Läheltä piti -tilanne opetti ennakointia.

Heittelehtivä auto ja silmissä vilistävät puiden latvat. Se on ensimmäinen muistikuva, joka myyntikoordinaattori Tuija Lindroosille, 50, tulee mieleen toukokuisesta työmatkasta.

Kaikki kävi muutamassa sekunnissa: silmien ummistus, tienpenkkaa rouhaissut auto, havahdus, sokki. Tapahtumasta on yli kaksikymmentä vuotta, mutta Tuijan iho nousee yhä kananlihalle asiaa kerratessa.

– Tajusin heti, miten pienestä onnettomuus oli kiinni.  Jos olisin syöksynyt ojaan tai päin toista autoa, minua ei enää olisi, hän myöntää.

Sääolojen puolesta minkäänlaista riskiä ei olisi pitänyt olla. Tie oli kuiva, aurinko paistoi ja liikenne lappeenrantalaisella tiellä rullasi kahdeksankymmenen kilometrin tuntivauhtia.

– Satuin vain olemaan itse huonossa kunnossa, koska olin edellisen yön kärvistellyt vatsataudissa. Tähän yhtälöön kun lisää lämpimän päivän ja ilmastoimattoman auton, kaikki onnettomuuden ainekset ovat kasassa.

Tuija ajaa paljon työnsä vuoksi: vuodessa auton mittariin kertyy parhaimmillaan 60 000 kilometriä.

– Tuosta torkahduksesta opin, että liikenteessä ennakointi on yksi tärkeämpiä juttuja. Enää en lähtisi niin väsyneenä tai sairaana rattiin, vaikka aikataulu olisi kuinka tiukka, Lindroos sanoo.