Kuva Pia Inberg
Kuva Pia Inberg

Valmista kakkupohja. Vaahdota kulhossa kovaksi valkuaiset, ripaus suolaa ja sitruunanmehu. Lisää loppuvaiheessa 1/2 dl sokeria. Vaahdota edelleen, kunnes seos on kovaa, kiiltävää ja siitä muodostuu nosteltaessa pysyviä huippuja.

Yhdistä keskenään loput sokerit, jauhot ja leivinjauhe. Lisää kuiva-aineet vaahdon sekaan ja kääntele seos varovasti tasaiseksi. Levitä taikina öljyllä voidellun leivinpaperin päälle uunipellille ohueksi ja tasaiseksi, noin 35–30 sentin levyksi ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pohja on kypsä.

Nosta jäähtymään ritilän päälle. Leikkaa jäähtynyt levy pituussuunnassa kahtia ja nostele toiselle pohjalle mansikkaviipaleita ja noin puolet vaahdotetusta, sokerilla maustetusta kermasta. Nosta täytteen päälle toinen levy ja leikkaa sahateräisellä veitsellä varovasti annospaloiksi. Koristele leivosten pinta kermavaahdolla, rouhitulla tai raastetulla tummalla suklaalla ja mansikkaviipaleilla. Nosta noin 15 minuutiksi viileään vetäytymään. Tarjoa tomusokerilla viimeisteltynä.

Resepti

Annoksia:
7
Vaikeustaso:
Helppo

Valmistusaika: 50 minuuttia.

5
kpl
valkuaista
ripaus suolaa
1
rkl
sitruunamehua
1
dl
sokeria
1
dl
vehnäjauhoa
leivinjauhetta

Lisäksi

250
g
mansikoita
3
dl
vaahtoutuvaa kermavalmistetta
2
rkl
sokeria koristeluun
25
g
tummaa suklaata
2
rkl
paahdettuja mantelilastuja
tomusokeria

Voit tehdä kaikki smoothien kerrokset valmiiksi jääkaappiin jo edeltävänä iltana.

Vadelma-suklaasmoothie

4 annosta

Valmistusaika 20 min

Kookos-suklaakerros

2 dl kookosmaitoa

4 rkl chia-siemeniä

2 rkl kaakaojauhetta

1 rkl hunajaa

Banaani-suklaakerros

2 banaania

100 g tummaa suklaata

3 dl kauramaitoa

Vadelmakerros

200 g vadelmia

2 rkl hunajaa

  1. Valmista ensin kookos-suklaakerros. Sekoita kulhossa kookosmaito, chia-siemenet, kaakaojauhe ja hunaja. 
  2. Sulata vadelmat. Jos ne ovat ulkomaisia, keitä ne. Lisää hunaja.
  3. Kuori ja paloittele banaanit. Rouhi suklaa. Soseuta banaani, suklaa ja kauramaito tasaiseksi sauvasekoittimella.
  4. Kokoa smoothie kerroksittain ja tarjoa heti.

Suklaapullasta tulee kädenkäänteessä myös kakku, kun kokoat pullapallot voideltuun rengasvuokaan.

Monkey bread -suklaapullat

10 annosta

Valmistusaika 30 min + kohotus ja paisto 1 t 

75 g voita

2½ dl maitoa

25 g tuorehiivaa

1 muna

1 dl tummaa ruokosokeria

2 tl kardemummaa

½ tl suolaa

7 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Suklaaseos

100 g tummaa suklaata

75 g voita

1 dl tummaa ruokosokeria

3 rkl kaakaojauhetta

Lisäksi 

muffinivuokia tai muffinipelti

  1.  Kuutioi voi ja jätä lämpenemään. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi isossa kattilassa. Murusta joukkoon hiiva ja sekoita. Riko kattilaan muna ja mittaa sokeri, suola sekä kardemumma joukkoon. Sekoita hyvin. Mittaa ensin 3 desiä jauhoja maidon joukkoon ja alusta ne hyvin. Lisää sitten loput jauhot koko ajan vaivaten. Lisää voi ja vaivaa se taikinan joukkoon. Peitä liinalla ja anna kohota 30 minuuttia. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Muotoile kahdeksi pötköksi ja leikkaa paloiksi. Pyörittele palat palloiksi. 
  2. Tee suklaaseos. Rouhi suklaa ja kuutioi voi. Mittaa isoon kulhoon sokeri ja lisää joukkoon voi, suklaa ja kaakaojauhe. Sulata mikrossa juoksevaksi. Nostele taikinapallot kulhoon ja sekoita käsin.
  3. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Levitä muffinivuoat pellille. Kokoa yhteen vuokaan 5–7 taikinapalloa. Paista uunin alatasolla 10 minuuttia.