Kaksinkertainen marsipaanikakku kätkee sisäänsä kirsikkaa.

Marsipaani-kirsikkakakku

20 hengelle
Valmistusaika: noin 2 tuntia + vetäytyminen yön yli 

170 g voita
4 ½ dl sokeria
5 pientä tai 4 isoa kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoa        
3 dl mantelijauhetta 

Kostutus:
2 dl vettä                          
1 dl sokeria                      
4 cl tummaa rommia

Tryffelimassa:
250 g valkoista leivontasuklaata (Fazer)
350 g tummaa leivontasuklaata (70 %) 
4 ½ dl kuohukermaa   

Väliin:
300 g kirsikkahilloa 
150 g kirsikoita (säilykkeenä tai tuoreena)
100 g valkoista suklaarouhetta 

Voikreemi:
250 g suolatonta voita 
6 dl tomusokeria
3 rkl maitoa
2 tl vaniljasokeria

Lisäksi:
noin 600 g marsipaania kakun kuorruttamiseen ja koristeluun
2 irtopohjakakkuvuokaa paistamiseen (halkaisijat 16 cm ja 20 cm)

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri ja vatkaa kananmunat sekaan yksitellen. Sekoita vaahtoon keskenään yhdistetyt kuiva-aineet. Jaa taikina puoliksi. Jätä toinen puolikas sivuun ja jaa toinen puoli voideltuihin isoon ja pieneen 
kakkuvuokaan. Paista pohjia 180 asteessa keskitasolla 15–20 minuuttia, kunnes taikina on kypsää. 

Anna jäähtyä ja irrota vuoista. 

Paista loppu taikinasta samalla tavalla. Halkaise jäähtyneet pohjat leveyssuunnassa kahteen osaan. Isompaan ja pienempään kakkuun tulee siis molempiin 4 halkaistua pohjalevyä.

Valmista kostutusliemi kiehauttamalla kattilassa vesi ja sokeri. Lisää rommi ja anna liemen jäähtyä. 

Valmista tryffelimassa. Paloittele suklaat laakeaan kulhoon ja kaada päälle kiehautettu kerma. Sekoita massa tasaiseksi ja kiiltäväksi sauvasekoittimella. Nosta kulho jäähauteeseen ja vaahdota sähkövatkaimella, kunnes massa on kylmää ja kuohkeaa mutta vielä löysän levitettävää. Ilman jäähaudetta 
tryffelimassa epäonnistuu helposti.

Kokoa iso ja pieni kakkupohja samanaikaisesti. Kostuta alimmat pohjalevyt ja levitä päälle kirsikkahilloa. Laita hillon päälle tryffelimassaa, rouhittua valkosuklaata ja seuraavat pohjalevyt. Kostuta, levitä tryffelimassaa, lisää paloitellut kirsikat sekä seuraavat pohjalevyt. Viimeinen väli täytetään kuten ensimmäinen. 

Tasoita ja siisti pinnat ja pane peitettynä yön ajaksi jääkaappiin. 

Kuorruta kakku tarjoilupäivänä. Valmista voikreemi. Vaahdota voi ja lisää sekaan tomusokeri, maito sekä vaniljasokeri ja jatka vaahdotusta, kunnes kreemi on pehmeää ja kuohkeaa. Levitä ohut kerros kreemiä kakun reunoille ja pintaan. Säästä loput kreemistä koristepursotuksiin. 

Kauli marsipaani 2–3 millin paksuisiksi levyiksi tomusokeria apuna käyttäen. Nosta levyt kaulimella kakkujen päälle. Siisti reunat veitsellä leikaten ja nosta pienempi kakku isomman kakun päälle. 

Koristele kakut makusi mukaan kreemillä ja marsipaanikoristeilla. 

Susannan vinkit

  • Varaa kaikki tarvittavat raaka-aineet ja välineet valmiiksi ja täytä kakku nopeasti, ettei tryffelimassa ehdi kovettua liikaa.
  • Täytä molemmat kakut samaan aikaan, jotta saat täytteet riittämään tasaisesti kaikkiin väleihin. 
  • Voit korvata kirsikat vadelmilla.
  • Kakun voi myös pakastaa täytettynä ennen kuorruttamista. Sulata jäiset kakut jääkaapissa. Varaa siihen 8–12 tuntia aikaa.
  • Marsipaanikoristeet vaativat kuivumisaikaa, joten valmista ne pari päivää aiemmin ja anna kuivua huoneenlämmössä. Käytä apuna erilaisia muotteja. Kiinnitä koristeet kakkuun kreemillä.
  • Värjää marsipaani mieleiseksesi elintarvikeväreillä.
  • Ota kakku huoneenlämpöön noin tuntia ennen tarjoilua.
  • Kaksinkertaisten kakkujen leikkaaminen aloitetaan aina yläkakusta.

Kluuvin Fazerilassa työskentelevä Susanna Suhonen suunnittelee vuosittain kymmeniä uusia kakkuja.

Jalalliset tarjoiluastiat, Stockmann.

Jauheliha kokataan nyt aasialaisittain. 

Thaimaalainen jauhelihakulho

4 annosta

Valmistusaika 30 min

3 valkosipulinkynttä

2 sipulia

2 tuoretta chiliä

1 suippopaprika

1 ruukku thai-basilikaa

2 rkl öljyä

400 g jauhelihaa

2 rkl hunajaa

2 rkl soijakastiketta

1 rkl kalakastiketta

2 limeä

4 munaa

½ tl suolaa

tarjoiluun

riisiä

  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Puolita chilit ja paprika. Poista siemenet ja kannat. Hienonna chili. Viipaloi paprika. Irrota basilikasta lehdet. Säästä muutama kaunis oksa koristeluun.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista sipuleita, chiliä ja paprikaa 5 minuuttia keskilämmöllä. Nosta lämpötilaa ja lisää jauheliha. Anna sen ruskistua. Lisää hunaja, soija, kalakastike ja purista limestä mehu. Anna porista miedolla lämmöllä sillä välin kun paistat munat. Ripottele munien pintaan suola.
  3. Viimeistele kastike sekoittamalla joukkoon basilikanlehdet.
  4. Kokoa kulhoihin riisiä, jauhelihakastiketta ja paistettu muna. Koristele basilikan oksalla.

Tänä talvena Vihreät kuulat löysivät tiensä joulutorttuihin. Mutta minne muualle niitä voisi tunkea? Listasimme seitsemän vaihtoehtoa.

1. Vihreä kuula -kakku

Juhlavan ulkomuotonsa ansiosta Vihreät kuulat sopivat ihan täydellisesti kakkujen koristeeksi. Instagram-käyttäjä @kanelijasokerin täydellisessä joulukakussa muoto on saanut inspiraationsa kuuselta.

Vinkki! Asettele puolikkaat kuulat kakun päälle niin, että joka toisesta puolikkaasta näkyy sisäpinta ja joka toisesta ulkopinta. Sillä tavalla kakusta tulee entistä näyttävämpi.

2. Vihreä kuula -piparit

Jos tykkäät sekä pipareista että Vihreistä kuulista, et pysty sanomaan tälle yhdistelmälle ei.

Näyttäviä piparkakkuja varten tarvitset vain piparkakkutaikinaa, Vihreitä kuulia ja tomusokeria. Piparkakkutalon akka -blogissa neuvotaan helpot ohjeet näiden näyttävien kuulapipareiden valmistamiseen:

 

Vihreä kuula -piparit toimii! 😘 Katso blogiin. #vihreäkuula #vihreätkuulat #piparkakut #piparkakku #piparit

Henkilön Minna Valtonen (@piparkakku_akka) jakama julkaisu

3. Vihreä kuula -rocky road

Klassinen rocky road -suklaa on siitä mahtava herkku, että siihen voi sujauttaa melkein mitä vai. Tyypilliseen versioon kuuluu yleensä ainakin pähkinöitä, suklaata ja vaahtokarkkeja. Niiden lisäksi joukkoon makoisaan voi mainiosti heittää Vihreiden kuulien paloja!

Helpon rocky road -suklaan reseptin löydät tämän linkin kautta.

 

Testausta koulun kahvilamyyntiä varten 😋 #rockyroad #vaahtokarkki #suklaa #joulupipari #vihreätkuulat

Henkilön Teea Forsström (@teeaforsstrom) jakama julkaisu

4. Vihreä kuula -kiisseli

Klassikkomakeisen vihaajan korvaan tämä jälkkärivaihtoehto saattaa kuulostaa ällöttävältä – mutta kuulien rakastaja innostuu taatusti! Lue ohje Lohturuokaa ja rakkautta -blogista.

 

This recipe is called "VIHREÄ KUULA - juhlakiisseli"🌲 there's a traditional holiday jelly candy in Finland that has a very rich 🍐 pear flavor. It is called "a green marble" by @fazersuomi . It has been sold in the country for over 100 years. I wanted to turn this candy into a custard that would celebrate the winter and Christmas season and this is the beautiful end result I came up with. I used some pomegranate seeds to add a little bit of acidity to balance the sweetness and to add a pop of color. 🍎OHJE BLOGISSA 🍐#marthabakes #food52 #vihreäkuula #feedfeed #thefeedfeed #foodandwine #gloobyfood #makuja #comfortfood #vegetarian #yahoofood #foods4Thought #nycfood #f52grams #buzzfeast #foodgawker #foodporn #buzzfeedfood #feedfeed #thefeedfeed #makulehti #eater #yummy #nomnom #bareaders #foodphotography #lohturuokaa @food #eattheworld #visitfinland #patisserie #pastry #nytimesfood

Henkilön J E N N Y r o s t a i n (@love_and_comfort_food) jakama julkaisu

5. Vihreä kuula -sliderit

Suolainen sinihomejuusto on mainio pari äärimmäisen makealle marmeladille.

Valmistaminen on megahelppoa. Tarvitset vain Vihreitä kuulia, sinihomejuustoa ja coctail-tikkuja. Puolita ensin kuulat ja leikkaa juusto siivuiksi. Aseta juusto puolikkaiden kuulien väliin ja vedä tikku komeudesta läpi.

 

Mmmmmm... #vihreäkuula #homejuusto

Henkilön Veera Vanhanen (@romuharakka) jakama julkaisu

6. Vihreä kuula -tikkarit

Kuulien pyöreä muoto on täydellinen tikkareihin. Valmistaminen on helppoa: Työnnä vihreät kuulat ensin pilleihin. Sulata suklaa kattilassa. Dippaa kuulat kokonaan suklaasulaan tai tee niihin suklaalla raitoja. Voit koristella upeudet esimerkiksi suolapähkinärouheella.

 

Oli pakko kokeilla 🍭 #vihreätkuulat #finlandiamarmeladeja #fazer #marmeladitikkarit

Henkilön Piia K (@piiku_4a) jakama julkaisu

7. Vihreä kuula -suklaatalo

Tämä jouluinen talo on makeanystävän unelma! Sen seinät on tehty suklaalevyistä ja katto koristeltu Vihrein kuulin. Instagram-käyttäjä @pauliinaniska on lisäksi kehystänyt makean talon Pihlaja-klassikkomakeisilla, eli perinteisillä kettukarkeilla. 

Meinaatko kokeilla jotain näistä ihanuuksista?