Soppa365
Rapeapintaiset, sormisuolalla viimeistellyt lohkopotut sopivat lisukkeeksi tai sellaisenaan napsittaviksi.
Rapeapintaiset, sormisuolalla viimeistellyt lohkopotut sopivat lisukkeeksi tai sellaisenaan napsittaviksi.

Haaveiletko herkullisista lohkoperunoista, jotka ovat pinnalta rapeita ja sisältä pehmeitä? Niin aika moni muukin. Tällaiset lohkoperunat on mahdollista saada aikaiseksi kotioloissakin ja ihan ilman rasvakeitintä. Tarvitaan vain hieman askartelua ja yön verran vetäytymisaikaa.

Näin onnistut!

  1. Keitä perunalohkot kevyesti. Tärkeää on, ettet kypsennä liikaa, sillä jauhoisen lajikkeen perunat hajoavat keitinveteen helposti. Keitä siis lohkot juuri ja juuri kypsiksi ja valuta ne ajoissa.
  2. Puuteroi perunat ja anna yö aikaa. Kierittele lohkot muusatusta perunasta ja vedestä valmistetussa taikinassa. Nosta jääkaappiin. Yön aikana seos kiinnittyy lohkojen pintaan ja perunoiden rakenne napakoituu. 
  3. Paahda kuumassa öljyssä. Koska perunalohkot ovat esikypsennettyjä, uunin tehtäväksi jää maun ja rakenteen viimeistely. Nostele perunat kuumaan öljyyn leivinpaperin päälle pellille. Anna paahtua rauhassa, niin puuterimainen pinta muuttuu imaisee öljyn ja muuttuu rapeaksi. Samalla sisus pehmenee. Käännä potut ja paahda loppuun.

 

Maailman parhaat lohkoperunat

4 annosta 1 t 35 min + vetäytyminen yön yli

6 isoa Rosamunda-perunaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla

½ dl rypsiöljyä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

1 tl suolaa

Päälle

sormisuolaa

  1. Aloita valmistus tarjoamista edeltävänä päivänä. Kuori ja leikkaa perunat isoiksi lohkoiksi. Keitä kiehuvassa, runsaassa suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia, kunnes perunat ovat juuri ja juuri kypsiä. Valuta, mutta säästä hieman keitinvettä. Anna jäähtyä.
  2. Valitse kaikkein kypsimmät lohkot ja murskaa ne haarukalla. Lisää sen verran keitinvettä, että saat kevyen puuterimaisen ”taikinan”. Kieritä loput lohkot perunataikinassa ja siirrä leivinpaperin päälle jääkaappiin yöksi. (Älä laita lohkoja päällekkäin.)
  3. Seuraavana päivänä kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita leivinpaperi uunipellille ja lorauta öljyä päälle. Kuumenna öljyttyä leivinpaperia 5 minuuttia. Lisää perunat ja mausta suolalla. Paahda keskeyttämättä 35 minuuttia. Nosta lämpötila 225 asteeseen ja käännä perunat. Jatka paahtamista vielä noin 20 minuuttia, kunnes perunat ovat rapeita ja kullanruskeita. Tarkkaile perunoita pariin otteeseen, jotta ne eivät pala. Ripottele pinnalle sormisuolaa.

Resepti: Krista Kupariharju, Me Naiset

Sisältö jatkuu mainoksen alla