He rakastavat savun ja turpeen makua, treenaavat hajuaistiaan ja puhuvat tynnyrivahvuuksista. Varakkaiden vuorineuvosten juoma kerää nyt faneikseen hupparikansaa. Jutun kuvat: Panu Pälviä, Pasi Murto.
He rakastavat savun ja turpeen makua, treenaavat hajuaistiaan ja puhuvat tynnyrivahvuuksista. Varakkaiden vuorineuvosten juoma kerää nyt faneikseen hupparikansaa. Jutun kuvat: Panu Pälviä, Pasi Murto.

Viski nousi viikonloppuna kaikkien huulille. Ensin Helsingin Sanomat kertoi aluehallintoviraston (avi) kieltäneen yksityisiä bloggaajia käyttämästä viski-sanaa kirjoituksissaan. Myöhemmin avin ylitarkastaja totesi Iltalehdessä, ettei kukaan ollut antanut sellaista kieltoa. Kohun seurauksena lähes jokainen sosiaalisen median käyttäjä puhui päivityksissään viskistä. Me Naiset selvitti jo alkuvuodesta, keitä todelliset viskifanit ovatkaan.

Se ei ollut rakkautta ­ensi kulauksella. Veera ­Salo, 34, muistaa ensimmäisen kosketuksensa viskiin. Isä tarjosi juoman, ja se maistui kauhealta.

– Liian väkevää ja polttavaa, Veera kuvailee.

Siihen viskit olisivat jääneet, ellei Veera olisi tutustunut mieheen nimeltä Jarkko Nikkanen. Jarkko on nykyisin Veeran puoliso – ja intohimoinen viskiharrastaja.

Jarkon harrastus on saanut jo ammattimaisia piirteitä: hän pitää maistelutilaisuuksia ja koulutuksia ja onpa kirjoittanut suomalaisen viskikirjankin.

Veeran kodissa hyllyt notkuvat viski­opuksista ja kylään tuleville tarjotaan väkevää skottijuomaa.

– Ajattelin, että minunkin on syytä ­ottaa viskistä selvää. Oli ihanaa, kun Jarkko osasi kertoa niin paljon. Makuja oli helpompi löytää toisen ohjauksessa.

Silti Veeraa jännitti lähteä ensimmäiseen julkiseen maistelutilaisuuteen.

– Pelkäsin, että joudun sanomaan ­jotakin ja muut huomaavat, etten tiedä mitään.

Veera Salo aloitti viskiharrastuksen 4 vuotta sitten.­   

Maisteluissa on vaara joutua tieto­kilpailuun. Osa viskiharrastajista nauttii, kun saa viljellä faktoja ja briljeerata niillä. He muistuttavat intohimoisia penkki­urheilijoita, jotka etsivät muista harrastajista veljiä ja vastustajia.

Veeran ensimaistelu sujui hyvin. Muiden kanssa oli hauska miettiä, tuoksuuko lasissa sitruuna vai mummon liinavaatekaappi. Siitä lähtien Veera on omistanut pari iltaa kuukaudessa viskiharrastukselle ja tehnyt muutaman viski­matkan Skotlantiin Islay-saarelle.

Mallasjuoma on Veeralle kuin joogaa.

– Olen kova suorittamaan, mutta viskin äärellä pysähdyn. Tuoksut ja maut vievät minut eri paikkoihin, esimerkiksi savuisuus saa minut mökille saunan jälkeiseen raukeuteen.

Tosin kun Veera lähtee tyttöjen kanssa ulos, juoma on valkoviiniä.

Aistit terävinä

Suomenlinnan upseerikerhon juhlasali on valmiina maistajaisiin. Pöydille on katettu pieniä jalkalaseja. Illan tähdet, neljä erilaista Ardbeg-viskiä on kaadettu valmiiksi ja peitetty A4-paperiarkeilla.

Veera on odottanut tätä torstaita. ­Tänään hän ei ole syönyt mausteista ruokaa, joka olisi voinut turruttaa makunystyrät. Nyt pitää olla terässä, koska luvassa on erikoisnäytteitä.

­Ensimmäinen juoma­näyte ­virittää Veera Salon ja Jari Aution (oik.) ­makunystyrät.

Saliin virtaa väkeä. Huppariveikkoja ja ruutupaitahipstereitä, muutama pukumies. Mustissa huppareissa ja fleece-pusakoissa lukee Laphroaig, Glenfiddich tai jokin muu mallasviskimerkki.

Nuorimmat täällä ovat opiskeluiässä, vanhimmat lähellä eläkeikää. Valtaosa satapäisestä porukasta on kolmekymppisiä miehiä, naisia on alle kymmenen.

Kun vieraat ovat istuutuneet, valkohiuksinen mies salin päässä nousee seisomaan. Hänelle taputetaan raikuvasti, ja kännykät nousevat kuvausasentoon.

Nousija on Mickey Heads, Skotlannista saapunut tislaamomestari. Hän on viski­julkkis, joka sai Veerankin liikkeelle.

Mickey toivottaa väen tervetulleeksi, siirtää omaa lasirivistöään peittävän ­paperin sivuun ja nostaa yhden laseista ilmaan. Yleisö seuraa perässä ja tähystää juomiaan valkoista paperia vasten.

Mickey kertoo lasissa kiiltelevän viskin tulevan hänen kotisaareltaan Islaylta. Seinälle heijastetaan kuva merenrannalla seisovasta tislaamosta ja ruskeista puutynnyreistä sen pihalla. Mickey ­tarinoi pitkään saaresta  ja tislaamon historiasta. Käsi jo väsyy, mutta kukaan ei laske lasia alas, saati ota hörppyä.

Kuulu tislaamo­mestari on kännykkäkuviin haluttu julkkis.

Viimein Mickey siirtyy kuvailemaan lasissa keinuvan juoman ulkonäköä, sitten hän painaa nenänsä lasin sisään ja nuuhkaisee. Myös Veera nostaa lasin kiinni nenään: nuuhkii, sulkee silmänsä.

Siristely ja tuoksuttelu jatkuvat ­minuuttitolkulla ilman että kukaan siemaisee lasistaan. Vasta kun tislaamomestari ottaa kulauksen, Veerakin kaataa viskiä varovaisesti suuhunsa. Nielaisua ei kuulu, sillä Veera antaa juoman viipyä kielellään.

Hetken päästä hän avaa silmänsä.

– Huh, maku vei minut Skotlantiin ­Islayn saarelle. Olin pitkällä kivilaiturilla, jota meri huuhtoo. Muutama valopiste loisti takana avautuvasta kylästä, muuten oli pimeää, hän hymyilee autuaasti.

Uusi tapa nauttia alkoholia

Neljä vuotta sitten Veeran oli helppo aloittaa viskiharrastus. Alko myi monenlaisia mallasviskejä, ja juomiin erikoistuneita baareja sekä maistelutilaisuuksia järjestettiin ympäri Suomen.

Jari Autiolla ei ollut yhtä vaivatonta. Kun hän 90-luvun lopulla hurahti skottijuomiin, mallasviskejä piti lähteä maistelemaan ruotsinlaivalle.

– Kävimme Cinderellalla pari kertaa vuodessa, koska sen baarissa oli hyvä ­valikoima.

Jari perusti Hämeenlinnaan The Local Whisky Clubin 90-luvulla. Nyt vastaavanlaisia seuroja on niin Tammisaaressa kuin Kemissä. Viskiblogejakin on kymmeniä. Janoon riittää lääkettä: maistajaisia, viskiristeilyjä, -matkoja, luentoja.

Maistelunäytettä tiiraillaan pitkään ennen ensimmäistä ­kulausta.

Tislaamomestari Mickey muistaa ­ensimmäisen merkin viskiharrastamisen viriämisestä. Vuonna  1980 tislaamon pihalle ilmestyi ulkopuolisia, jotka halusivat tutustua viskin valmistukseen.

– Mieleeni nousi vain: miksi? Mickey kertoo ja naurahtaa vuosien takaiselle hämmennykselle.

Viskifanitus on niin antaumuksellista, että tutkijoitakin kiinnostaa.
Vaasan yliopistossa työskentelevä yliopistonlehtori Ilkka Luoto on perehtynyt mallasviskiin sekä akateemisesti että harrastamalla.

– Viski on muotia, hän toteaa.

Mallasviskejä harrastetaan monissa maissa, ehkä innokkaimmin juuri täällä Pohjoismaissa. Tutkija uskoo viskin sala­polttoa, kertomuksia ja mystiikkaa pursuavan historian kiehtovan harrastajia. Sekä käsityöläisyyteen pohjaavan perinne­teollisuuden, näin digiaikana.

– Mallasviskiä on vaikea valmistaa ja siitä riittää loputtomasti opiskeltavaa, koska viskejä on kovin monenlaisia. Oman klubimme tasting-tilaisuudessa olemme arvioineet jopa intialaista viskiä.

Viski-into  on osa vallalla olevaa ruuan trendikkyyttä .

– Aisteja harjoitetaan ja kehollisia ­kokemuksia jaetaan. Myös sanallistaminen liittyy ilmiöön. Pitää osata kertoa, miltä tisle tuoksuu ja suussa maistuu.

Siitä on kyse myös upseerikerhon juhlasalissa, jossa alkaa taas vilkas supina. Maisteluvuoroon tulee illan ensimmäinen tynnyrinäyte, cask sample, jonka tislaamomestari on tuonut mukanaan puolen litran pullossa.

Maisteluannoksessa on kaksi senttiä viskiä. Sekin riittää.

Mikä vuosi? Mikä vahvuus? Onko tässä käytetty bourbon-tynnyriä? Kysymykset sinkoilevat.

Veera painaa kämmenensä lasin päälle, jotta tuoksut kertyisivät lasiin.

– Minttua, vähän minttua, hän ilmoittaa oikealla puolella istuville.
Vastapäätä istuvat löytävät juomasta kaakaon makua.

Demokraattisempi viski

Ennen viski oli elitistinen tuote.

– Nyt aiheesta voi lukea loputtomasti kirjoista ja netistä, ja verkossa onnistuu juomien tilaaminenkin, tutkija Ilkka Luoto sanoo.

Ilkan oma harrastus käynnistyi yli kymmenen vuotta sitten savuisesta ­Lagavulinista. Juoman esitteli viski­kärpäsen puraisema ystävä.

– Viskit olivat hurjan erilaisia. Se oli kiehtovaa.

Kaverukset etenivät harrastuksessa nopeasti lähelle tieteellistä tasoa.

– Ruiskutimme viskeihin vettä injektioneulalla, jotta saimme niihin tismalleen saman alkoholipitoisuuden. Halusimme vakioida tutkimusolosuhteet. Kun lopulta murehdimme, ettemme saa koteihimme samoja valaistusoloja, totesimme menneemme liian pitkälle.

Tieteellisyys sai jäädä. Tilalle tulivat nautinto ja seurallisuus.

– Lopetin täydellisen juoman etsimisen. Jokaiseen tunnelmaan ja seuraan löytyy sopiva juoma. Mallasviskin syvin olemus on yhdessäolossa, siinä että juoman äärellä tarinoidaan ja turistaan.

Tutkijakaan ei maistele viskejä yksin.

Fanitusta ja keräilyä

Kuten muissakin faniporukoissa, viskiyhteisössä kiistellään makuasioista. On loputon maailma eri brändejä, sävyjä, historianippeleitä.

Veera ilmoittaa olevansa Ardbeg-fani, vaikka pitää monista muistakin viskeistä. Ardbeg-viskin fani­yhteisöön kuuluu 90 000 ihmistä, heistä lähes 2 000 on suomalaisia.

Veera on tehnyt pari viskimatkaa Islayn saarelle. Lagavulinin varastossa hän pääsi ottamaan näytettä viski­tynnyristä.

Myös Jari on yksi heistä. Hän näyttää kännykästä kuvia kodistaan: Valaistuja viskipullojen täyttämiä hyllyjä. Ardbeg-merkillä on oma vitriininsä, pulloja on yli 80. Kokoelmassa on muitakin merkkejä. Pullot näyttävät koskemattomilta.

– Enemmän on tullut ostettua kuin juotua, Jari selvittää.

Hän liu’uttaa näytölle kuvan taulusta, jonka Jarin 13-vuotias poika on tehnyt koulun puutöissä. Taulussa lukee  suosikkiviskin nimi.

– Poika on painanut minulle myös Ardbeg t-paidan.

Yhtiö järjestää innokkaimmille ja uskollisimmille asiakkaille tapahtumia, kuten tämän Suomenlinnan maisteluillan. Fanit saavat ilmoittautua tapahtumiin ennen muita. Kun Mickeyn vierailusta ilmoitettiin, 20 euron maistelupaikat varattiin loppuun tunneissa.

Tutkija Ilkka Luoto kutsuu fanien ja viskiyhtiöiden kytkeytymistä sissimarkkinoinniksi. Viskiyhtiö hyötyy siitä, että fanit levittävät merkkitietoisuutta ilmaiseksi ja ­uskottavammin kuin yhtiö itse.

– Järjestelmä antaa mahdollisuuksia viskinystävillekin, jos he pääsevät keskusteluyhteyteen. Fanit ovat esimerkiksi vaatineet, ettei viskejä värjättäisi. Heitä on myös kuunneltu.

Selfiessä minä ja lasi

Viskinystäviä kuunnellaan Alkossakin.

– Viskiharrastajat ovat aktiivisia. He ovat lähestyneet meitä, ja ­tapaamisissa olemme vastaanottaneet heidän toiveitaan, tuoteryhmäpäällikkö Mika Kauppinen Alkosta kertoo.

Viskipullot ovat saaneet myymälöissä enemmän hyllytilaa, koska mallasviskiä myydään koko ajan enemmän.

– Se on poikkeuksellista tässä taloustilanteessa, Mika Kauppinen toteaa.

Mallasviskit ovat arvojuomia. Ne maksavat edullisimmillaankin yli 30 ­euroa pullolta, kalleimmat jo  satasia.

Raha on yksi syy sille, että viskiä juodaan yhdessä. Kun pullot jaetaan, hinta ei nouse ylivoimaiseksi.

Veera pääsi ­kuvaan Skotlannista saapuneen tislaamomestari-Mickeyn  kanssa.

Kaikkea ei silti saa rahallakaan. Juhla­salin viimeisessä lasissa odottaa 1975 tislattu tynnyrinäyte, illan kohokohta. Monet ottavat selfien lasin kanssa.
Viereinen seurue on kirjannut aiemmista juomista muistiinpanot, mutta nyt kynät ja kännykät lepäävät pöydillä.

– Tästä on turha kirjoittaa, koska tätä ei voi maistaa uudelleen. Nyt vain nautitaan, yksi maistelija selventää

– Tänä iltana en pese hampaitani, toinen maistaja maiskauttaa suutaan.

Himoitut pullot – Skotlannista kuljetetut tynnyrinäytteet Ardbeg-viskiä.

Saliin nousee meteli, kun kaikki alkavat puhua. Ensimmäisenä lasinsa tyhjentäneet pinkaisevat Mickeyn luo pyytämään nimmareita ja yhteiskuvia.

Veera lähtee ystävineen jatkamaan iltaa. On ehkä valkoviinin aika.

Juttu on julkaistu Me Naiset -lehdessä helmikuussa 2014.

Lue myös:

"Viskiäkin join vain ollakseni uskottava kirjailija"

Kaada päälle olutta, valuta viski laseihin – irkkukeittiön perusteet

Sanasto

Tasting
Maistelutilaisuus.

Mallasviski eli Single Malt -viski  
Valmistetaan yhden tislaamon mallastisleistä, joka syntyy mallastetusta ohrasta, vedestä ja hiivasta. Viskiä kypsytetään tammitynnyrissä Skotlannin maaperällä vähintään kolme vuotta.

Sekoiteviski eli blended-viski
Sekoite usean eri tislaamon viskeistä. Siinä voi olla sekä mallasviskiä että jyväviskiä. Jyväviski valmistetaan mallastamattomasta viljasta.

Islay  
Saari Skotlannin länsirannikolla, jossa on nykyään kahdeksan mallasviskitislaamoa. Tunnettu savuisista ja turpeisista viskeistä.

Tislaus
Viljasta tulee tislettä, kun neste­seos höyrystetään ja höyry tiivistetään. Tislaus tehdään kaksi kolme kertaa viskin valmistuksen aikana.

Bourbon-tynnyri
Tammitynnyri, jota on aiemmin käytetty vain kerran Yhdysvalloissa valmistettavan bourbon-viskin kypsyttämiseen. Tynnyreitä käytetään viskin kypsytyksessä Skotlannissa.

Rosmariiniöljy viimeistelee pizzanautinnon. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Täytä moderni kinkkupizza kauden kirpeillä omenoilla, ilmakuivatulla kinkulla tai pekonilla ja cheddarilla. Kruunaa pizza rosmariiniöljyllä

Valmista ensin pizzataikina, ja taikinan kohotessa rosmariiniöljy.

Pizzataikina

4 pizzaa

Valmistusaika 15 min + 1 t kohotus

4 dl vettä

½ tuorehiiva

1 tl suolaa

1 rkl hunajaa

5 dl vehnäjauhoja

3 dl durumjauhoja

1 rkl oliiviöljyä

1 Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja hunaja. Vaivaa kaikki jauhot joukkoon. Alusta taikinaa 5 minuuttia käsin. Lisää öljy. Jatka vaivaamista vielä 5 minuuttia.

2 Peitä kulho keittiöliinalla, ja anna kohota huoneenlämmössä tunti.

Rosmariiniöljy

n. 1 dl öljyä

Valmistusaika 10 min

10 rosmariininoksaa

1 dl öljyä

1 sitruuna

½ tl suolaa

1 tl sokeria

mustapippuria myllystä

1 Irrota lehdet oksista. Puolita sitruuna ja purista sen mehu sauvasekoittimen kulhoon. Lisää loputkin ainekset ja soseuta kauniin vihreäksi öljyksi.

Omena-kinkkupizza

4 pizzaa

400 g tomaattikastiketta

2 omenaa

1 pkt ilmakuivattua kinkkua

100 g cheddaria

1 Täytä pizza kauden kirpeillä omenoilla, ilmakuivatulla kinkulla tai pekonilla ja cheddarilla.

2 Kypsennä pizza 225-asteisessa uusissa noin 15 minuuttia, kunnes pizza on kypsä.

 

BBQ-porkkana sopii myös hamppareihin tai leivän päälle. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Jos perushodareiden makumaailma on nähty, kokeile yllättävän hyvää porkkanatäytettä.

BBQ-porkkanahodarit

8 annosta

Valmistusaika 30 min

5 porkkanaa

1 sipuli

5 dl bbq-kastiketta

3 rkl tomaattipyreetä

1 pkt nakkeja

8 hodarisämpylää


Tarjoiluun

lehtipersiljaa


1 Pese ja kuori porkkanat. Raasta ne raastimen hienolla terällä. Kuori, puolita ja siivuta sipuli ohuiksi siivuiksi. Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipuleita 5 minuuttia ja lisää raaste. Kuullota vielä 5 minuuttia, lisää bbq-kastike ja tomaattipyree. Käännä levy minimilämpötilalle ja anna seoksen tekeytyä sillä välin, kun valmistelet hodarit loppuun.
2 Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Kokoa sämpylät uunipellille. Leikkaa nakkeihin viillot. Paista ne kuivalla pannulla kauniin ruskeiksi. Paahda sämpylöitä 2-4 minuuttia uunissa lähellä vastusta, jotta niihin tulee rapea pinta.
3 Kokoa hodarit. Lusikoi porkkanatäytettä sämpylöihin, nosta sisään nakki ja koristele persiljanlehdillä.