Soppa365
Muhkeat, vaahterasiirapilla valellut pannarit tekevät aamusta paremman.
Muhkeat, vaahterasiirapilla valellut pannarit tekevät aamusta paremman.

Kuinka tavallisista aineksista voi syntyä jotain näin hyvää? Ota amerikkalaisten pannarien resepti haltuun.

Jos kaapissasi lojuu unohtunut lettupannu, kaiva se esiin! Helppo herkkuaamiainen syntyy nimittäin vaahterasiirapilla valelluista amerikkalaisista pannareista, joiden taikina on uskomattoman yksinkertainen. Kuohkeuden salaisuutena on taikinaan lisätty leivinjauhe, joka kohottaa pannarit herkullisen pehmeiksi.

Taikinan valmistukseen tarvitaan muutama minuutti, paistamiseen hieman kauemmin. On nimittäin tärkeää malttaa kypsentää pannarit tarpeeksi alhaisella lämmöllä, jotta ne kypsyvät myös sisältä ennen pinnan paahtumista. Käytä paistamiseen reilusti voita, mutta ei kuitenkaan niin paljon että taikina alkaisi kiehua paistumisen sijaan. Käännä pannarit, kun paistopinta alkaa näyttää kullanruskealta ja anna paistua loppuun myös toiselta puoleltaan.

Amerikkalaisia aamiaispannareita saa helposti tuunattua kauden marjoilla. Klassisin höyste ovat mustikat: ripottele muutama mustikka paistuvan letun päälle ennen kääntämistä. Näin mustikat eivät värjää taikinaa ja pitävät muotonsa letun sisällä. Jo mukillinen riittää maustamaan tämän pannarisatsin aamiaispöytään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Amerikkalaiset aamiaispannarit

8 annosta, 25 min

 

3 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 rkl sokeria

1/2 tl suolaa

1 sitruunan raastettu kuori

2 rkl voita

2 1/2 dl maitoa

1 kananmuna

voita paistamiseen

  1. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sokerit ja suola keskenään. Raasta joukkoon sitruunan keltainen kuoriosa.
  2. Sulata voi ja sekoita se maidon ja munan kanssa yhteen. Lisää seos kuivien aineiden joukkoon.
  3. Paista letut voissa lettupannulla keskilämmöllä. Tarjoa vaahterasiirapin ja jäätelön kanssa.

Ohje Katja Nordlund, Soppa365

Sisältö jatkuu mainoksen alla