On helppo hymyillä, kun kuitin loppusumma pysyy pienenä. Kuva: Shutterstock
On helppo hymyillä, kun kuitin loppusumma pysyy pienenä. Kuva: Shutterstock

Terveellisesti ja edullisesti syöminen ei ole mahdoton yhtälö, kunhan hyödyntää hieman arjen matematiikkaa.

Helppo tapa saada muutama pennonen säästöönkin on pienentää ruokalaskua. Byrdie-sivuston vinkeillä se onnistuu terveellisyydestä tinkimättä.

Ensin kannattaa laskea, mihin rahat hupenevat. Kolmen euron kahvi joka arkipäivä tekee kuukaudessa (3 € x 5 x 4) noin 60 euroa. Yhdestä muutaman euron kahvipaketista sen sijaan keittää viitisenkymmentä kuppia kahvia, eli ainakin kuukauden tarpeiksi päiväkahveillekin.

Entä mistä muualta voisit säästää? Esimerkiksi makuvedet ja jääteen voisi korvata kotona itse tehdyillä, huomattavasti halvemmilla versioilla. Muutenkin itse tekeminen tulee yleensä aina edullisemmaksi.

Opettele kokkaamaan edullisista raaka-aineista

Pavut ovat terveellistä ja naurettavan edullista ruokaa. Niissä on proteiinia, rautaa ja vitamiineja. Lisäksi ne säilyvät pitkään kuivakaapissa. Vielä valmiiksi käsiteltyjä purkkipapuja halvempaa on ostaa kuivatavaraa, jonka keittää ja liottaa itse. Näin välttyy myös liialliselta suolalta.

Hamstraa halpaa pakkaseen

Jos pakastimessa on tyhjää tilaa, kannattaa väijyä kaupan tarjouksia ja pakastaa alennushintalapulla varustetut tuotteet tulevaa käyttöä varten. Pakastealtaistakin voi tehdä edullisia löytöjä: esimerkiksi marjapakasteet ovat melko edullisia ja käteviä. (Ellet sitten ole jo täyttänyt jokaista koloa itse keräämilläsi luonnon antimilla. Vielä ehtii esimerkiksi puolukkaan.)

Osta kauden tuotteita

Sen lisäksi, että kasvikset ovat juuri poimittuina parhaimmillaan, ne ovat myös kohtuuhintaisia. Satokausikalenteri kertoo, mikä on parasta juuri nyt.

Luomua vai tavallista?

Jos luomulisän maksaminen ei huvita, kannattaa tutustua pariin listaan. "Dirty Dozen" -listalle joutuvat eniten torjunta-aineita sisältävät tuotteet, ja "Clean 15" -listalle pääsevät puhtaimmat. Ensimmäiseltä listalta kannattaa siis valita luomua, jälkimmäiseltä voi ottaa sen halvemman, tavallisen version. Aiheeseen voi tutustua tarkemmin Environmental Working Groupin sivustolla. Kannattaa tosin huomioida, että tilasto on amerikkalainen, ja EU:lla on oma kemikaalilainsäädäntönsä.

Vanha kikka

Älä mene kauppaan nälkäisenä -sääntö pätee laihduttamisen lisäksi lompakon lihottamiseen. Erään tutkimuksen mukaan nälkäisenä kaupasta tulee poimittua mukaan 23 prosenttia enemmän roskaruokaa ja herkkuja, mikä tietää taas lisää rahanmenoa.

Lue myös:

Säästöreseptit herkuttelijalle

Pärjääkö ihminen peruspäivärahalla? Kokeilimme

Helppo ja halpa tapa laihduttaa: puhu itsesi timmiksi

Helpointa on valmistaa sellainen juhlamenu, joka sopii kerralla kaikille erityisruokavalioille. Tässä muutama takuuherkullinen, kaiketon resepti! 

Yksi ei käytä maitotuotteita, toinen on allerginen kananmunalle, keliaakikkosukulainenkin saapuu... Jos juhliin on tulossa useita erikoisruokavaliota noudattavia, kannattaa suosiolla tehdä tarjottavia, jotka sopivat ihan kaikille. Se on helpompaa kuin vääntää jokaiselle omaa sorttiaan, eikä näin tarvitse  kirjoa noutopöytää erilaisilla tuoteselostelapuilla. 

Maidolle, kermalle ja voille on lukemattomia kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Leivonnaisissa kananmunan voi usein korvata esimerkiksi puolikkaalla banaanilla tai kikherneliemellä – tai jättää kokonaan pois. Vehnäjauhotkin on helppo vaihtaa esimerkiksi gluteenittomaan jauhoseokseen.

Alla muutama resepti, jotka ovat jo valmiiksi maidottomia, munattomia, gluteenittomia ja vegaanisia. Suurin osa niistä sopii myös pähkinäallergikolle. 

Paahdettu kikhernesalaatti

Ihana, kevääseen sopiva lämmin salaatti syntyy paahtamalla kikherneet ja kasvikset uunissa ja pyöräyttämällä ne sitruunaisessa sinappisoosissa. Aktiivinen tekoaika on vain 15 minuuttia, jonka lisäksi paistamiseen menee 25 minuuttia. Resepti löytyy Soppa365-blogista

Kuva: Tuomas Kolehmainen. 

Hedelmäinen vihersalaatti

10 annosta

Valmistusaika 20 min

  • 1 mango
  • 5 keltaista luumua
  • ½ cantaloupe-meloni
  • 4 sydänsalaattikerää
  • 200 g vuonankaalia
  • 200 g mansikoita
  • 100 g pensasmustikoita

Greippivinegretti:

  • 1 tl roseepippuria
  • 1 greipin mehu
  • 5 timjaminoksaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 2 rkl hunajaa (TAI täysvegaaniseen salaatinkastikkeeseen 1 rkl sokeria)
  • 1 tl suolaa
  1. Tee ensin vinegretti. Murskaa roseepippureita morttelissa. Lisää timjaminoksat ja murskaa myös niitä kevyesti. Sekoita joukkoon öljy, hunaja tai sokeri sekä suola. Purista greipistä mehu ja sekoita.
  2. Pilko mango siivuiksi, luumut lohkoiksi ja meloni kuutioiksi tai palloiksi meloniraudalla. Irrota kannat mansikoista ja puolita. Irrottele salaatinlehdet ja huuhdo ne. Kuivaa salaattilingolla.
  3. Kokoa salaatinlehdet ja vuonankaali salaattikulhoon. Sekoita puolet kastikkeesta vihreiden joukkoon. Asettele hedelmät ja marjat salaattipedille ja kaada loput kastikkeesta niiden päälle.

Hedelmäinen vihersalaatti on raikas juhlatarjottava. Kuva: Panu Pälviä, resepti: Riikka Väliahde.
Hedelmäinen vihersalaatti on raikas juhlatarjottava. Kuva: Panu Pälviä, resepti: Riikka Väliahde.

Gluteenittomat kookoskaurasämpylät

Salaatin kanssa tulee toki tarjota hyvää leipää! Gluteenittomat kaurasämpylät sopivat täydellisesti tähän tarkoitukseen. Ruokabloggaaja Virpi Mikkosen Me Naisille jakaman reseptin voi leipoa myös vegaanisesti:

Noin 9 sämpylää

Valmistusaika 30 min + paistoaika 20 min

  • 3 rkl chiansiemeniä + 1 dl vettä
  • 4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita tai kaurajauhoja
  • 1 dl kookosjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl psylliumkuitujauhetta
  • ½ tl merisuolaa
  • 3,5 dl kauramaitoa tai muuta maitojuomaa
  • vajaa 1 dl kookosöljyä
  • 1 tl kookossiirappia TAI kotimaista luomuhunajaa
  • ½ tl omenaviinietikkaa
  1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita chiansiemenet ja vesi pienessä kulhossa ja anna tekeytyä geeliksi noin 5 minuuttia.
  2. Hienonna sillä välin kaurahiutaleet tehosekoittimessa jauhoksi tai käytä valmiita kaurajauhoja. Kaada kaurajauho kulhoon ja lisää kookosjauho, leivinjauhe, psylliumkuitujauhe ja suola. Sekoita.
  3. Lisää chiageeli, kauramaito, sulanut voi tai öljy, juokseva hunaja tai siirappi ja omenaviinietikka. Anna taikinan turvota viitisen minuuttia. Taikinan koostumuksen tulee olla pehmeää ja hyvin muovailtavaa, mutta ei kuivaa. Kun pyörittelet taikinasta palloja, tulee niiden säilyttää muotonsa eikä lässähtää. Mikäli taikina tarttuu käsiin, lisää hieman jauhoja.
  4. Öljyä kädet ja ota taikinasta paloja. Pyörittele niistä pienehköjä sämpylöitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paista niitä noin 20 minuuttia uunin keskiosassa, kunnes sämpylät ovat hieman kullanruskeita. Ota uunista ja nauti!

Erilaiset levitteet antavat leiville ja sämpylöille makua. Jos tarjoat muutakin kuin gluteenitonta leipää, muista pitää ne erillään toisistaan. Kuva: Panu Pälviä, levitteiden reseptit: Riikka Väliahde.
Erilaiset levitteet antavat leiville ja sämpylöille makua. Jos tarjoat muutakin kuin gluteenitonta leipää, muista pitää ne erillään toisistaan. Kuva: Panu Pälviä, levitteiden reseptit: Riikka Väliahde.

Cashew-tuorejuustolevite

10 annosta

Valmistusaika 10 min + liotus 4 t

  • 400 g cashew-pähkinöitä
  • 2 rkl ravintohiivahiutaleita
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl sipulijauhetta
  • 1 sitruuna
  1. Liota pähkinöitä reilussa vedessä vähintään yön yli.
  2. Valuta pähkinöiden vesi pois. mittaa pähkinöiden lisäksi monitoimikoneen kulhoon ravintohiivahiutaleet, suola ja sipulijauhe. Purista sitruunan mehu joukkoon. Soseuta, kunnes seos on tasainen.

Minttu-hernelevite

10 annosta

Valmistusaika 10 min

  • 400 g (pakaste)herneitä
  • 2 limeä
  • 1 ruukku minttua
  • 2 rkl maapähkinävoita
  • 1 tl suolaa
  1. Sulata herneet, jos ne ovat jäässä. Puolita limet ja purista niistä mehu sauvasekoittimen kulhoon. Irrota mintturuukusta lehdet.
  2. Soseuta kaikki ainekset sauvasekoittimella.

Herkulliset hodarit

Hot dogit ovat rentoa tarjottavaa juhliin, ja jokainen voi muokata tästä herkusta omannäköisensä. Hodarisämpylät voit leipoa kaikettomina esimerkiksi ylläolevan kaura-kookossämpylöiden ohjeella tai ostaa kaupasta valmiita, gluteenittomia, maidottomia ja munattomia sämpylöitä.

  • hotdog-sämpylöitä (gluteeniton, maidoton ja munaton)
  • tavallisia ja kasvisnakkeja (eri kulhoihin totta kai)
  • avocadoa (syöntikypsiä)
  • sipulirouhetta
  • chiliä
  • makeaa chilikastiketta
  • maustettua kaurakermaviiliä
  • majoneesia tai hampurilaiskastiketta (halutessasi laita tarjolle munaton ja maidoton vaihtoehto)
  • korianteria tai muita silputtuja yrttejä
  • kurpitsapikkelsiä

JÄLKIRUOKIA:

Rommirusina-suklaajäätelö

Myös tämä resepti on Virpi Mikkonen jakanut Me Naisille. Vegaaninen jäätelö, joka saa makunsa mantelilikööristä, rommista ja kaakosta, sopii hyvin jälkiruoaksi aikuiseen makuun:

3 annosta

valmistusaika 40 min + 4 t pakastus

  • 3 pakastettua banaania
  • 2 rkl mantelilikööriä
  • 5 rkl rommia
  • 3 rkl luomurusinoita
  • 1 ½ rkl raakakaakaojauhetta
  • 1 rkl luomuhunajaa (tai kookossiirappia, steviaa tai muuta makeuttajaa)
  • (2–3 rkl mantelimaitoa tai muuta maitojuomaa)
  • 3 rkl raakakaakaonibsejä
  1. Kuori banaanit ja leikkaa pieniksi paloiksi. Laita palat isoon pakasterasiaan ja pakasta vähintään 4 tuntia. Sillä välin kaada mantelilikööri ja rommi kattilaan ja kiehauta. Lisää sekaan rusinat ja jätä marinoitumaan siksi aikaa, kunnes banaanit ovat jäätyneet.
  2. Ota jäätyneet banaanipalat pakastimesta ja kaada tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen. Hienonna banaaneita, kunnes ne alkavat muuttua paksuksi pehmeäksi massaksi. Jos teet isomman annoksen, voit soseuttaa banaanit pienemmissä erissä, jotta tehosekoittimesi ei ylikuumene.
  3. Lisää banaanimassaan kaakaojauhe, hunaja, halutessasi mantelimaito ja marinoimasi rusinat. Sekoita seos pehmeäksi jäätelöksi. Hämmennä lusikalla sekaan raakakaakaonibsit ja annostele jäätelö kulhoihin. Jos jäätelöseos pehmenee liikaa valmistamisen aikana, voit pitää sitä hetken pakastimessa ennen tarjoilua.

Vegaaninen suklaamousse

Klassinen suklaamousse valmistuu kätevästi myös vegaanisena. Suklaamousseen saa raikkautta tarjoamalla ne paistettujen karpaloiden kera. Jälkiruoka kannattaa valmistaa hyvissä ajoin, jotta se ehtii viiletä jääkaapissa ennen tarjoilua. Resepti Soppa365-blogissa

Karpalot tai muut kirpeähköt marjat raikastavat suklaamoussen. Kuva: Anna Huovinen

Mustikka-raakaleivokset

Raakaleivokset eivät käy uunissa ollenkaan. Trendikkäissä leivoksissa maistuu niin mustikka kuin pähkinäkin, ja ne sopivat myös vegaaneille ja gluteenittomille. Resepti Kodin Kuvalehdessä

Mustikkaleivokset eivät kaipaa uunia. Kuva: Päivi Anita Ristell.

Onko sinulla jokin ihan kaikille sopiva resepti, joka on juhlissa luottoherkkusi? Kerro kommenteissa!

Tee koko päivän juhliin holiton versio ja terästä booli vasta illalla.

Vadelmainen jääteebooli

10 annosta

Valmistusaika 15 min

4 dl vettä

2 teepussia

mustaa teetä

1 ruukku minttua

3 sitruunaa

200 g vadelmia

½ dl vaaleaa siirappia

1 l hiilihapotettua vettä

1 dl giniä

Lisäksi

jääpaloja

  1. Mittaa vesi lasiin ja upota teepussit veteen. Anna teen uuttua vahvaksi.
  2. Irrota mintun oksat tyvestä lehtineen. Leikkaa yksi sitruunoista siivuiksi ja purista kahdesta mehu.
  3. Kumoa vadelmat boolikulhoon ja murskaa hellästi. Lisää tee, siirappi, sitruunamehu ja -siivut, minttu sekä gini. Viimeistele jääpaloilla ja kuplavedellä.