Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Pyöreä vai neliskanttinen? Suusi maistaa suklaapalan eri tavalla.

Kun brittiläinen suklaavalmistaja Cadbury muutti maitosuklaansa kulmikkaasta pyöreämmiksi paloiksi, kuluttajat kimmastuivat. Suklaa maistuu pahemmalta kuin ennen, he väittivät, vaikka reseptiä ei ollut muutettu lainkaan.

Mistä tämä johtui?

Suklaan muodosta, voi päätellä toisen makeisvalmistajan, Nestlén, tutkimuksesta. Tutkimuksessa 12 harjaantunutta maistelijaa mässytti menemään kymmenen eri mallista suklaanpalaa, jotka kaikki oli tehty samasta suklaasta.

Muoto vaikutti hurjasti suklaan makuun ja syömisfiilikseen. Pyöreät palat sulivat nopeammin ja tuntuivat pehmeämmiltä, kun taas siiven tai purjeen muotoisissa maistui kaakao ja kinuskimaisuus.

Tutkijat selittivät makueroja suklaan sulamisvauhdin eroilla ja sillä, että ilma liikkuu suussa eri tavalla eri mallisten suklaapalojen ympärillä.

Kaikkea sitä pitääkin tutkia!

Lähde: Confectionery News

Lue myös:

Suklaa loppuu, paniikki iskee – tässä kelpo korvikkeet!

Mikä tutkimus! Suklaansyöjät ovat muita hoikempia

Selaa Me Naisten suklaisia reseptejä

Savulohiparsapiiraat sopivat niin naposteltaviksi kuin alkupaloiksikin. Kuva: Sanoma-arkisto / Pia Inberg

Saisiko olla perunanachoja, paahtopaistia vai piimäpannacottaa?

Mikä ruoka sopisi parhaiten 100-vuotiaan Suomen juhlistamiseen? Jokin herkullinen ja juhlava, mutta riippuu myös syöjistä. 

Kokosimme ideat itsenäisyyspäivän tarjoiluihin:

Illallispöytään

  1. Poro-persimoniviipaleet ja savulohi-parsapiiraat ihastuttavat alkuruokina.
  2. Maa-artisokkakeitto, juurekset sekä possurulla ja piimäpannacotta muodostavat Suomi-henkisen illallismenun.
  3. Jos tavoitteena on edullinen illallinen, eikä tarjottavien tarvitse olla perinteisiä suomalaisia, itämainen lohi on kokeilemisen arvoinen. Resepti on helppo ja edullinen, mutta lopputulos näyttävä ja maukas.
  4. Jälkimarinoitu paahtopaisti syntyy yllättävän helposti.
  5. Juustokakku on aina hyvä jälkkäri. Kokeile sitruuna-lakujuustokakkua, limetti-minijuustokakkuja, porkkanajuustokakkua tai crème brûlée -kinuskijuustokakkua. 
  6. Mehevä mutakakku käy myös vegaanisille juhlijoille.

Television ääreen

  1. Naposteltavistakin voi tehdä kokonaisen menun: poropiirakkaa, helppoja mätitähtiä, ruisnappeja ja täytettyjä pipareita.
  2. Suolainen fetapannari on nopea, herkullinen ja vieläpä gluteeniton valinta.
  3. Tuhdit vegaaniset perunanachot tuovat potkua Linnan juhlien katsomoon.
  4. Kaipaatko jotakin klassista, mutta uusin maustein? Testaa joulutorttujen uusia täytteitä.

Rentoon juhlintaan

  1. Söpöt sorbettikuoharit kruunaavat bileet.
  2. Salaattibaari pitää bilettäjät kylläisinä, ja syötävää löytyy niin kalan kuin kasvistenkin ystävälle. 
  3. Herkullinen peltigalette pelastaa laiskan emännän juhlat.
  4. Herkkujälkkäri ei aina vaadi mittavia valmisteluja: tiramisu-jäätelökakku syntyy kymmenessä minuutissa.
  5. Aina puhutaan Linnan juhlien boolista, mutta kyllä kotibileissäkin osataan booleja tehdä.

Jauheliha kokataan nyt aasialaisittain. 

Thaimaalainen jauhelihakulho

4 annosta

Valmistusaika 30 min

3 valkosipulinkynttä

2 sipulia

2 tuoretta chiliä

1 suippopaprika

1 ruukku thai-basilikaa

2 rkl öljyä

400 g jauhelihaa

2 rkl hunajaa

2 rkl soijakastiketta

1 rkl kalakastiketta

2 limeä

4 munaa

½ tl suolaa

tarjoiluun

riisiä

  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Puolita chilit ja paprika. Poista siemenet ja kannat. Hienonna chili. Viipaloi paprika. Irrota basilikasta lehdet. Säästä muutama kaunis oksa koristeluun.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista sipuleita, chiliä ja paprikaa 5 minuuttia keskilämmöllä. Nosta lämpötilaa ja lisää jauheliha. Anna sen ruskistua. Lisää hunaja, soija, kalakastike ja purista limestä mehu. Anna porista miedolla lämmöllä sillä välin kun paistat munat. Ripottele munien pintaan suola.
  3. Viimeistele kastike sekoittamalla joukkoon basilikanlehdet.
  4. Kokoa kulhoihin riisiä, jauhelihakastiketta ja paistettu muna. Koristele basilikan oksalla.