Sitruunalohigrillistä saa kaverikseen grillattua avokadoa ja sitruunaa. Kuvepaistista tehdyt pihvit ovat nyt muodissa.
Sitruunalohigrillistä saa kaverikseen grillattua avokadoa ja sitruunaa. Kuvepaistista tehdyt pihvit ovat nyt muodissa.

Kesä ei ole vielä lopussa! Muutama elokuinen viikonloppu aikaa panna grilliin kuumenemaan jotain muuta kuin sitä iänikuista makkaraa.

Kun makkara kyllästyttää, on aika laajentaa grilliohjelmistoa. Miltä kuulostaa kuve? Grillattu avokado? Entä porkkana ja parsa grillillä?

Kuvepihvi hiillokselta

4–6 annosta
Valmistusaika: 30 minuuttia + marinoitumisaika 2–12 tuntia

400 g kuvepaistia (tai entrecoteta tai ulkofileetä)

marinadi:
3 dl punaviiniä
1 dl soijakastiketta
5 valkosipulinkynttä

kastike:
2 dl maustettua ranskan­kermaa (paahdettu sipuli,
esimerkiksi Valio)
25 g voita
2 tl sitruunan mehua
2 rkl lehtipersiljaa

1. Tee marinadi. Leikkaa valko­sipulinkynnet noin puolen sentin paloiksi (niitä ei tarvitse kuoria). Yhdistä punaviini ja soijakastike, lisää valkosipulinkynnet. Kaada marinadi tukevaan muovipussiin tai vähän lihapalaa isompaan astiaan.­ Nosta liha marinadiin ja anna maustua yön yli tai vähintään kaksi tuntia.
2. Nosta liha huoneenlämpöön tunti ennen grillausta. Ota paisti pois marinadista ja kuivaa pinta.
3. Tee kastike. Pane voi kattilaan. Kuumenna, kunnes se muuttuu kullanruskeaksi. Anna jäähtyä 5 minuuttia. Kaada voi ja sitruunamehu ranskankerman joukkoon ja sekoita. Hienonna joukkoon persilja. Nosta kastike kylmään.
4. Ota grillin viereen foliopala, johon liha­ kääritään grillauksen jälkeen. Grillaa kuvetta keskilämpöisessä grillissä 3–4 minuuttia­ puoleltaan. Jätä liha reilusti punertavaksi, jotta se pysyy mureana. Kääri liha folioon 15 minuutiksi. Leikkaa liha­ ohuiksi viipaleiksi ja nosta tarjolle ranskankermakastikkeen kanssa. Tarjoa lisukkeena keitettyjä perunoita ja salaattia.

Sitruunalohi grillistä

4 annosta
Valmistusaika: 20 minuuttia

500 g nahallista lohifileetä
1 tl timjamia
1-2 tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 sitruunaa
1 rkl kapriksia

1. Nypi lohifileestä ruodot pois. Jätä nahka fileeseen. Mausta kala timjamilla, suolalla ja pippurilla.
2. Nosta kala alumiinifolion päälle. Käännä folion reunoja pystyyn niin, että kalasta irtoava neste ei valu grilliin.
3. Leikkaa sitruunat viipaleiksi ja peitä lohifilee­ niillä.
4. Grillaa lohta kannen alla noin 10 minuuttia. Varo, ettei kala kypsy kuivaksi. Ripottele­ kaprikset kypsälle lohifileelle. Tarjoa keitettyjen perunoiden, voin ja grillatun sitruunan kanssa.

Grillattu sitruuna tai avokado

Voitele hedelmien leikattu pinta öljyllä, paista tai grillaa 5 minuuttia.­ Purista sitruunan mehua kalan ja keitettyjen perunoiden­ mausteeksi. Tarjoa avokado vaikka sitruunalohen parina.

Grillikasvikset vihreässä kylvyssä

4 annosta
Valmistusaika: 25 minuuttia­

400 g porkkanoita
200 g vihreää parsaa
1 nippu retiisejä
avokadodippi:
1 avokado
½ vihreä omena
½ limetti (kuori ja ­mehu)
½ sellerinvarsi
½ valkosipulinkynsi
½ ruukku korianteria
5 tippaa tabascoa
¼ tl suolaa
mustapippuria myllystä rouhittuna

1. Esikeitä porkkanat suolalla maustetussa vedessä puolikypsiksi (4–8 minuuttia). Valuta vesi pois.
2. Pese parsat ja leikkaa niiden juuresta parin sentin kuiva pätkä pois.
3. Tee dippi. Kuori avokado ja lusikoi sisus korkeaan kannuun. Kuori omena ja poista siitä siemenkota. Raasta limetin­ vihreä kuoriosa hienoksi raasteeksi ja purista mehu. Hienonna valkosipulinkynsi. Pane omena, limetinkuori ja mehu, selleri, valkosipuli, korianteri ja tabasco kannuun. Hienonna ainekset­ sauvasekoittajalla tasaiseksi tahnaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
4. Grillaa porkkanoita ja parsoja muutama minuutti.­ Ne saavat jäädä napakoiksi, jotta niitä on helppo dipata avokadotahnaan.
5. Pese retiisit ja laita ne varsineen tarjolle porkkanoiden ja parsojen kanssa. Tarjoa kasvikset avokadodipin kanssa.

Vinkki! Voit tarjota porkkanat ja parsat lämpiminä tai haaleina.

Lue myös:

Kesägrillaajan sudenkuopat – vältä nämä virheet!

Marinadia ja makeaa! Mestarigrillaajan kolme vinkkiä