Giselellä ja Tomilla on myös kaksi pientä lasta. Kuva: Reuters
Giselellä ja Tomilla on myös kaksi pientä lasta. Kuva: Reuters

Superparin ruokavalio vaikuttaa toki superterveelliseltä, mutta monen mielestä myös superankealta.

Jotkut mallit kehtaavat yhä väittää, että he syövät mitä sattuu, mutta näyttävät silti upeilta ja pysyvät hoikkaakin hoikempina. Vaan ei Gisele Bündchen, 35.

Giselen ja hänen miehensä, amerikkalaista jalkapalloa pelaavan Tom Bradyn, 38, kokki Allen Campbell antoi Boston.comille haastattelun, jossa paljastuivat perheen tiukkaakin tiukemmat elämäntavat.

Ei valkoista sokeria, ei valkoisia jauhoa, tietenkään. Ei myöskään arominvahventeita. Ei maitoa. Ei kofeiinia. Eikä tomaatteja.

Amerikkalaismedia on tietenkin villiintynyt näin yksityiskohtaisesta kurkistuksesta julkkisparin erikoiseen elämään, ja dieettiä on ruodittu netissä laajalti. Terveellisyys on toki kiva juttu, mutta yleinen mielipide näyttää olevan, että nyt terveellisyysmopo on nyt lähtenyt keulimaan ja pahasti.

Toimittaja Joshua Ocampo kirjoittaa Bon Appétit -sivustolla kokeilleensa ruokavaliota 17 tunnin ajan ja "selvinneensä hengissä kertomaan siitä".

– Löysin gluteenittoman, maidottoman, ilottoman kurpitsamuffinin toimiston lähellä olevasta leipomosta. Ei valkoista sokeria, ei vehnäjauhoa ja paistettu vain kookosöljyllä ja pettyneen kondiittorin kyynelillä, toimittaja kuvailee kokemustaan.

"Olen hyvin varovainen tomaattien suhteen."

Kulhoruokaa

Niin, ne tomaatit. Allen Campbellin mukaan koisokasvit, joihin kuuluvat lisäksi esimerkiksi paprikat, perunat ja munakoiso, aiheuttavat kehossa tulehdusta. Siksi ne ovat kieltolistalla, vaikka Giselen ja Tomin perheessä syödään 80-prosenttisesti kasviksia. Pelkkää luomua tietenkin.

– Tomaatteja käytetään silloin tällöin, mutta ehkä vain kerran kuussa. Olen hyvin varovainen tomaattien suhteen. Ne aiheuttavat tulehdusta, kokki kertoo.

Ruokavalion loppuun 20 prosenttiin mahtuu täysjyväriisiä, luomulihaa, ankkaa ja kanaa.

Tiedoksi, että lautaset ovat nykyään out ja kulhot in, joten Bünchen-Bradyn huushollissa ateriat tarjoillaan trendikkäästi kulhoista. Kokki hehkuttaa (kulho)ruokalajia, jossa on kvinoaa, lehtikaalia, lehtimangoldia tai punajuurikasta sekä valkosipulia paistettuna kookosöljyssä. Vähän paahdettuja manteleita ja cashewpähkinäkastiketta sekä mausteita.

– Se on heille lohturuokaa.

Ai että, heti alkoi tehdä mieli viherpirtelöä.

Starting the week with pure energy. #greenjuice 🍃🍏🍃 Começando a semana com energia pura. #sucoverde

A photo posted by Gisele Bündchen (@gisele) on

Nam, oikeesti!

Lohturuuaksi kvinoaa? Supermalli Gisele Bündchenin kokki kertoo perheen tiukasta ruokavaliosta

Mulla ei näy tuo kuva mutta paahdetut mantelit pähkinät ja valkosipuli kuulostaa herkulliselta, nam! Minusta kvinoa on pahaa, mutta syöväthän he sentään jopa riisiä ja ankkaa.. olisipa mahtava olla tuolla ruokavaliolla ja joku vielä kokkailisi ne mulle :) Itsekin vältän tomaattia koska atoopikkona saan kutinaa - liekö kasvinsuojelymyrkyistä yms joita tuollainen pehmeä hedelmä imee varsin tehokkaasti itseensä.. Suomessa myytävät tomaatit maistuvat joskus todella kamalalle!
Lue kommentti

Karjalanpiirakoiden pikaversiot eli tuttavallisemmin pikapiirakat syntyvät yhdistelemällä kahta eri puuroa.

Karjalanpiirakka on kiistatta yksi Suomen rakastetuimmista perinneherkuista.

Ehta karjalanpiirakka leivotaan tietenkin sujauttamalla riisi- tai ohrapuuroa ohuenohueen, hapattamattomaan ruiskuoren uumeniin. Koko komeuden kruunaa kaunis rypytys, jonka oikeaoppisessa tekemisessä voi kestää varsinkin aloittelijalta tovi jos toinenkin.

Piirakoiden valmistaminen on kokonaisuudessaan varsin työlästä puuhaa. Valmistuksessa saattaa hurahtaa kokemattomalta piirakanpyörittäjältä tunteja – ja kokenutkin piirakkamestari saattaa välillä kaivata helpotusta prosessiin.

Miten se onnistuisi, voiko piirakoita tehdä perinteistä tyyliä nopeammin?

Tottahan toki! Yhden vaihtoehdon tarjoaa personal trainer Kiira Laakkonen, joka esitteli karjalanpiirakoiden pikaversion reseptin Facebookissaan. Vaikka Kiiran jakama resepti on hänen omaa käsialaansa, kunniaa pikapiirakoiden ideasta hän ei tohdi ottaa itselleen.

– Mummini on aina leiponut perinteisiä karjalanpiirakoita kaikkiin juhliin. Kun mummille tuli ikää, hän ei enää jaksanut koko karjalanpiirakkaprosessia: kaulimista, rypyttämistä ja muuta. Hän kuitenkin halusi tarjota piirakoita edelleen juhlissa ja kutsuilla, joten hän kehitteli pikapiirakat, joista nykyinen ohjeeni on sovellettu, Kiira kertoo Me Naisille.

Pikapiirakat syntyvät varsin yksinkertaisesti: niiden kuoriosa on kaurapuuroa ja sisus riisipuuroa. Kiiran kehittelemä resepti on gluteeniton ja halutessa myös maidoton.

– Nämä soveltuvat todella hyvin esimerkiksi viikonlopun aamupalaksi puuron tilalle. Hitaasti imeytyvien hiilihydraattien vuoksi ne toimivat loistavasti myös välipalana juuston, kasvisten ja vihannesten kera. Parhaimmilta ne maistuvat lämpiminä, Kiira kertoo.

Vaikka aitoja, alkuperäisiä ja itse tehtyjä karjalanpiirakoita pikapiirakat eivät ehkä päihittäisi, Kiira suosittelee niitä ehdottomasti korvaamaan kaupan valmispiirakat.

– Kaupan tuotteissa on aina lisäaineita ja säilöntäaineita sekä runsaasti suolaa. Ne ovat paljon epäterveellisempiä kuin kotitekoiset.

Näit gluteenittomat pikapiirakat tehdään:

  1. Valmista ensin riisipuuro. Keitä noin 8 dl vettä kiehuvaksi. Lisää 4 dl puuroriisiä ja kypsennä. Lisää 1 litra täysmaitoa (tai kauramaitoa). Anna puuron hautua miedolla lämmöllä. Lisää lopuksi suolaa oman maun mukaan.
  2. Valmista kaurapuuro. Keitä noin 1 litra vettä kiehuvaksi. Lisää 5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita ja keitä puuro välillä sekoittaen. Lopuksi lisää joukkoon iso kananmuna ja suolaa maun mukaan. (Kananmuna sitoo puuron paremmin yhteen, mutta se ei ole välttämätön.)
  3. Anna puurojen jäähtyä. Voit tehdä puurot myös edellisenä päivänä valmiiksi. Näin ne pysyvät paremmin kasassa.
  4. Kokoa piirakat! Lisää lusikallinen kaurapuuroa leivinpaperille ja tasoita muotoon. Lisää päälle noin ruokalusikallinen riisipuuroa ja tasoita. Voitele piirakoiden pinta kananmunalla.
  5. Paista kiertoilmalla 180 asteessa kunnes piirakoiden pinta on rapsakka ja saanut kunnolla väriä.
  6. Syö piirakat esimerkiksi luomuvoin kera – ja nauti!

Lisää personal trainer Kiira Laakkosen reseptejä sekä treeni- ja hyvinvointivinkkejä löydät hänen Instagramistaan @kiirakirsikka ja Facebook-sivuiltaan

Tässä se nyt on: runeberginpannari! Kuva: Soppa 365
Tässä se nyt on: runeberginpannari! Kuva: Soppa 365

Soppa 365 on keksinyt uuden tavan nauttia klassikkoherkkua.

Pian saa herkutella oikein kunnolla, sillä ensi kuussa vietetään sekä Runebergin päivää että laskiaista. Runebergintortut ovat kestohitti, mutta voi suomenruotsalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin päivää juhlistaa muutenkin kuin tortuilla. Soppa 365 on nimittäin keksinyt, että runebergintortusta tutut maut sopivat vallan mainiosti myös pannariin.

Pannari saa tortun tapaan klassikkoherkun maun tilkasta karvasmanteliöljyä, mutta lisäksi siihen voi murustaa joulusta ylijääneet piparit. Pannarin kruunaavat tietenkin vadelmamarmeladi ja sokerikuorrutus. Katso runeberginpannarin ohje Soppa365.fi:stä

Pannarin lisäksi klassikkoherkusta voi tuunata myös vadelmaisen drinkin:

Runebergindrinkki

ohje: Katja Nordlund

Vadelmainen runebergindrinkki sopii joko tortun korvikkeeksi tai kaveriksi. Kuva: Katja Nordlund
Vadelmainen runebergindrinkki sopii joko tortun korvikkeeksi tai kaveriksi. Kuva: Katja Nordlund

1 dl kotimaisia pakastevadelmia
2 rkl vodkaa
1/2–1 tl mantelilikööriä (amaretto)
1 tl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus kardemummaa
koristeeksi piparkakkumuruja

  1. Käytä hiukan sulaneita vadelmia. Älä kaada marjoista irtoavaa mehua pois, vaan käytä myös se juomaan.
  2. Mittaa ainekset tehosekoittajaan tai sauvasekoittimen kulhoon. Annostele mantelilikööriä makusi mukaan.
  3. Pyöräytä tasaiseksi seokseksi. Painele seos tiheän siivilän läpi, jotta saat juomasta sileää.
  4. Kaada juoma lasiin.
  5. Raasta tai murusta koristeeksi pala piparkakkua.

Jos pannari tai drinkki kuulostavat turhan villeiltä makuusi, perinteisen ohjeen runebergintorttuun löydät tämän jutun alusta:

Me Naiset ja Soppa 365 kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.