Mammojen tsemppi pelissä on niin mahtavaa, että katsojatkin haluavat siitä osansa. Naisten harrasteliiga on alkamassa.

Sarjassa seurataan, miten käy helsinkiläiselle futisäidille, joka aloittaa jalkapallotreenit nollasta.

Nokia kaatuu – melkein

Naisten harrasteliiga on alkamassa. Mustikkamaan kentän laidalla jännitys jäykistää muitakin kuin minua, mutta se purkautuu viimeistään siinä vaiheessa, kun joukkueenjohtaja Pia alkaa jakaa paikkoja.
–?Erjan panisin pelaamaan puolustukseen, mutta kun se ei kuitenkaan pysy siellä, niin menköön sitten hyökkääjäksi, Pia toteaa lakonisesti.

Joku Mamma muistuttaa Erjaa siitä, että maalin ylärima on vain kahden metrin korkeudessa; Erjan tavaramerkki kun on kohti taivaita lähtevä veto.
–?Jos laitetaan Erjan jalkaan sellainen punnus, ettei se jaksa nostaa nappiksiaan liian korkealle, yksi ehdottaa.

Erja vain naureskelee, ja jatkamme keskinäistä vitsailua. Pääsen Erjan vaihtonaiseksi eli hyökkääjäksi siis minäkin. Lajia tuntemattomille tiedoksi: mitä kauempana pelaaja on omasta maalista, sitä vähemmän hän voi mokata omalla maalilla...

Koskinko palloon edes?

Tuomari viheltää, ja pallo lähtee liikkeelle. En muista enää jännittää, mutta tunnen itseni kolmivuotiaaksi, joka juoksee aikuisten seassa innoissaan ja on kovasti olevinaan mukana näiden jutuissa, vaikka ei oikeasti ymmärrä yhtään, mistä on kysymys. Kun peli on päättynyt, en ole fiiliksissäni pystynyt rekisteröimään juuri mitään. Koskinko kertaakaan palloon?

Hävisimme 2–0, mutta minua ei haittaa. Tästäkin selvittiin.

Tärkein kommentti

Toinen peli on kotikulmillani, ja katsomossa on tavallista kriittisemmät silmät. Jalkapallouraa suunnitteleva 12-vuotias Heikki on tullut tarkkailemaan äitiään.

Pia panee minut tällä kertaa oikeaan laitaan. Käymme yhdessä Mammojen kanssa läpi pelistrategian, ja tällä kertaa jokainen myös pelaa siellä, missä pitääkin. Voitamme pelin 3–1, ja olen aivan intoa täynnä.

Kotiscouttini kommentoi peliäni jälkeenpäin: – Sä liikuit kentällä ihan hyvin.

Nielaisen palan kurkusta.

Miehiä ei huolita

Kolmas peli on sarjajohtajaa, Nokia FC:tä, vastaan, jonka maaliin yksikään joukkue ei ole onnistunut saamaan palloa tällä kaudella. Kun peli on alkamassa, nokialaisten tuoma pallo todetaan löysäksi, ja kentältä huudellaan uutta tilalle.
–?Meiltä löytyy! Haluatteko pelaajia myös? Pia kysyy. Nokialla ei ole ainuttakaan vaihtopelaajaa.

Huilin tämän pelin selkäkivun vuoksi mutta olen kannustusjoukoissa. Huudamme vaihtomiesten kanssa niin lujaa, että edellisen pelin jäljiltä kamppeitaan kokoilevat miehet ovat ihmeissään. Yksi heistä osoittaa omaa keltaista, haalistunutta paitaansa ja viittaa meidän Mammojen keltaiseen pelipaitaan ja kysyy: "Pääsenkö pelaamaan?"

Emme huoli miestä, sillä pärjäämme omillakin. Sanna H vetää "voi herranjestas minkä tykin vetääkin" Nokian maaliin, ja katsomomme repeää. Niin vain matkapuhelinjätin naisjoukkueen kuparinen menee rikki. Uumoiliko tämä pari päivää myöhemmin tullutta yhtiön tulosvaroitusta? Teräskuntoiset nokialaiset vievät lopulta pelin itselleen 2–1, mutta meille tuo yksi tehty maali tuntuu jo melkein voitolta.

Jälkipeliä

Seuraavana päivänä käynnistyy jälkipeli sähköpostissa. Suoraan mutta toisia kunnioittavasti käymme läpi kunkin saamaa peliaikaa ja sen oikeudenmukaisuutta. Vaikka meidän elämäntilanteemme ja pelitaitomme ovat aivan erilaisia, viesteissä haetaan yhteisymmärrystä?–?joukkueen ääntä. Pian viestissä on minua lohduttava muistutus: Mammoissa kokemattomuus katsotaan eduksi.

Futarin faktat

Sportin viirit parhaasta asenteestaan saa­vat:

  • JENNI, joka tekee ns. länget eli päästää vastustajan harhauttamaan pallon jalkojen­sa välistä, ja joka naurussa suin kommentoi askellustaan aidoksi charlestoniksi.
  • JESI, joka on ollut elämässään maalivahtina vain muutamia kertoja ja silti torjuu kylmä­päisesti ylärimaa hipovat, vaikeat vedot.
  • JARNA, jonka harjoituksiin sitoutuminen on ihailtavaa. Yhtä tinkimättömästi hän vartioi meidän maaliamme puolustajan paikalla.
  • ERJA. Tarvitseeko sitä edes selittää?

Teksti Marja-Liisa Husso Kuva Sanna Liimatainen