Muokkasimme makkaraperunoista, pizzasta ja muista klassikkosynneistä täysin uudet versiot.

1. Kevennetty kebab – 338 kcal/annos

Kevyempää kansallisruokaa! Jopa kebabista saadaan vähärasvaista, kun se valmistetaan kevytjauhe lihasta. Liha kypsennetään tiukoissa foliorullissa.

Valmistumisaika: 1 h 20 min

400 g naudanjauhelihaa
(rasvaa 7–10%)
½ rkl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
½ sitruunan raastettu kuori
tilkka öljyä
TOMAATTIKASTIKE:
1 tlk (400 g) paseerattua tomaattia
1 rkl väkiviinietikkaa
½ rkl sokeria
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl kuivattua basilikaa ja oreganoa
ripaus kuivattua chilihiutaletta
JUGURTTIKASTIKE:
1 dl maustamatonta jugurttia
2 murskattua keskikokoista valkosipulinkynttä
1 rkl silputtua tuoretta basilikaa
tai minttua
½ tl mustapippuria
ripaus suolaa
LISÄKSI:
6 pitaleipää
2–3 dl rapeaa, revittyä salaattia
reilu kourallinen sinimailasenituja
pieni pala kurkkua viipaleina
2–3 jalopenoa

1. Valmista jauheliha. Yhdistä kulhossa mausteet ja öljy. Lisää mausteseos ja jauheliha monitoimikoneen kulhoon ja käytä tasaiseksi. Pyörittele massa tiiviiksi pötköksi vahvan alumiinifolion päälle ja kääri se tiukaksi nyytiksi uunivuokaan. Pistele folion päälle  reikiä.

2.Kypsennä kääröä 150 asteessa uunin keskitasolla noin 50 minuuttia.

3. Valmista tomaattikastike keittämällä sen aineksia puoli tuntia.

4. Valmista lihan ja tomaattikastikkeen kypsyessä jugurttikastike. Sekoita kaikki ainekset kulhossa tasaiseksi. Nosta viileään maustumaan.

5. Nosta liha uunista ja anna vetäytyä pakettia avaamatta 15 minuuttia. Leikkaa sitten siivuiksi.

6. Lämmitä pitaleivät pakkauksen ohjeen mukaan. Halkaise ja täytä leivät ohueksi leikatulla kebab­lihalla, salaatilla, jugurtti- ja tomaattikastikkeella, iduilla, kurkku- ja jalopenoviipaleilla.

2. Fenkoli-perunapizzat - 391 kcal/annos

Vaihtamalla paranee! Pohja valmistetaan vehnäjauhojen sijaan hiivaleipäjauhoista. Rasvaisen juustoraasteen korvaa kevyttuorejuusto. Täyte on trendikäs  fenkolin ja perunan yhdistelmä. 

Valmistumisaika: 1 h

3 dl vettä
noin 7 g kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
noin 7 dl hiivaleipäjauhoja
TÄYTE:
150 g kevyttä valkosipuli­tuorejuustoa
tilkka hyvää oliiviöljyä
2 isoa fenkolia
2 keskikokoista perunaa
1 rkl sitruunanmehua
LISÄKSI:
2 isoa kourallista rucolaa
sormisuolaa ja rouhittua mustapippuria

1. Valmista taikina käsin tai monitoimikoneen kulhossa. Liota hiiva ja sokeri kylmään veteen ja lisää öljy. Sekoita tasaiseksi ja lisää sekaan pikkuhiljaa koneen käydessä 2/3 jauhoista niin, että taikinasta tulee löysä.

2. Sammuta kone ja anna taikinapohjan levätä kulhossa 10 minuuttia. Lisää loput jauhoista sekä suola ja anna koneen käyttää taikina kunnolla tasaiseksi. Anna taikinan nousta peitettynä kaksinkertaiseksi. 

3. Viipaloi sillä välin siistityt fenkolit, joista olet poistanut kovan kannan. Kuori perunat ja pilko ne ohuiksi viipaleiksi.

4. Jaa noussut taikinapallo jauhotetulla pöydällä kolmeen osaan ja kauli taikinapaloista ohuita, soikeita tai pyöreitä pizzapohjia.

5. Levitä pohjille tuorejuustoa ja fenkoli- ja perunaviipaleita. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella.

6. Pirskottele palojen pinnalle hieman oliiviöljyä ja paista 220 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pohja ja perunapalat ovat kypsiä.

7. Lisää tuoretta rucolaa pinnalle ennen tarjoilua.

3. Uunilihapiirakat – 347 kcal/annos

Uunin lämmöstä. Itsetehdyn kevennetyn lihapiirakan täytteeseen upotetaan reilusti kasviksia. Uppokeittämisen sijaan piirakat paistetaan uunissa.

Valmistumisaika: 1 h 20 min

6 dl rasvatonta maitoa
50 g tuorehiivaa
2 rkl öljyä
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
8 dl hiivaleipäjauhoja
4 dl ruisjauhoa
TÄYTE:
½ dl pitkäjyväistä riisiä
kasvislientä keittämiseen
400 g jauhelihaa
100 g puna- tai valkokaalia
1 pieni porkkana
1 pieni sipuli
1 lehtisellerin varsi
2 tl valkoviinietikkaa
2 tl suolaa
1 tl maustepippuria
⅓ tl sokeria
kananmuna voiteluun

1. Valmista taikina. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi kulhossa ja lisää murennettu hiiva, sokeri, öljy ja suola sekä jauhot pienissä erissä.

2. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia, kunnes se on kimmoisaa. Jätä nousemaan liinalla peitettynä puoleksi tunniksi vedottomaan paikkaan.

3. Tee täyte: keitä riisi kasvisliemessä kypsäksi ja valuta se. Kuori ja silppua sipuli pieneksi ja kuullota se öljyssä pannulla läpikuultavaksi. Lisää hetken kuluttua pieneksi pilkotut kaali ja lehtisellerinvarsi sekä julianne-viipaleiksi paloiteltu porkkana. Kuullota edelleen noin 5–8 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet.

4. Paista toisella pannulla jauheliha kasvisten kypsyessä ja lisää joukkoon viinietikka ja mausteet sekä kuullotetut kasvikset ja riisi. Sekoita tasaiseksi.

5. Kauli kohonneesta taikinasta jauhotetulla pöydällä alle sentin paksuinen levy. Ota levystä leivinpaperille noin 12 kappaletta halkaisijaltaan 10–15 sentin ympyrää. Anna kohota liinalla peitettynä noin 15 minuuttia.

6. Lisää taikinapohjien keskelle  täytettä, kostuta reunat vedellä ja käännä toinen reuna täytteen yli niin, että leivonnaisesta muodostuu puoliympyrä. Painele reunat tiiviisti kiinni haarukalla ja pistele  päälle muutama reikä sekä sipaise pintaan kananmunaa.

7. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes taikina on kypsää.

4. Kanahampurilainen ja juuresranskalaiset - hampurilainen 368 kcal, ranskalaiset 163 kcal

Kuka pihviä kaipaisi? Ohuesta broilerifileepihvistä tehty hampurilainen mehevöityy kevyellä guacamolella. Taatusti terveellisempää kuin rasvainen peruspurilainen!

Valmistumisaika: 15 min

1 ohut broilerifilee
1 cheddar-tuorejuustoviipale
1 maalaissämpylä
kourallinen rapeita salaatinlehtiä

JUURESRANSKALAISET:
1 keskikokoinen palsternakka
(tai perunaa)
tilkka öljyä

GUACAMOLE:
½ pienestä kypsästä avokadosta
1–2 rkl silputtua punasipulia
1 rkl tuoretta silputtua korianteria
ripaus suolaa
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl kevyttä majoneesia

1. Valmista ensin guacamole. Murskaa avokadonliha, lisää sekaan loput ainekset ja kääntele seos sekaisin. Jätä sivuun.

2. Kuori ja leikkaa palsternakka tai perunat isoiksi ranskalaisiksi uunipellille leivinpaperille. Pirskota päälle hieman öljyä ja paahda 225 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes juurekset ovat kypsiä ja saaneet hieman väriä. Maustasuolalla.

3. Paista sillä välin kanafilee kypsäksi ja mausta suolalla ja rouhitulla pippurilla.

4. Huuhdo, kuivaa ja revi salaatinlehdet pienemmiksi.

5. Halkaise sämpylä ja paahda puolikkaita hetki pannulla tai uunissa.

6. Kokoa hampurilainen sämpylöiden väliin. Tarjoile heti juuresranskalaisten kanssa.

 

5. Bataatti-papu-riisiburritot ilman uunia – 257 kcal/annos

Bataatti käy juustosta!  Paahdetulla bataatilla, keitetyllä riisillä ja papukastikkeella täytettävät tortillat voi käyttää grillivastuksen alla. Kun herkun mehevöittää kevyt ranskankerma, et kaipaa rasvaista juustoa.

Valmistusmisaika: 35 min

½ pienestä bataatista
tilkka öljyä
1 dl tummaa riisiä
2 ½ dl vahvaa kasvislientä keittämiseen
PAPUKASTIKE:
1 keskikokoinen sipuli
½ rkl oliiviöljyä
2 isoa valkosipulinkynttä
½ tl juustokuminaa eli jeeraa
½ tl chilijauhetta
ripaus sokeria
1 prk (400 g) säilykepapuja
(esim. kidney)
2 dl valmista salsakastiketta (medium)
maun mukaan suolaa ja musta­pippuria myllystä
LISÄKSI:
8 kpl tortillalettuja
rapeaa revittyä salaattia
1–1 ½ dl kevyttä ranskankermaa

1. Kuori ja suikaloi bataatti leivinpaperille uunipellille. Pirskota päälle öljyä, suolaa ja pippuria. Paahda uunissa 200 asteessa palojen koosta riippuen noin 15–20 minuuttia, kunnes palat ovat kypsiä.

2. Keitä sillä välin riisi kasvisliemessä kypsäksi ja valuta se.

3. Kuullota samaan aikaan isossa paistinpannussa öljytilkassa silputtu sipuli. Lisää murskattu valkosipuli ja mausteet ja kuumenna, kunnes maut aukeavat.

4. Lisää lopuksi valutetut pavut ja salsakastike. Kuumenna nopeasti.

5. Levitä kunkin tortillan keskelle papusalsaa, keitettyä ja valutettua riisiä, paahdettuja bataattisuikaleita, rapeaa revittyä salaattia ja kevyttä ranskankermaa.

6. Taita sivut täytteen päälle ja rullaa tiukaksi kääröksi. Nauti heti.

VINKKI!
Lisää papukastikkeen sekaan paistettua, kevyttä jauhelihaa tai kanaa.

6. Kasvismakkaraperunat ja kermaviili-kurkkurelissi – 268 kcal/annos

Parsalla paranneltu. Parsa, kesäkurpitsa ja punasipuli antavat makkaraperunoihin makua. Kevytmakkara pudottaa annoksen kalorimäärää, samoin kuin majoneesin korvaaminen kermaviilillä.

Valmistumisaika: 30 min

4 keskikokoista kiinteää perunaa
4 vartta vihreää tankoparsaa
½ pienestä kesäkurpitsasta
1 pieni punasipuli
150 g kevyttä HK:n sinistä lenkkimakkaraa tai Gotler-makkaraa maun mukaan suolaa ja rouhittua mustapippuria
KASTIKE:
½ dl kevyttä kermaviiliä
½ dl valmista kurkkurelissiä

1. Leikkaa kuoritut perunat veneen muotoisiksi lohkoiksi, pilko pesty kesäkurpitsa kuutioiksi. Katko parsoista pois kuivat päät, kuori ja viipaloi punasipuli isohkoiksi lohkoiksi.

2. Pilko makkara kuutioiksi.

3. Sekoita kulhossa kasvis- ja makkarapalojen joukkoon öljy ja mausta suolalla sekä pippurirouheella.

4. Levitä seos leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15–20 minuuttia, kunnes perunapalat ovat kypsiä ja saaneet kaunista paistoväriä.

5. Käännä kasvis-makkaraseos kerran paistamisen aikana paistinlastan avulla.

6. Valmista kasvisten kypsyessä kastike sekoittamalla keskenään kermaviili ja kurkkurelissi. Nosta se viileään odottamaan tarjoilua.

Katso kaikki Me Naisten reseptit täältä.

Pastattaako mutta tekisi mieli keventää? Nämä neljä pastaa pyörähtävät lautaselle kevein kalorein, mausta tinkimättä. 

Raejuustopestopasta

4 annosta

10 min

Noin 370 kcal/annos 

 

1 dl kurpistansiemeniä

2–4 valkosipulinkynttä

1 rs (125 g) rucolaa

1 ruukku basilikaa

1 tlk (200 g) rasvatonta raejuustoa

1 tl suolaa

¼ tl mustapippuria

½–1 dl vettä

Lisäksi

300 g täysjyväspagettia

2 litraa vettä

1 tl suolaa

 

1. Paahda siemeniä kuumalla kuivalla pannulla 1–2 minuuttia ja laita ne sauva- tai tehosekoittimen kulhoon.

2. Hienonna joukkoon valkosipulit, lisää rucolat, basilikat ja raejuusto. Soseuta tasaiseksi tahnaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Ohenna pestoa tarvittaessa vedellä.

3. Keitä pastaa kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä 8 minuuttia, tai pakkauksen ohjeen mukaan. Ota 1–2 dl pastan keitinvettä talteen ja valuta pasta siivilässä.

4. Laita pasta takaisin kattilaan ja sekoita joukkoon pesto. Lisää pastaan keitinvettä vähän kerrallaan ja sekoita voimakkaasti.

 

Vihreä parsakaali-makaronilaatikko

4 annosta

50 min

noin 350 kcal/annos

 

4 dl (240 g) makaronia

2 litra vettä

1 tl suolaa

2 valkosipulinkynttä

1 (noin 400 g) parsakaali

1 pss (100 g) pinaattia

1 rs (250 g) maustamatonta rasvatonta rahkaa

1 dl vettä

2 tl oreganoa

1 tl suolaa

¼ tl mustapippuria

4 kananmunaa

 

1. Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan ja siivilöi.

2. Laita valkosipulit ja pinaatti, hienonna murumaiseksi tai hienonna vihannekset veitsellä hienoksi.

3. Voitele uunivuoka kevyesti ja sekoita vuoassa pasta ja vihannesmuru.

4. Sekoita kulhossa rahka, vesi, mausteet ja munanvalkuaiset. Kumoa seos makaronien joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Säästä keltuaiset laatikon pinnalle. Voit toki sekoittaa munat myös kokonaisina rahkaan.

5. Paista laatikkoa 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Lisää munankeltuaiset makaronilaatikon pinnalle ja paista laatikkoa vielä 10 minuuttia. Jos sekoitit munat kokonaisia rahkaan, paista laatikkoa kokonaisuudessaan 40 minuuttia.

Vielä kevyemmän version saat, jos jätät keltuaiset makaronilaatikon päältä pois. Kuva: Anna Huovinen
Vielä kevyemmän version saat, jos jätät keltuaiset makaronilaatikon päältä pois. Kuva: Anna Huovinen

 

Kevyt curry-kanapasta

4 annosta

30 min

noin 460 kcal/annos

1 pkt (600 g) broilerin ohutleikkeitä

2 rl rypsiöljyä

1 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

2 sellerinvartta

1 kesäkurpista

1 fenkoli

1 purjo

1 pkt (250g) fettuccine-täysjyväpastaa

Kastike

5 dl rasvatonta maitoa

1 kanaliemikuutio

1 rkl soijaa

2 tl currya

¼ tl mustapippuria

2 ½ rkl maizenaa

1 ruukku koriantanteria

½ sitruunan mehu

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa broilerileikkeet suupaloiksi ja mausta suolalla ja paprikajauheella. Levitä lihat uunipellille ja paista uunissa 10–15 minuuttia.

2. Siivuta sillä aikaa sellerinvarret, kesäkurpista ja fenkoli esimerkiksi kuorimaveitsellä ohuiksi, pitkiksi suikaleiksi. Halkaise purjo, huuhtele huolellisesti ja leikkaa pitkiksi ohuiksi siivuiksi.

3. Laita maito ja kanaliemikuutio paistinpannulle tai pieneen kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja sekoita niin, että kuutioi sulaa nesteeseen. Mausta soijalla, curryllä ja pippurilla. Vispaa joukkoon Maizena ja annan nesteen kiehahtaa 3–5 minuuttia, kunnes
kastike suurustuu. Lisää korianteri ja purista joukkoon sitruunan mehu. Lisää joukkoon uunissa paahdetut broilerit.

4. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, lisää joukkoon purjot ja fenkolit heti keittämisen alusssa ja muut vihannes­suikaleet viimeiseksi minuutiksi. Siivilöi ja lisää pasta kastikkeeseen.

Currykanapastan pyöräyttää puolessa tunnissa. Kuva: Anna Huovinen
Currykanapastan pyöräyttää puolessa tunnissa. Kuva: Anna Huovinen

 

Katkarapu-chevicheä ja pastaa

4 annosta

15 min

noin 380 kcal/annos

 

1 pss (180 g) katkarapuja

2 tomaattia

2 limen kuori ja mehu

1 punasipuli

1 chili

1 ruukku korianteria

2 rkl rypsiöljyä

1 tl suolaa

½ tl cayennepippuria

Lisäksi

300 g täysjyväistä
Chonchiglioni-pastaa

2 litraa vettä

1 tl suolaa

1. Sulata katkaravut.

2. Halkaise tomaatit ja raasta ne raastimen isolla terällä kulhoon. Pese limet huolellisesti kuumalla vedellä. Raasta limen kuori ja purista mehut, lisää ne tomaatin joukkoon. Hienonna sipulit, chili ja korianteri. Sekoita ne, öljy ja mausteet katkarapujen joukkoon.

3. Keitä pastat suolalla maustetussa vedessä 8 minuuttia. Siivilöi ja kumoa takaisin kattilaan. Lisää joukkoon katkarapuseos.

4. Tarjoile pasta lämpimänä ruokana tai kylmänä pastasalaattina.

Pasta vai pastasalaatti? Päätä itse! Kuva: Anna Huovinen
Pasta vai pastasalaatti? Päätä itse! Kuva: Anna Huovinen

Oletko sinäkin nauttinut tänä kesänä Aperol Spritzin jos toisenkin? Et ole yksin!

Tänä kesänä sitä on nähty kaikkialla. Terasseilla, illanistujaisissa, piknikeillä ja yökerhojen pimennossakin.

Siinä missä muutama vuosi sitten jokaisen drinkinystävän kättä tuntui koristavan Gin tonic, nyt huippusuosioon on noussut italialaisella katkeroliköörillä höystetty Aperol Spritz -drinkki.

Heleän oranssina hohtava juoma ei tosiaan ole juomamaailman uutuus. Sen juuret juontavat vuoteen 1919, ja 50-luvusta eteenpäin juoma on ollut huippusuosittu kotimaassaan Italiassa.

Mutta miksi ihmeessä Aperol Spritzistä on tullut nyt niin suosittu myös Suomessa? Listasimme syyt:

1. Sitä on markkinoitu vinhasti

Suomessa vahvoja alkoholijuomia ei saa mainostaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei jonkun tuotemerkin markkinointi vaikuttaisi myös suomalaisiin. Yhdysvalloissa ja muualla Euroopassa Camparin omistamaa Aperolia on viime aikoina markkinoitu vimmalla, kertoo New York Times. Jenkeissä Aperolin myynti on viimeisen vuoden aikana kasvanut lähes 50 prosenttiyksikköä.

Vaikka Suomen katukuvaan mainokset eivät pääsekään, somen ja muun verkon ansiosta me täällä pohjolassa emme tosiaan jää epätietoisiksi siitä, mitä ulkomailla markkinoidaan.

2. Se sopii moneen makuun

Katkeranmakea ja hapan Aperol Spriz sopii monenlaiselle eri drinksuttelijalle. Siksi juomasta pitävät niin siiderin kuin hieman vähemmän makeidenkin juomien ystävät.

Katkeranmakea ja hapan Aperol Spriz sopii monenlaiselle eri drinksuttelijalle.

3. Se on kuin kesä lasissa

Moni suomalainen on tutustunut Aperol Spritziin Etelä-Euroopan lomamatkoillaan. Mielikuva siitä ihastuttavan kesäisenä hellejuomana on varmasti vaikuttanut sen suosioon.

4. Ja mikä tärkeintä: se näyttää loistavalta somessa!

Sen lisäksi, että drinkkiä on tänä kesänä nähty erityisesti terasseilla, sitä on nähty myös somessa. Heleänä loistava Aperol Spritz sopii täydellisesti Instagramin tämän hetken estetiikkaan.

Trendikkäästi oranssi drinkki tuo Instagram-kuviin mukavasti väriä, kesäisyyttä ja kontrastia. Kaiken päälle juoma tarjoillaan usein isohkosta viinilasista. Sen ansiosta juoma on myös tyylikäs ilmestys.

Nämä kuvat todistavat, että yksi oleellisimmista syistä juoman suosioon saattaa olla se, että oranssi drinkki näyttää niin hyvältä:

 
Me Naiset povasi Aperol Spritzin suosiota jo vuonna 2014. Lue tämän linkin kautta, kuinka teet täydellisen Spritzin.