kpl

Noin 1 tunti

Taikina:

3 munaa

½ dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

½ dl kaakaojauhetta

3 tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

5 dl piimää

½ dl sulatettua voita

4–6 rkl voit tai margariinia paistamiseen

Lisäksi:

Lemon curd -tahnaa

Vaahtokarkkeja

Mansikoita

Kermavaahtoa

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Yhdistä kuivat aineet. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhot ja piimä. Sekoita tasaiseksi, paksuksi taikinaksi. Lisää lopuksi sula, jäähtynyt voi.

2. Kuumenna pieni blinipannu tai perinteinen lettupannu. Sulata noin ruokalusikallinen rasvaa pannulla ja kaada taikinaa parin sentin paksuudelta. Paista 3–5 minuuttia, niin, että lettu hieman turpoaa ja paistuu. Käännä letut ja paista vielä 2–3 minuuttia.

3. Tarjoile letut sitruunatahnan, vaahtokarkkien ja mansikoiden kanssa. Lisää halutessasi letuille vielä kermavaahtoa.

Makkaratikut aikuiseen makuun voi paistaa grillin sijaan myös takassa tai uunissa. 

Makkaratikku

6 annosta, noin 20 min

Tarvitset

1 tlk (240 g) croissant-taikinaa (esim. Danerolles)

6 grillimakkaraa

20 lehteä salviaa

6 rkl maalaissinappia (esim. Dijon)

Kastike

2 dl ketsuppia

1 dl majoneesia

1 oksa rosmariinia

1 tl chiliä

  1. Avaa taikinapurkki pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä taikina ja leikkaa kuuteen osaan katkoviivojen mukaan. Leikkaa makkaraan viillot. Irrota salvian lehdet.
  2. Sivele taikinapalojen pintaan sinappia ja paina sinapin päälle 4 salvianlehteä. Kääri taikina napakasti makkaran ympärille ja paina grillitikku makkaran läpi.
  3. Grillaa hiilloksella tai grillissä. Voit kypsentää myös 200 asteisessa uunissa 15–18 minuuttia.
  4. Tee kastike ja tarjoile tuoreiden makkaratikkujen kanssa.