Paula Vesalan ja Mira Luodin uusimmalla Veden varaan -levyllä tunnelmat liukuvat tuutulauluista aggressioon ja nostalgiseen iskelmäfiilikseen.
 

<!-- /* Font Definitions */ @font-face {font-family:Verdana; panose-1:2 11 6 4 3 5 4 4 2 4; mso-font-charset:0; mso-generic-font-family:swiss; mso-font-pitch:variable; mso-font-signature:536871559 0 0 0 415 0;} /* Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal {mso-style-parent:""; margin:0cm; margin-bottom:.0001pt; mso-pagination:widow-orphan; font-size:10.0pt; font-family:Verdana; mso-fareast-font-family:"Times New Roman"; mso-bidi-font-family:"Times New Roman";} @page Section1 {size:612.0pt 792.0pt; margin:70.85pt 2.0cm 70.85pt 2.0cm; mso-header-margin:35.4pt; mso-footer-margin:35.4pt; mso-paper-source:0;} div.Section1 {page:Section1;} -->

PMMP on hivuttanut koko 2000-luvun ajan rimaansa yhä korkeammalle, eikä laadusta tingitä nytkään. Veden varaan on upea suunnanmuutos entistä harmonisempaan ilmaisuun.

Vain Viimeinen valitusvirsi edustaa sitä raivokasta PMMP-asennetta, johon fanit alun perin rakastuivat. Loppupaketti yllättää maalailullaan.

Säveltäjä-tuottaja Jori Sjöroosin luoma äänimaailma soi hienosti unelmien ja niiden särkymisen taustalla, ja sävelet leviävät pianosta herkästi kuin vesiväri. Myös Paula Vesalan ja Mira Luodin vokaalisävyistä on saatu entistä enemmän irti.

Tunnelmat liukuvat Tulvan tuutulaulumaisesta hauraudesta aina Pariterapian epävireiseen ja passiiviseen aggressioon tai San Franciscon puuhkapojan nostalgiseen iskelmätähtifiilikseen.

Levyn ydin lienee Taajama, surullinen tarina maalle jääneestä autoilevasta poikamiehestä, joka tekee hiljaista kuolemaa rinnan kylänsä kanssa. Osui ja upposi.