Nyt on tosi kyseessa: treenivuosi huipentuu Unelma Cuppi -turnaukseen.

Sima käymään, lisää Hiivaa!

Unelma Cuppia edeltää kiivas sähköpostittelu. Mikä on jouk­kueen lopullinen kokoonpano turnauksessa? Paula ei tule. Paula tulee, mutta vain pelaa­maan, ei illanviettoon. Joukkueenjohtaja Pia soittaa paitapainoon viime hetkellä ja saa vielä Paulalle paidan tämän omalla nimellä ja numerolla. Minäkin sekoilen infotulvassa ja kyselen Pialta saunavuoron aikaa pelien jälkeen. Pialta on mennä hermo, ja syystä.

Partainen Lumikki

Peliaamuna olemme kuiten­kin kaikki stadionilla niin kuin pitääkin. Asu on vapaa, ja kentällä lämmittelee peppi pitkätossuja ja leppäkerttuja selkäpanssareineen. Onpa siellä seitsemän naiskääpiö­täkin partaisen Lumikki-valmenta­jansa kanssa, joka vaivoin mahtuu leninkiinsä.

Me puemme uudet pelipaidat päällemme. Olemme mukana kahdella joukkueella, FC SiMalla ja FC HiiValla.

Pia käy läpi pelistrategian meidän sima­laisten kanssa, minkä jälkeen otamme läm­pöä hölkkäämällä ja venyttelemällä. Minua kieltämättä jännittää, mutta ei niin paljon kuin vielä puoli vuotta sitten kuvittelin. Silloin koko Unelma Cuppi tuntui vuorelta, jonka päälle joutuisin ponnistelemaan oikein urakalla. Nyt odotan turnausta kuin mitä tahansa harrasteliigan peliä, joita onneksi ehdin pelata kesän aikana muutamia.

Ensimmäinen tapaturma

Sitten eka matsi onkin jo käynnissä. Ottelu FC Kippurahäntiä vastaan on vauhdikas, ja olen pian hikinen ja hengästynyt. Välillä potkaisen helpostakin tilanteesta hutin, välillä onnistun syöttämään pal­lon oikeaan suuntaan ja omalle pelaajalle. Peli keskeytyy vähäksi aikaa, kun vastustajan pelaaja loukkaa polvensa ja jää makaamaan maahan tuskasta huutaen. Epäonninen nainen saa lopulta kyydin ensiapuun SPR:n paarituolilla. Jalkani tutisevat, kun palaan kentälle.

Kaksi ensimmäistä vastustajaamme ovat selvästi meitä parempia, ja häviämme. Iltapäivän sijoitusmatseissa peli kulkee pa­remmin, ja Heli, Labe ja Sanna G pääsevät tehtailemaan maaleja. Pallo kulkee kentällä naiselta toiselle ajoittain niin kauniisti, että hihkumme ja nauramme. Aurinko paistaa kanssamme, niin kuin se vain kuulaana syyskuun päivänä voi paistaa. Minäkin onnistun syöttämään yhden maalin, mutta valitettavasti vastustajalle. Miten noloa. Sitä ei auta jäädä kärvistelemään, vaan ajatukset on suunnattava uusiin hyökkäyksiin.

Pelipaidasta rimpsuihin

Kun viimeinen peli on ohi, fiilis on epä­todellinen. Tässäkö se oli? Treenasin vuoden ajan futista ja pelasin turnauksessa niin kuin olin suunnitellut. Vaikka urakkani ei ollut Mount Everestiin verrattava ponnistus, melkoista sitkeyttä se on vaatinut. Tunnen helpotusta.

Illalla saunassa kertaamme päivän tapahtumia melko tyytyväisinä. SiMa oli 19. ja HiiVa 25. Meidän sarjaamme osal­listui 36 joukkuetta. Pukuhuoneessa pakkaamme reppuihin syndit ja hikiset paidat. Heli sonnustautuu rimpsumek­koon, ja Jenni asettelee kukkaa puse­roonsa. Nyt on aika vaihtaa vapaalle.

Futarin faktat

Unelma Cupin parhaat:

Lehdistön ihannejoukkue
Lentävät Ladyt olivat kuin suoraan Atlan­tin ylilennolle lähdössä suikkalakkeineen ja vedettävine matkalaukkuineen. Lento­emot liihottivat kentällä hyvällä meinin­gillä. Asut olivat tyylikkäitä ja naisellisia mutta joukkueen henki kurinalainen, kuten lentoemännillä kuuluukin olla.

Iloisin tuuletus
Paula ja Erja tekivät kärrynpyörän joka kerta, kun vastustajan verkko heilahti. Jatkopeleissä tytöt saivat heitellä niitä melkein pyörtymiseen asti, sen verran paljon maaleja FC SiMa sai.

Mahtavin parivaljakko
Sanna G ja Jasmin näyttivät, että äiti ja tytär mahtuvat samaan futisjoukku­eeseen mainiosti. Vaikka Jasmin saattoi treenien lomassa tuiskahtaa äidilleen, niin kuin nuoret naiset välillä tekevät, niin peleissä kannustus oli kohdallaan. ”Äiti, tee!” Jasminin huuto kaikui aina, kun Sanna lähestyi maalia.

Teksti Marja-Liisa Husso Kuva Sanna Liimatainen