Ken on heistä kaikkein kaunein? Kuva: Shutterstock
Ken on heistä kaikkein kaunein? Kuva: Shutterstock

Kolme niksiä, joiden avulla tunnistat kaupan vesimeloneista sen parhaan – ja pari vinkkiä sen säilyttämiseen.

1. Valitse virheettömän näköinen yksilö

Jos vesimelonin pinta on vioittunut, sen sisuskin voi olla. Valitse siis meloni, jonka pinta on ehyt ja joka on väriltään ja kuvioltaan tasainen.

2. Etsi keltaista pohjaa

Vesimelonin pohja eli se kylki, joka on ollut maata vasten melonin kasvaessa, muuttuu kauniin keltaiseksi, kun meloni on täydellisen kypsä syötäväksi. Kultaisen keltainen pohja on siis merkki aarteesta.

3. Kokeile painoa

Vesimelonin kuuluu olla painava. Jos meloni tuntuu kevyemmältä kuin odotit, sisus saattaa olla kuivahko.

Vesimelonin säilyttäminen

Jos et syö melonia heti, säilytä sitä viileässä ja pimeässä paikassa, mutta vältä jääkaappia: se on liian kylmä melonille.

Ennen kuin leikkaat melonin, pese se kylmällä vedellä. Näin pinnalla mahdollisesti olevat pöpöt eivät päädy veitsen kautta melonin lihaan.

Ylijääneet palaset kannattaa kietaista muovikelmuun. Leikatut palaset pitää säilyttää jääkaapissa.

Lähde: Womens Health