Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Nyt täytekakku saa näyttää paljasta pintaa. Kesäjuhlien modernein herkku on nimittäin alaston kakku eli kakku ilman kermakuorrutetta.

Aikaansa seuraava morsian jättää hääkakustaan pois kermahunnun ja antaa tilaa mansikkahillolle ja röpelöiselle kakkupohjalle. Kakkujen kermaa ovat nyt kakut ilman kermaa.

Amerikkalaisen Momofuku Milk Barin omistajan Christina Tosin kerrotaan olevan jauhopeukalo trendi-ilmiön takana. Eriskummallisista leivoksistaan tunnettu Tosi paljasti ABC Newsille, mistä idea alastonkakkuihin lähti.

– Mietin, miksi piilottaa koristuksen taakse kakun värit, rakenne ja kaikki jännittävät keittiössä tehdyt asiat? Miksi en voisi haastaa normeja?

Nakukakuissa pääroolissa loistavat siis rakenne sekä maukas ja värikäs täyte. Jotta kakku olisi silti näyttävä, kannattaa se koristella kukkasilla, hedelmillä tai suklaa- ja keksimurusilla.

Me Naisten ruokatoimittaja Katja Nordlund sanoo, ettei alaston kakku ole uusi näky kotimaassakaan.

– Ilmiö on ollut Suomessa jo vuosia. Esimerkiksi ruokabloggaajat ovat tehneet niitä ja reseptejä löytyy.

Nordlund kertoo, että sen sijaan termi ’alaston’ on tuore.

– Suomessa on käytetty sanoja ’riisuttu’ tai ’paljas’. Meille kyseinen kakku on näyttäytynyt keskeneräisenä. Kakku näyttää vähän siltä, että onkohan aika loppunut kesken.

Haluatko kokeilla, miten alaston kakku syntyy? Poimi ohje italialaiseen ruusu-vadelmakakkuun Glorian Ruoka & Viini -sivuilta.

Lue lisää:

Muistatko vielä nämä herkut?