Trendikäs ja herkullinen katuruoka syntyy kätevästi myös kotikeittiössä. Katso selkeät vaihekuvat.

Kotikebab

10 kpl
Valmistusaika: 45 minuuttia + 4 tuntia kypsymiseen

800 g lampaanjauhelihaa
1 rkl suolaa
1 rkl paprikajauhetta
1 tl rouhittua musta­pippuria
öljyä paistamiseen
kastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chili
1 tlk (400 g) tomaatti­murskaa
2 tl hunajaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
kaalisalaatti:
500 g valkokaalia
½ dl väkiviinaetikkaa
1 rkl sokeria
½ tl suolaa
2 valkosipulinkynttä
4 dl turkkilaista jogurttia
lisäksi:
tomaattia, salaattia, ­suolakurkkua, sipulia
10 kpl pitaleipiä

1. Pyöräytä jauheliha ja mausteet sileäksi tehosekoittimessa. Käsittelyssä jauheliha tiivistyy, jolloin sitä on myöhemmin helpompi vuolla kebablastuiksi.

2. Jaa jauheliha kahteen osaan. Muotoile kasat lenkkimakkaraa paksummiksi tangoiksi.

3. Taita folio kaksinkerroin ja kääri lihapötköt tiiviisti folion sisään.

4. Paista lihapötköjä 100-asteisessa uunissa neljä tuntia. Paistamisen jälkeen anna pakettien jäähtyä kokonaan.

5. Vuole lihapötköistä lastuja juustohöylällä tai veitsellä.

6. Levitä siivut leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Sivele lihat öljyllä.­ Ruskista kebabsiivuja uunissa 180 asteessa 5–10 minuuttia.

7. Valmista kebabkastike. Kuullota silputtua sipulia ja viipaloituja valkosipulinkynsiä öljyssä 10 minuuttia. Hienonna chili ja sekoita joukkoon. Kuullota ja sekoittele pari minuuttia. Lisää tomaattimurska ja muut mausteet. Anna poreilla hiljalleen vähintään puoli tuntia.

8. Soseuta kastike sauva­sekoittimella.

9. Raasta valkokaali karkeaksi raasteeksi. Pane kaali, väkiviinaetikka, sokeri­ ja suola kannelliseen säilytysrasiaan.

10. Ravista ­voimakkaasti ja nosta jääkaappiin maustumaan vähintään puoleksi ­tunniksi.

11. Murskaa valkosipulinkynnet ja sekoita ne jugurtin joukkoon. Siirrä kastike jääkaappiin maustumaan. Sekoita valkokaali ja jugurttikastike yhteen juuri ennen tarjoilua. Täytä pitaleivät lihalla, kaalilla, tomaatilla, salaatilla, suolakurkulla ja sipulilla. Valuta päälle kebabkastiketta.

Tiramisukakku sopii tarjottavaksi aikuisten juhliin. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Tiramisu-jäätelökakun voi tehdä hyvissä ajoin odottamaan pakkaseen.

Taivaallinen tiramisu-jäätelökakku

8 annosta

Valmistusaika 10 min + pakastus 20 min

50 g tummaa suklaata

1 ½ dl vahvaa kahvia

4 rkl kahvilikööriä

12–16 marsalakeksiä

1 l vaniljajäätelöä

2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta

lisäksi

leipävuoka tai vastaava

1 Rouhi tumma suklaa veitsellä. Sekoita kahvi ja likööri lautasella. Dippaa puolet kekseistä yksi kerrallaan pikaisesti seokseen. Lado ne mahdollisimman tiiviisti vuoan pohjalle.

2 Leikkaa jäätelö puoliksi pituussuunnassa. Aseta toinen jäätelölevy tiiviisti keksien päälle. Dippaa ja lado toinen keksikerros. Ripottele puolet suklaasta keksien päälle. Aseta toinen jäätelölevy keksien päälle. Pakasta kakkua 20 minuuttia.

3 Kumoa kakku vuoasta. Ripottele kaakaojauhetta siivilän avulla kakun päälle. Käytä loput suklaasta koristeluun.

Rosmariiniöljy viimeistelee pizzanautinnon. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Täytä moderni kinkkupizza kauden kirpeillä omenoilla, ilmakuivatulla kinkulla tai pekonilla ja cheddarilla. Kruunaa pizza rosmariiniöljyllä

Valmista ensin pizzataikina, ja taikinan kohotessa rosmariiniöljy.

Pizzataikina

4 pizzaa

Valmistusaika 15 min + 1 t kohotus

4 dl vettä

½ tuorehiiva

1 tl suolaa

1 rkl hunajaa

5 dl vehnäjauhoja

3 dl durumjauhoja

1 rkl oliiviöljyä

1 Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja hunaja. Vaivaa kaikki jauhot joukkoon. Alusta taikinaa 5 minuuttia käsin. Lisää öljy. Jatka vaivaamista vielä 5 minuuttia.

2 Peitä kulho keittiöliinalla, ja anna kohota huoneenlämmössä tunti.

Rosmariiniöljy

n. 1 dl öljyä

Valmistusaika 10 min

10 rosmariininoksaa

1 dl öljyä

1 sitruuna

½ tl suolaa

1 tl sokeria

mustapippuria myllystä

1 Irrota lehdet oksista. Puolita sitruuna ja purista sen mehu sauvasekoittimen kulhoon. Lisää loputkin ainekset ja soseuta kauniin vihreäksi öljyksi.

Omena-kinkkupizza

4 pizzaa

400 g tomaattikastiketta

2 omenaa

1 pkt ilmakuivattua kinkkua

100 g cheddaria

1 Täytä pizza kauden kirpeillä omenoilla, ilmakuivatulla kinkulla tai pekonilla ja cheddarilla.

2 Kypsennä pizza 225-asteisessa uusissa noin 15 minuuttia, kunnes pizza on kypsä.