Jälkkärileivonnaisten trendikkäimmät ainekset löytyvät nyt juureslaareista.

Fenkolia jälkiruokalautasella ja palsternakkaa syntymäpäiväkakussa. Kuulostaa ­ensiksi kummalliselta, mutta niin kuulosti aikoinaan myös ajatus porkkanaraasteesta ­makeassa kakussa. Nykyisin porkkanakakku on kotileipurin peruskauraa. 

Näyttää siltä, että lähiruokainnostus ja kausiajattelu ovat saaneet meidät korvaamaan kaukaa tuodut hedelmät kauden kasviksilla, mutta oikeastaan hommassa ei ole mitään uutta. Sota-aikaan esimerkiksi Britanniassa porkkana korvasi leivoksissa aprikoosin ja palsternakka näytteli banaanin roolia.

Porkkana-inkiväärileivokset

12–15 palaa
Valmistusaika: 15 minuuttia + paistoaika 25 minuuttia

voita vuoan voiteluun
2 dl muscovado-sokeria
1 ½ dl rypsiöljyä
3 munaa
3 keskikokoista porkkanaa raastettuna (noin 3 dl)
75 g (noin 2 dl) saksanpähkinöitä rouheena
½ dl hillottua inkivääriä pieninä kuutioina tai inkiväärihilloa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
(½ tl raastettua muskotti­pähkinää)

Kuorrute:
250 g mascarpone-juustoa
2 dl tomusokeria
½ tl inkiväärijauhetta
koristeluun saksanpähkinöitä
(hillottua inkivääriä)

1. Voitele suorakaiteen muotoinen kakkuvuoka (koko noin 15 x 20 cm). Säädä uuni 175 asteeseen.

2. Mittaa sokeri, öljy ja munat kulhoon. Sekoita ne puuhaarukalla.

3. Lisää porkkanaraaste, pähkinät ja inkiväärikuutiot tai -hillo.

4. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja mausteet. Lisää seos taikinaan. S­ekoita, älä vatkaa.

5. Kaada taikina vuokaan. Paista noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä.

6. Mittaa kuorrutteen ainekset kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi. Levitä kuorrute kakun pinnalle ja koristele saksanpähkinöillä ja halutessasi inkiväärillä.

Punajuuri-suklaakuppikakut

12 kpl
Valmistusaika: 25 minuuttia + paistoaika: 20 minuuttia

100 g voita
1 (150 g) punajuuri
100 g suklaata
2 rkl vahvaa kahvia
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
3 munaa
1 ½ dl sokeria

Kuorrute:
100 g tuorejuustoa
25 g voita
1 dl maapähkinävoita
1 dl tomusokeria
1 rkl maitoa tai kermaa

1. Nosta voi pöydälle lämpiämään. Kuori ja pilko punajuuri. Keitä se kypsäksi ja soseuta sileäksi soseeksi.

2. Leikkaa voi noin sentin kuutioiksi. Pilko suklaa ja sulata se varovasti kattilassa. Lisää kuuma kahvi suklaaseen. Sekoita ja lisää voikuutiot. Lisää myös punajuurisose.

3. Yhdistä jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe erillisessä kulhossa.

4. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset suklaamassaan. Lisää kuiva-aineseos ja sekoita.

5. Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi, lisää sokeri lusikallinen kerrallaan vatkaamista jatkaen. Kääntele valkuaisvaahto hellästi suklaataikinaan.

6. Kaada taikina tukeviin muffinivuokiin tai muffinipellin koloihin. Paista 175 asteessa 15–20 ­minuuttia. Kokeile taikinan kypsyyttä tikulla. Kun taikina ei enää tartu tikkuun, kuppikakku on kypsä.

7. Mittaa kuorrutteen ainekset kulhoon ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi. Pursota täyte tai levitä se veitsen avulla jäähtyneiden kuppikakkujen päälle.

Huomaa! Valkuaisvaahto kohottaa kuppikakut paistamisen aikana, mutta uunista ottamisen jälkeen ne laskeutuvat hiukan.

Palsternakka-vadelmakakku

15 annosta
Valmistusaika: 20 minuuttia + paistoaika 1 tunti

voita vuoan voiteluun
300 g (2 dl soseena) palster­nakkaa
2 munaa
1 dl öljyä
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita
2 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
¼ tl suolaa
2 dl vadelmia (pakaste)

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele pitkulainen leipävuoka tai kuivakakuille tarkoitettu rengasvuoka.

2. Kuori ja pilko palsternakka. Keitä palat vedessä pehmeiksi (noin ­8 minuuttia) ja soseuta tasaiseksi soseeksi.

3. Riko munat kulhoon. Lisää öljy ja palsternakkaseos.

4. Yhdistä jauhot, kookos, sokerit, leivinjauhe, kaneli ja suola toisessa kulhossa. Lisää jauhoseos muna-­öljyseokseen.

5. Kääntele jäiset vadelmat taikinaan varovasti, jotta ne eivät murskaantuisi täysin.

6. Kaada taikina kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin tunti.

Vinkki! Voit halutessasi kuorruttaa kakun porkkanaleivosten tai kuppikakkujen kuorrutteella.

Salaattirullat ovat helppo eväs. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Piristä viikonlopun illanistujaisia hauskoilla caesarsalaattirullilla.

Caesarsalaatti rullalla

4 annosta

Valmistusaika 30 min

2 kerää sydänsalaattia

1 pkt (n. 150 g) pekonia

2 avokadoa

100 g ituja tai silmusalaattia

dippi

1 ½ dl majoneesia

½ sitruuna

2 rkl kapriksia tai 2 anjovisfilettä

½ dl parmesaaniraastetta

mustapippuria myllystä

1 Valmista ensin dippi. Mittaa astiaan majoneesi ja purista sitruunan mehu. Lisää kaprikset tai anjovisfileet ja juustoraaste. Soseuta sauvasekoittimella hyvin. Rouhi pippuria

ja sekoita.

2 Kuumenna pannu ja levitä pekonit vierekkäin pannulle. Paista rapeiksi ja anna jäähtyä talous<HH>paperin päällä.

3 Irrottele salaattikerästä isot lehdet syrjään odottamaan. Hienonna ne lehdet, joihin ei saa käärittyä täytettä. Kuutioi avokado. Leikkaa pekonisiivut pieneksi. Sekoita kulhossa salaattisilppu, pekonit, avokadokuutiot ja idut.

4 Aseta salaatinlehdelle noin ruokalusikallinen täytettä. Taita kevyesti sivusta lehden reunat sisäänpäin ja kääräise rullalle. Kiinnitä halutessasi hammastikulla.

Tiramisukakku sopii tarjottavaksi aikuisten juhliin. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Tiramisu-jäätelökakun voi tehdä hyvissä ajoin odottamaan pakkaseen.

Taivaallinen tiramisu-jäätelökakku

8 annosta

Valmistusaika 10 min + pakastus 20 min

50 g tummaa suklaata

1 ½ dl vahvaa kahvia

4 rkl kahvilikööriä

12–16 marsalakeksiä

1 l vaniljajäätelöä

2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta

lisäksi

leipävuoka tai vastaava

1 Rouhi tumma suklaa veitsellä. Sekoita kahvi ja likööri lautasella. Dippaa puolet kekseistä yksi kerrallaan pikaisesti seokseen. Lado ne mahdollisimman tiiviisti vuoan pohjalle.

2 Leikkaa jäätelö puoliksi pituussuunnassa. Aseta toinen jäätelölevy tiiviisti keksien päälle. Dippaa ja lado toinen keksikerros. Ripottele puolet suklaasta keksien päälle. Aseta toinen jäätelölevy keksien päälle. Pakasta kakkua 20 minuuttia.

3 Kumoa kakku vuoasta. Ripottele kaakaojauhetta siivilän avulla kakun päälle. Käytä loput suklaasta koristeluun.