Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Entisestä rahvaan ryyppyjuomasta on muuhunkin kuin makkaran kylkeen tai saunailtojen janon sammuttajaksi. Profiiliaan päivittänyt olut päätyy entistä useammin myös naisten huulille.

Olutharrastajan viikonloppuviihteeksi ei kelpaa perinteinen mäyräkoira.

– Makuihin mieltynyt panostaa erikoisoluisiin, alkoholia ostava tarttuu pahvisalkkuun. Toki salkun sisältö on teknisesti kunnossa, mutta ei järin mielenkiintoinen, toteaa ravintoloitsija Markku Ristevirta helsinkiläisestä Olutravintola Pikkulinnusta.

Hifistelijä maistelee uutuuksia ja valikoi juomahyllystä vahvasti humaloituja erikoisoluita Belgiasta tai Yhdysvalloista. Pienpanimojen pieteetistä ja laadukkaista raaka-aineista ollaan valmiita pulittamaan pidempikin penni.

Isommista kaupungeista löytyy jo laaja kirjo pienpanimoita ja olutravintoloita. Keskelle Helsinkiä nousi keväällä panimoravintola Bryggeri ja syyskuussa kantakaupungin kylkeen sijoittui Stadin Panimo.

Ruoka- ja viinitoimittaja Katja Nykänen, 31, on harrastanut oluita intohimoisesti lähes vuosikymmenen. Hän on mielissään suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin kehittymisestä.

– Nykyään olut on trendikäs ruokajuoma. Ravintoloissakin tarjotaan laadukkaita oluita vaihtoehtoina viineille.

Naiset ovat miehiä kokeilunhaluisempia

Perinteisesti huurteisilla on kippistelty miesseurueissa naisten siemaillessa siideriä tai lonkeroa.

Erot sukupuolten välisissä juomatottumuksissa ovat kuitenkin lähentyneet muutoinkin kuin määrällisesti. Naiset ovat ikään katsomatta jopa miehiä kiinnostuneempia kokeilemaan erikoisoluita.

Ristevirta on huomannut erityisesti happamien belgialaisten lambicien sekä vahvojen ja makeiden brittiläisten stoutien ja portterien herättävän naisissa ihastusta. Kyselyjä tulee myös perinteisen suomalaisen sahdin perään.

Ristevirta kertookin, että Pikkulinnussa järjestetään marraskuussa yksinomaan naisille tarkoitettu olutkoulutus.

– Olut on pääsemässä eroon maskuliinisesta rahvaan ryyppyjuoma -maineestaan.

Ammattilaisten olutsuosikit

Entä mikä vaahtoaa oluen ammattilaisten tuopeissa tähän aikaan vuodesta?

Markku Ristevirran jano sammuu raikkaan hedelmäisellä amerikkalaisella pale alella ja makunautinto täydentyy juuresten kanssa haudutetulla kasslerilla.

Katja Nykänen suosittelee syksyisten riistaruokien kyytipojaksi lähiraaka-aineita hyödyntävän Rekolan Panimon Metsän henki -olutta, jossa viekoittelee kuusenkerkkä.

Suomalaisen oluen päivää vietetään sunnuntaina 13. lokakuuta.

Sinebrychoff järjestää Suomen Olutmestari –kilpailun tulevana lauantaina 12.10. helsinkiläisessä Le Bonk –ravintolassa. Lue lisää tapahtumasta täältä.

Naisten Olutkoulu Olutravintola Pikkulinnussa 9.11. klo 16–19. Osoite Klaavuntie 11 (Puotilan Ostoskeskus) Helsinki. Hinta 40 e, sisältää opetuksen ja maistettavat oluet. Ilmoittautumiset info@pikkulintu.fi tai 09 321 5040.

Savulohiparsapiiraat sopivat niin naposteltaviksi kuin alkupaloiksikin. Kuva: Sanoma-arkisto / Pia Inberg
Savulohiparsapiiraat sopivat niin naposteltaviksi kuin alkupaloiksikin. Kuva: Sanoma-arkisto / Pia Inberg

Saisiko olla perunanachoja, paahtopaistia vai piimäpannacottaa?

Mikä ruoka sopisi parhaiten 100-vuotiaan Suomen juhlistamiseen? Jokin herkullinen ja juhlava, mutta riippuu myös syöjistä. 

Kokosimme ideat itsenäisyyspäivän tarjoiluihin:

Illallispöytään

  1. Poro-persimoniviipaleet ja savulohi-parsapiiraat ihastuttavat alkuruokina.
  2. Maa-artisokkakeitto, juurekset sekä possurulla ja piimäpannacotta muodostavat Suomi-henkisen illallismenun.
  3. Jos tavoitteena on edullinen illallinen, eikä tarjottavien tarvitse olla perinteisiä suomalaisia, itämainen lohi on kokeilemisen arvoinen. Resepti on helppo ja edullinen, mutta lopputulos näyttävä ja maukas.
  4. Jälkimarinoitu paahtopaisti syntyy yllättävän helposti.
  5. Juustokakku on aina hyvä jälkkäri. Kokeile sitruuna-lakujuustokakkua, limetti-minijuustokakkuja, porkkanajuustokakkua tai crème brûlée -kinuskijuustokakkua. 
  6. Mehevä mutakakku käy myös vegaanisille juhlijoille.

Television ääreen

  1. Naposteltavistakin voi tehdä kokonaisen menun: poropiirakkaa, helppoja mätitähtiä, ruisnappeja ja täytettyjä pipareita.
  2. Suolainen fetapannari on nopea, herkullinen ja vieläpä gluteeniton valinta.
  3. Tuhdit vegaaniset perunanachot tuovat potkua Linnan juhlien katsomoon.
  4. Kaipaatko jotakin klassista, mutta uusin maustein? Testaa joulutorttujen uusia täytteitä.

Rentoon juhlintaan

  1. Söpöt sorbettikuoharit kruunaavat bileet.
  2. Salaattibaari pitää bilettäjät kylläisinä, ja syötävää löytyy niin kalan kuin kasvistenkin ystävälle. 
  3. Herkullinen peltigalette pelastaa laiskan emännän juhlat.
  4. Herkkujälkkäri ei aina vaadi mittavia valmisteluja: tiramisu-jäätelökakku syntyy kymmenessä minuutissa.
  5. Aina puhutaan Linnan juhlien boolista, mutta kyllä kotibileissäkin osataan booleja tehdä.

Jauheliha kokataan nyt aasialaisittain. 

Thaimaalainen jauhelihakulho

4 annosta

Valmistusaika 30 min

3 valkosipulinkynttä

2 sipulia

2 tuoretta chiliä

1 suippopaprika

1 ruukku thai-basilikaa

2 rkl öljyä

400 g jauhelihaa

2 rkl hunajaa

2 rkl soijakastiketta

1 rkl kalakastiketta

2 limeä

4 munaa

½ tl suolaa

tarjoiluun

riisiä

  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Puolita chilit ja paprika. Poista siemenet ja kannat. Hienonna chili. Viipaloi paprika. Irrota basilikasta lehdet. Säästä muutama kaunis oksa koristeluun.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista sipuleita, chiliä ja paprikaa 5 minuuttia keskilämmöllä. Nosta lämpötilaa ja lisää jauheliha. Anna sen ruskistua. Lisää hunaja, soija, kalakastike ja purista limestä mehu. Anna porista miedolla lämmöllä sillä välin kun paistat munat. Ripottele munien pintaan suola.
  3. Viimeistele kastike sekoittamalla joukkoon basilikanlehdet.
  4. Kokoa kulhoihin riisiä, jauhelihakastiketta ja paistettu muna. Koristele basilikan oksalla.