Luonnon maut, niitä maailmalla arvostetaan. Kuva: Panu Pälviä
Luonnon maut, niitä maailmalla arvostetaan. Kuva: Panu Pälviä

Karjalanpiirakkakärry kiertää jo Suomea, milloin maailmaa? Kolme huippukokkia kertoo, mistä suomalaisesta ruuasta voisi tulla kansainvälinen menestys.

Malin Söderström, ruotsalainen tv-kokki ja keittokirjailija:

”Maailmalla tunnetaan hyvin pohjoismaiset lihapullat, graavilohi ja kanelipulla. Suomalaisten ei kuitenkaan kannattaisi markkinoida yksittäisiä perinneherkkuja, kuten kaali- tai lanttulaatikkoa. Maailmalla kiinnostaa Pohjoismaiden moderni, yksinkertainen tapa valmistaa puhtaita, tuoreita raaka-aineita. Ruotsalaiset ovat vieneet ehkä liikaa pohjoismaisen keittiön saamasta huomiosta. Syy voi olla se, että ruotsalaiset ovat markkinoineet ruokiaan ympäri maailmaa. Suomella olisi mahdollisuudet samaan.”

Amandine Chaignot, ranskalainen kokki ja maan Masterchef-ohjelman tuomari:

”En tiedä paljon suomalaisesta ruokakulttuurista, mutta viime vuonna kävin Suomessa ja tajusin, miten villi maa Suomi on. Teillä on loistavia, luonnollisia tuotteita, jotka kunnioittavat ympäristöä. Seuraavaksi haluaisin oppia lisää sienistä ja kaloista.”

Suzuko Enomoto, japanilainen kaiseki- eli illalliskokki ja ruokakouluttaja:

”Suomessa on paljon ihastuttavia, laadukkaita raaka-aineita, kuten kala, marjat ja sienet. Kiehtovinta suomalaisessa keittiössä on kuitenkin sen oma maailma tai filosofia. Viime vuonna Suomen-matkalla tutustuin ruokakulttuuriin. Tuntui kuin olisin astunut satumetsään, jonka tunnelma on aivan erilainen kuin Japanissa. Keittiön ja luonnon välillä on yhteys. Jos suomalaiset myyvät tämän tarinan, jonka jokainen ainesosa ja ruokalaji sisältävät, maailma olisi varmasti ihastuksissaan.”

Lue myös:

Näitä suomalaisia ruokia ylistetään Jenkeissä – valitettavasti suurin osa onkin Ruotsista

Tuomas Vimma on snobbaileva herkkusuu

Mikä on Suomen feta tai uusi sahti?

EU on antanut niille ja 1 276 muulle elintarvikkeelle nimisuojan. Nyt maa- ja metsätalousministeriön työryhmässä pohditaan, mitkä kaikki suomalaisruuat voisivatkaan olla nimisuojan arvoisia.

Savulohiparsapiiraat sopivat niin naposteltaviksi kuin alkupaloiksikin. Kuva: Sanoma-arkisto / Pia Inberg

Saisiko olla perunanachoja, paahtopaistia vai piimäpannacottaa?

Mikä ruoka sopisi parhaiten 100-vuotiaan Suomen juhlistamiseen? Jokin herkullinen ja juhlava, mutta riippuu myös syöjistä. 

Kokosimme ideat itsenäisyyspäivän tarjoiluihin:

Illallispöytään

  1. Poro-persimoniviipaleet ja savulohi-parsapiiraat ihastuttavat alkuruokina.
  2. Maa-artisokkakeitto, juurekset sekä possurulla ja piimäpannacotta muodostavat Suomi-henkisen illallismenun.
  3. Jos tavoitteena on edullinen illallinen, eikä tarjottavien tarvitse olla perinteisiä suomalaisia, itämainen lohi on kokeilemisen arvoinen. Resepti on helppo ja edullinen, mutta lopputulos näyttävä ja maukas.
  4. Jälkimarinoitu paahtopaisti syntyy yllättävän helposti.
  5. Juustokakku on aina hyvä jälkkäri. Kokeile sitruuna-lakujuustokakkua, limetti-minijuustokakkuja, porkkanajuustokakkua tai crème brûlée -kinuskijuustokakkua. 
  6. Mehevä mutakakku käy myös vegaanisille juhlijoille.

Television ääreen

  1. Naposteltavistakin voi tehdä kokonaisen menun: poropiirakkaa, helppoja mätitähtiä, ruisnappeja ja täytettyjä pipareita.
  2. Suolainen fetapannari on nopea, herkullinen ja vieläpä gluteeniton valinta.
  3. Tuhdit vegaaniset perunanachot tuovat potkua Linnan juhlien katsomoon.
  4. Kaipaatko jotakin klassista, mutta uusin maustein? Testaa joulutorttujen uusia täytteitä.

Rentoon juhlintaan

  1. Söpöt sorbettikuoharit kruunaavat bileet.
  2. Salaattibaari pitää bilettäjät kylläisinä, ja syötävää löytyy niin kalan kuin kasvistenkin ystävälle. 
  3. Herkullinen peltigalette pelastaa laiskan emännän juhlat.
  4. Herkkujälkkäri ei aina vaadi mittavia valmisteluja: tiramisu-jäätelökakku syntyy kymmenessä minuutissa.
  5. Aina puhutaan Linnan juhlien boolista, mutta kyllä kotibileissäkin osataan booleja tehdä.

Jauheliha kokataan nyt aasialaisittain. 

Thaimaalainen jauhelihakulho

4 annosta

Valmistusaika 30 min

3 valkosipulinkynttä

2 sipulia

2 tuoretta chiliä

1 suippopaprika

1 ruukku thai-basilikaa

2 rkl öljyä

400 g jauhelihaa

2 rkl hunajaa

2 rkl soijakastiketta

1 rkl kalakastiketta

2 limeä

4 munaa

½ tl suolaa

tarjoiluun

riisiä

  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Puolita chilit ja paprika. Poista siemenet ja kannat. Hienonna chili. Viipaloi paprika. Irrota basilikasta lehdet. Säästä muutama kaunis oksa koristeluun.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista sipuleita, chiliä ja paprikaa 5 minuuttia keskilämmöllä. Nosta lämpötilaa ja lisää jauheliha. Anna sen ruskistua. Lisää hunaja, soija, kalakastike ja purista limestä mehu. Anna porista miedolla lämmöllä sillä välin kun paistat munat. Ripottele munien pintaan suola.
  3. Viimeistele kastike sekoittamalla joukkoon basilikanlehdet.
  4. Kokoa kulhoihin riisiä, jauhelihakastiketta ja paistettu muna. Koristele basilikan oksalla.