Perinteinen tomaattikeitto taipuu moneksi. Kuva Coloubox.
Perinteinen tomaattikeitto taipuu moneksi. Kuva Coloubox.

Keitto on mitä parhainta talviruokaa.Kokeile kolmea peruskeittoa ja niiden moderneja sovellutuksia.

Perusohje: tomaattikeitto

Muunnelmat: seljanka, savupaprikakeitto, raviolikeitto

Tomaattikeitto

4 annosta
Valmistusaika 15 min + hauduttamiseen 20 min

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 pientä porkkanaa
1 varsisellerin varsi
2 prk (à 400 g) paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa
1 rkl öljyä
4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl sokeria
1 tl rouhittua mustapippuria
1 dl hienonnettuja yrttejä, esim. oreganoa ja basilikaa
(1 tl suolaa)

Kuori ja hienonna sipulit. Kuori porkkanat ja kuutioi ne. Hienonna varsiselleri.
Kuullota sipuleita kattilassa öljyssä muutama minuutti. Lisää joukkoon porkkanat ja sellerisilppu. Jatka paistamista muutama minuutti ja lisää kattilaan paseeratut tomaatit, vesi ja kasvisliemikuutio. Anna keiton porista keskilämmöllä noin 20 minuuttia.

Mausta valmis keitto sokerilla, mustapippurilla ja yrteillä. Voit halutessasi lisätä myös hieman suolaa. Jos keitto tuntuu liian sakealta, lisää hieman vettä. Voit myös soseuttaa keiton sauvasekoittimella.

Paahdettu paprika-tomaattikeitto

3–4 annosta

Valmistusaika15 min + uunissa 20 min

2 punaista paprikaa
Noin 1 l tomaattikeittoa
Noin 1 dl kasvislientä
4 rkl pippurilla maustettua tuorejuustoa
4 rkl paahdettuja kurpitsan- tai auringonkukansiemeniä

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Puolita paprikat ja poista niistä kanta ja siemenet. Laita paprikat leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paahda uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes kuori muuttuu lähes mustaksi. Anna jäähtyä ja irrota kuori. Viipaloi paprikat.

Lisää paprikat, kasvisliemi ja tuorejuusto tomaattikeiton joukkoon. Anna seoksen kiehahtaa. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa kasvislientä, jos keitto on liian sakeaa. Koristele kurpitsansiemenillä.
Vinkki. Voit myös käyttää kaupan valmiita paahdettuja paprikoita.

Tomaatti-raviolikeitto

3–4 annosta

Valmistusaika 10 minuuttia

Noin 1 l tomaattikeittoa
1 pkt (250 g) lihatäytteisiä ravioleja tai tortelliineja
1 dl parmesaanilastuja
1 dl hienonnettua, tuoretta basilikaa

Mittaa keitto kattilaan ja kuumenna se kiehuvaksi. Laita keiton joukkoon raviolit ja kypsennä niitä pakkauksen ohjeen mukaisesti (n. 3 min). Mausta valmis keitto basilikalla ja parmesaanilla.

Seljanka

3–4 annosta

Valmistusaika 20 minuuttia

6 kiinteää perunaa
1 pieni suolakurkku
3 dl tomaattikeittoa
9 dl kasvislientä
200 g lohta

Tarjoiluun: Oliiveja, kaprista, hienonnettua tilliä, smetanaa

Kuori perunat ja leikkaa ne kuutioiksi. Kuutioi suolakurkku. Mittaa tomaattikeitto ja kasvisliemi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon peruna- ja suolakurkkukuutiot. Keitä keskilämmöllä noin 10 minuuttia.
Kuutioi lohi ja lisää se keittoon. Jatka kypsentämistä noin 5 minuuttia. Mausta keitto oliiveilla, kapriksilla ja hienonnetulla tillillä. Tarjoile smetanan ja ruisleivän kanssa.

Perusohje: Kirkas juureskeitto

Muunnelmat: makkara-makaronikeitto, broilerpyörykkäkeitto, vuohenjuusto-kasviskeitto

Kirkas juureskeitto

4 annosta
Valmistusaika 15 min + kypsentämiseen n. 15 min

8 kiinteää perunaa
4 porkkanaa
Noin 100 g palsternakkaa
Noin 100 g juuriselleriä
1/2 pieni purjo
15 dl kasvislientä
3 laakerinlehteä
Muutama kokonainen mustapippuri

2 rkl hienonnettua, tuoretta persiljaaKuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. Kuutioi muut juurekset ja viipaloi purjo. Kiehauta kasvisliemi ja lisää joukkoon juureskuutiot ja mausteet. Anna keiton porista keskilämmöllä noin 15 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Viimeistele keitto persiljasilpulla.

Makkarakeitto

4 annosta

Valmistusaika 10 min + kypsentämiseen 5 min

1 l juureskeittoa
250 g lenkkimakkaraa tai nakkeja
1 dl minimakaroneja tai jyvänmallista pastaa

Kiehauta keitto. Kuutioi makkara ja lisää se pastan kanssa kattilaan. Keitä noin 5 minuuttia tai kunnes makkara ja pasta ovat kypsiä.

Kasvissose-vuohenjuustokeitto

3–4 annosta

Valmistusaika 10 minuuttia

Noin 1 l juureskeittoa
1 dl ruokakermaa
200 g vuohenjuustoa (esim. Chèvre Riblaire)
1 dl hienonnettua ruohosipulia

Kuumenna keitto kiehuvaksi. Lisää joukkoon ruokakerma ja murusteltu juusto. Anna keiton lämmetä ja soseuta se sauvasekoittimella sileäksi. Koristele ruohosipulilla.

Voit halutessasi sakeuttaa keiton maissitärkkelyksellä.

Broileripyörykkäkeitto

3–4 annosta

Valmistusaika 15 min + kypsentämiseen 10 min

12 dl juureskeittoa
Broileripullat:
350 g broilerin jauhelihaa
1/2 dl hienonnettua ruohosipulia
1 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria

Sekoita jauhelihaan mausteet ja sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pieniä pyöryköitä.

Kuumenna keitto kiehuvaksi ja lisää joukkoon pyörykät. Keitä keskilämmöllä noin 8 minuuttia tai kunnes pullat ovat kypsiä.

Perusohje: Kikhernekeitto

Muunnelmat: marokkolainen lammaskeitto, italialainen pekoni-kikhernekeitto, intialainen pinaatti-kookosmaitokeitto

Kikhernekeitto

4 annosta

Valmistusaika 20 min + keittämiseen 15 min

1 pieni purjo
3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 prk (400g/265 g) keitettyjä kikherneitä
2 rkl tomaattipyreetä
1 l kasvislientä
2 rkl sitruunamehua
1 tl sokeria
1/2 dl tuoretta basilikaa tai oreganoa

Huuhtaise purjo ja viipaloi se. Kuori ja hienonna valkosipulit. Kuullota purjoa ja valkosipulia kattilassa muutama minuutti. Lisää joukkoon keitetyt, huuhdellut kikherneet ja tomaattipyree. Kaada kattilaan kasvisliemi ja anna keiton porista keskilämmöllä noin 10 minuuttia. Mausta keitto sitruunamehulla, sokerilla ja yrteillä.

Pekoni-kikhernekeitto

3–4 annosta

Valmistelut 10 min + keittämiseen 10 min

1 pkt (170 g) pekonia
2 varsisellerin vartta
1/4 kiinankaalia
Noin 1 l kikhernekeittoa
2 viipaletta vaaleaa leipää
Noin 2 rkl oliiviöljyä

Kuutioi pekoni. Huuhtaise varsiselleri ja kuutioi se. Viipaloi kaali ohuiksi suikaleiksi. Laita pekoni pinnoitettuun kattilaan ja kuullota sitä muutama minuutti. Lisää joukkoon varsisellerit ja keitto. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää joukkoon kaalisuikaleet. Jatka kypsentämistä noin 5 minuuttia.
Leikkaa leivistä kuoret irti ja murenna sisukset keittoon. Nosta keitto annoskulhoihin ja valuta päälle hieman öljyä.

Marokkolainen lammas-kikhernekeitto

3–4 annosta

Valmistusaika 10 min + keittämiseen 5 min

200 g lampaanfileetä
1 rkl öljyä
2 tl marokkolaista Ras el hanout-mausteseosta (esim. Meira)
Noin 1 l kikhernekeittoa
250 g vihreitä papuja

Kuutioi lampaanfilee ja kuullota sitä öljyssä kattilassa muutama minuutti. Lisää joukkoon mausteseos ja jatka kypsentämistä hetki. Kaada kattilaan kikhernekeitto. Puhdista pavut ja leikkaa niistä päät pois. Lisää pavut kattilaan. Anna keiton kiehua noin 5 minuuttia tai kunnes pavut ovat kypsiä.

Intialainen kookos-kikhernekeitto

3–4 annosta

Valmistusaika 10 min + keittämiseen 5 min

1 mieto chilipalko
1 l kikhernekeittoa
1 pkt (150 g) pakastepinaattia
1 dl kookosmaitoa
2 rkl sitruunamehua
2 tl juustokuminaa
Tuoretta korianteria (keiton pinnalle)

Viipaloi chilipalko. Kuumenna keitto kiehuvaksi. Lisää joukkoon chili, sulatettu pakastepinaatti ja kookosmaito. Anna keiton kiehua noin 5 minuuttia. Mausta sitruunamehulla, juustokuminalla ja tuoreella korianterilla.

Jauheliha kokataan nyt aasialaisittain. 

Thaimaalainen jauhelihakulho

4 annosta

Valmistusaika 30 min

3 valkosipulinkynttä

2 sipulia

2 tuoretta chiliä

1 suippopaprika

1 ruukku thai-basilikaa

2 rkl öljyä

400 g jauhelihaa

2 rkl hunajaa

2 rkl soijakastiketta

1 rkl kalakastiketta

2 limeä

4 munaa

½ tl suolaa

tarjoiluun

riisiä

  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Puolita chilit ja paprika. Poista siemenet ja kannat. Hienonna chili. Viipaloi paprika. Irrota basilikasta lehdet. Säästä muutama kaunis oksa koristeluun.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista sipuleita, chiliä ja paprikaa 5 minuuttia keskilämmöllä. Nosta lämpötilaa ja lisää jauheliha. Anna sen ruskistua. Lisää hunaja, soija, kalakastike ja purista limestä mehu. Anna porista miedolla lämmöllä sillä välin kun paistat munat. Ripottele munien pintaan suola.
  3. Viimeistele kastike sekoittamalla joukkoon basilikanlehdet.
  4. Kokoa kulhoihin riisiä, jauhelihakastiketta ja paistettu muna. Koristele basilikan oksalla.

Tänä talvena Vihreät kuulat löysivät tiensä joulutorttuihin. Mutta minne muualle niitä voisi tunkea? Listasimme seitsemän vaihtoehtoa.

1. Vihreä kuula -kakku

Juhlavan ulkomuotonsa ansiosta Vihreät kuulat sopivat ihan täydellisesti kakkujen koristeeksi. Instagram-käyttäjä @kanelijasokerin täydellisessä joulukakussa muoto on saanut inspiraationsa kuuselta.

Vinkki! Asettele puolikkaat kuulat kakun päälle niin, että joka toisesta puolikkaasta näkyy sisäpinta ja joka toisesta ulkopinta. Sillä tavalla kakusta tulee entistä näyttävämpi.

2. Vihreä kuula -piparit

Jos tykkäät sekä pipareista että Vihreistä kuulista, et pysty sanomaan tälle yhdistelmälle ei.

Näyttäviä piparkakkuja varten tarvitset vain piparkakkutaikinaa, Vihreitä kuulia ja tomusokeria. Piparkakkutalon akka -blogissa neuvotaan helpot ohjeet näiden näyttävien kuulapipareiden valmistamiseen:

 

Vihreä kuula -piparit toimii! 😘 Katso blogiin. #vihreäkuula #vihreätkuulat #piparkakut #piparkakku #piparit

Henkilön Minna Valtonen (@piparkakku_akka) jakama julkaisu

3. Vihreä kuula -rocky road

Klassinen rocky road -suklaa on siitä mahtava herkku, että siihen voi sujauttaa melkein mitä vai. Tyypilliseen versioon kuuluu yleensä ainakin pähkinöitä, suklaata ja vaahtokarkkeja. Niiden lisäksi joukkoon makoisaan voi mainiosti heittää Vihreiden kuulien paloja!

Helpon rocky road -suklaan reseptin löydät tämän linkin kautta.

 

Testausta koulun kahvilamyyntiä varten 😋 #rockyroad #vaahtokarkki #suklaa #joulupipari #vihreätkuulat

Henkilön Teea Forsström (@teeaforsstrom) jakama julkaisu

4. Vihreä kuula -kiisseli

Klassikkomakeisen vihaajan korvaan tämä jälkkärivaihtoehto saattaa kuulostaa ällöttävältä – mutta kuulien rakastaja innostuu taatusti! Lue ohje Lohturuokaa ja rakkautta -blogista.

 

This recipe is called "VIHREÄ KUULA - juhlakiisseli"🌲 there's a traditional holiday jelly candy in Finland that has a very rich 🍐 pear flavor. It is called "a green marble" by @fazersuomi . It has been sold in the country for over 100 years. I wanted to turn this candy into a custard that would celebrate the winter and Christmas season and this is the beautiful end result I came up with. I used some pomegranate seeds to add a little bit of acidity to balance the sweetness and to add a pop of color. 🍎OHJE BLOGISSA 🍐#marthabakes #food52 #vihreäkuula #feedfeed #thefeedfeed #foodandwine #gloobyfood #makuja #comfortfood #vegetarian #yahoofood #foods4Thought #nycfood #f52grams #buzzfeast #foodgawker #foodporn #buzzfeedfood #feedfeed #thefeedfeed #makulehti #eater #yummy #nomnom #bareaders #foodphotography #lohturuokaa @food #eattheworld #visitfinland #patisserie #pastry #nytimesfood

Henkilön J E N N Y r o s t a i n (@love_and_comfort_food) jakama julkaisu

5. Vihreä kuula -sliderit

Suolainen sinihomejuusto on mainio pari äärimmäisen makealle marmeladille.

Valmistaminen on megahelppoa. Tarvitset vain Vihreitä kuulia, sinihomejuustoa ja coctail-tikkuja. Puolita ensin kuulat ja leikkaa juusto siivuiksi. Aseta juusto puolikkaiden kuulien väliin ja vedä tikku komeudesta läpi.

 

Mmmmmm... #vihreäkuula #homejuusto

Henkilön Veera Vanhanen (@romuharakka) jakama julkaisu

6. Vihreä kuula -tikkarit

Kuulien pyöreä muoto on täydellinen tikkareihin. Valmistaminen on helppoa: Työnnä vihreät kuulat ensin pilleihin. Sulata suklaa kattilassa. Dippaa kuulat kokonaan suklaasulaan tai tee niihin suklaalla raitoja. Voit koristella upeudet esimerkiksi suolapähkinärouheella.

 

Oli pakko kokeilla 🍭 #vihreätkuulat #finlandiamarmeladeja #fazer #marmeladitikkarit

Henkilön Piia K (@piiku_4a) jakama julkaisu

7. Vihreä kuula -suklaatalo

Tämä jouluinen talo on makeanystävän unelma! Sen seinät on tehty suklaalevyistä ja katto koristeltu Vihrein kuulin. Instagram-käyttäjä @pauliinaniska on lisäksi kehystänyt makean talon Pihlaja-klassikkomakeisilla, eli perinteisillä kettukarkeilla. 

Meinaatko kokeilla jotain näistä ihanuuksista?