Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Kokeile kuumuuden selättäjäksi itsetehtyä jääteetä!

Ihmisen pitäisi juoda tavallisena päivänä kahdeksan lasillista vettä. Kuumalla ilmalla nesteytyksentarve kasvaa vielä siitäkin: oikein kostealla hellesäällä vettä pitäisi nauttia jopa kaksi kertaa enemmän.

Mutta entä jos voitehista vanhin ei nappaa janojuomaksi? Kokeile maukasta jääteetä. Valmisjuomissa saattaa piillä hurjia määriä sokeria, mutta kevyt ja terveellinen versio syntyy helposti omassa keittiössä.

Minttuinen jäätee

10 lasillista

Valmistusaika: 10 minuuttia + jäähtymisaika: noin 2 tuntia

2 l vettä

10 pussia haluamaasi teetä

1 ruukku minttua

(sokeria)

4 kpl limettiä

Koristeeksi tuoreita mintunlehtiä ja jääpaloja

1. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada se teekannuun teepussien ja mintunlehtien päälle. Anna hautua noin viisi minuuttia.

2. Siivilöi nesteestä mintunoksat ja ota teepussit pois. Makeuta halutessasi sokerilla. Anna juoman jäähtyä kokonaan.

3. Pese ja lohko limetit. Kaada jäähtynyt tee laseihin, joissa on jääpaloja ja limetin lohkoja. Koristele juomat mintunoksilla.