Mausteet kannattaa käsitellä kaikessa ruuanlaitossa kuin intialaisessa keittiössä. Kuva: Shutterstock
Mausteet kannattaa käsitellä kaikessa ruuanlaitossa kuin intialaisessa keittiössä. Kuva: Shutterstock

Kun osaa käyttää pikkulusikkaa, mausteita ja uunia oikein, arkinen ruuanlaittokin on vähän helpompaa. Viisi ruokaihmistä kertoi, mitkä kokkausoivallukset mullistivat heidän ruuanlaittonsa.

1. Paista mausteet auki

Intialaisessa keittiössä mausteet paistetaan aina öljyssä “auki”, ja annetaan sitten muhia muun ruuan kanssa. Ruuasta tulee ihan eri makuista verrattuna siihen, että lisäisi esimerkiksi paprikajauheen tai juustokuminan loppuvaiheessa ruuanlaittoa.

2. Älä purista valkosipulia

Älä purista valkosipulia, vaan hienonna se terävällä veitsellä pieniksi paloiksi. Maku on silloin paljon pehmeämpi, ei yhtään kitkerä.

3. Kuori inkivääri teelusikalla

Muhkuraisen inkiväärin kuori on helpointa rapsuttaa irti pienellä teelusikalla. Tavallinen kuorimaveitsi on turhan järeä ja kömpelö inkiväärille.

4. Paista uunissa, kun voit

Yllättävän monta pannulla paistettavaa ruokalajia valmistuu yhtä hyvin uunissa, mikä säästää paljon vaivaa. Esimerkiksi lihapullat ja kasvispihvit paistuvat uunissa leivinpaperin päällä.

5. Kokkaa tuplana

Kokkaa aina vähintään kaksinkertainen annos ja pakasta loput. Arjessa on aina valmista, kotitekoista ruokaa.

6. Jätä sämpylätaikina lusikoitavan löysäksi

Maailman nopeimmat ja pehmeimmät sämpylät syntyvät, kun jätät taikinan sen verran löysäksi, että sen voi lusikoida kökkäreiksi pellille. Korvaa vielä osa jauhoista kaurahiutaleilla, ja maku on täydellinen.

7. Makua kasviksiin

Kasviksiin saa mahtavan maun, kun paistaa ne kiinalaiseen tyyliin. Ai miten? No, paahtaa kasviksia ensin tosi kuumassa pannussa ilman rasvaa muutaman minuutin ja lisää öljyn vasta sitten. Näppärä ja simppeli kikka, jolla saa makua.

8. Käytä kanelia

Kaneli on loistomauste, joka tekee ihanan lämmön esimerkiksi perusjauhelihakastikkeeseen tai soijarouheruokiin.

9. Muista tasapaino

Suolainen–makea–hapan-tasapaino on myös oleellinen juttu: käytännössä kaikki kastikkeet, padat ja muhennokset tarvitsevat himpun kaikkia noita makuja. Suolan lisäksi siis himppu sokeria tai hunajaa sekä liru viinietikkaa, balsamicoa tai sitruunamehua. Minimäärä suolaa voi tuoda hyvän pienen terän myös esimerkiksi smoothieen (jossa makeaa ja hapanta jo muuten löytyykin.)

10. Aina merisuolaa!

Jodioitu suola ei käy ruuanlaittoon. (Tai käy, mutta se ei korosta makuja.) Käytä aina merisuolaa! Se opetetaan ensimmäisenä myös kokkikoulussa.

11. Unohda kokonaiset renkaat

Sen sijaan, että tekisit kokonaisia renkaita sipulista eli sipulirenkaita, tee puolirenkaita. Ne maistuvat paremmilta vaikkapa salaatissa.

12. Maista

Maista itse ruokaa ennen kuin tarjoat sen. Saat maut varmasti kohdalleen.

13. Innostu uudestaan!

Siis ruuanlaitosta. Se käy helposti: varmista, että keittiöveitset ovat tarpeeksi terävät.

Vinkit antoivat Sanoma Lifestylen ruoka-asiantuntijat: Apukokin keittokirja- ja Apukokki maailmalla -keittokirjat kirjoittanut Maija Koski, Glorian Ruoka & Viini -lehden tuottaja Katja Nordlund, Minä syön itse -kirjan kirjoittaja Hanna-Mari Arosilta ja ruokatoimittajat Riikka Väliahde ja Christina Aaltio.

Murean possupadan salaisuus on 1,5 tunnin haudutusaika. Kuva: Panu Pälviä
Murean possupadan salaisuus on 1,5 tunnin haudutusaika. Kuva: Panu Pälviä

Viikonloppuna pöytään nostetaan herkullinen possupata, josta ei makua puutu.

Tulinen possu-korianteripata

4 annosta

valmistusaika 35 min + haudutus 1 ½ t

600 g possunniskaa

3 vihreää jalapenoa

1 ruukku korianteria

3 limeä

2 sipulia

4 valkosipulinkynttä

1 rkl öljyä

4 rkl tomaattipyrettä

2 dl vettä

1½ tl suolaa

Lisäksi

1 prk ranskankermaa

  1. Kuumenna uuni 250-asteiseksi. Pilko liha kuutioiksi. Paahda uunissa 15 minuuttia.
  2. Hienonna sillä välin jalapeno ja korianteri. Säästä korianterista osa koristeluun. Sekoita yrtti-jalapenoseos paahtuneiden lihojen pintaan.
  3. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit. Leikkaa kaksi limeä puoliksi. Kuumenna öljy padassa. Kuullota sipuleita ja valkosipuleita noin 5 minuuttia. Lisää lihat, limenpuolikkaat, tomaattipyre, vesi ja suola. Anna hautua miedosti kiehuen 1 ½ tuntia.
  4. Tarjoa mureutunut liha tortillojen sisällä. Koristele korianterinlehdillä, lusikoi päälle ranskankermaa ja purista limen mehua. Pata sopii myös riisin kanssa tarjottavaksi.

Valsoian soijaa ja grillattuja vihanneksia sisältävä pizza oli yksimielisesti kaikkien raatilaisten suosikki.

Marketteihin on tullut iso valikoima vegaanisia mättöruokia, kuten hampurilaisia ja vegaanisia vastineita lihapiirakoille. Tällä kertaa kahdesta kasvissyöjästä ja yhdestä sekasyöjästä koostunut raatimme testasi markettien vegaanipizzat. Kaikki pizzat ovat Saarioisten roiskeläppää lukuunottamatta pakastepizzoja. 

Raadin mielestä vegaanipizzoissa on vielä paljon kehittämisen varaa, sillä monet testaamiemme pizzojen maut olivat mitäänsanomattomia tai omituisia, eivätkä vegaanijustot maistuneet miltään. Sentään yksi pizza nousi kirkaasti ykköseksi: Valsoian grillattua soijaa ja vihanneksia sisältävä pizza oli kaikkien raatilaisten mieleen.

Valsoia: Pizza with soya and grilled vegetables

Hinta: 4,99e K-Citymarket Ruoholahdessa.

Puu-uunissa paistettu pizza sisältää soijaa, grillattua kurpitsaa ja paprikaa, pinaattia, parsakaalia ja varsiparsaa.

Astetta värikkäämpi valinta!
Astetta värikkäämpi valinta!

Plussat:

”Näyttää terveelliseltä, plussaa väreistä.”

”Maistuu parsalle ja muille kasviksille. Kerrankin pakastepizza, jossa kasvikset näyttävät melko freeseiltä.”

”Pohja on aika hyvä, siinä on hyvä sitko.”

”Tomaattikastike on ok ollakseen pakastepizzassa.”

”Pizza valmistuu nopeasti 4–6 minuutissa.”

Miinukset:

”Vegaanijuusto ei maistu miltään eikä se sulanut. Miksi sitä on tungettu mukaan?”

”Pizza on aika pieni, ja kokonaisuus on aika tylsä.”

Pisteet: 13,5/15

Bio Inside: Pizza Pesto

Hinta: 6,28e S-Market Ruoholahdessa.

Pestokastiketta ja kirsikkatomaatteja.

Pizza pesto, kun haluat kokeilla jotain erilaista!
Pizza pesto, kun haluat kokeilla jotain erilaista!

Plussat:

”Ulkonäkö on ok.”

”Reuna on hyvä ja rapsakka.”

Miinukset:

”Pizzan keltainen väri herättää epäilyksiä.”

”Mitä limaa tämän taikinan päällä on? Vegaanijuusto tarttuu kitalakeen.”

”Liman määrä hyökkää. Onko suussani etana?”

Pisteet: 3/15

Trattoria Alfredo: Vegan Pizza Verdura

Hinta: 1,89e Lidlissä.

Kiviuunissa paistettu kirsikkatomaatti-herkkusienipizza.

Tässä on jokaiselle jotakin!
Tässä on jokaiselle jotakin!

Plussat:

”Voisin syödä yhden neljäsosan.”

”Tämä on Lidlin vegaanipizzoista parempi. Lisäisin suolaa ja pippuria.”

Miinukset:

”Täytteet ovat limaiset. Mä en halua syödä tätä loppuun.”

”Vegaanijuusto näyttää muovilta. Onneksi sitä on vähän.”

”Huono suutuntuma. Ihan liikaa limaista, märkää pinaattia.”

”Sori, mä en pysty. Märän pinaattimössön ja herkkusienien yhdistelmä on liikaa.”

Pisteet: 6/15

Deliziosa: Vegan Bruchetta Pizza

Hinta: 1,89e Lidlissä.

Kiviuunissa paistettu sipuli-tomaattipizza.

Sipulinystävän suosikki!
Sipulinystävän suosikki!

Plussat:

”Mun mielestä tää ei oo pahaa, koska mä tykkään sipulista.”

”Tässä ei ollut yhtä limainen suutuntuma kuin toisessa Lidlin pizzassa.”

”Pohja on kelvollinen.”

”Hirveä pettymys. Lidlin kasvispizzat ovat hyviä, mutta vegaaniset ei.”

”Tätä voisi syödä, jos lisäisi itse lisää kasviksia.”

Miinukset:

”Sipuli-inferno!”

”Täytteet ovat köyhät.”

”Mitäänsanomaton. Tässä maistuu vain sipuli.”

”Ugh, myös tämän pizzan juusto on limaista.”

Pisteet: 7,5/15

Saarioinen: Vegepizza

Hinta: 1,39e K-Citymarket Ruoholahdessa.

Vanha tuttu roiskeläppä, nyt myös vegaanisena!
Vanha tuttu roiskeläppä, nyt myös vegaanisena!

Plussat:

”Ihanaa, roiskeläpästä on tullut vegaaniversio. Tulee ihan lapsuus mieleen! Tässä on hyvässä ja pahassa samanlainen fiilis kuin muissa roiskeläpissä. Voisin syödä tätä vanhojen muistojen vuoksi pari kertaa vuodessa.”

”Tämä on hieman tulinen.”

Miinukset:

”Se on se vegaanijuusto, nolla pistettä!”

”Pohja on löysä. Jälkimaku on aika paha.”

”Tämä ei päräytä.”

Pisteet: 6/15